OSAOn Kempeleen yksikön konekoulun katosta roikkuu mustia, jäkälällä päällystettyjä tuolia. Hallin pylväät ovat saaneet peitokseen punaisen jäkäläkerroksen. Lattialla lojuu kasa muovijätettä, ja pylvään vieressä seisoo täytetty kettu.
Viereisessä huoneessa on iso joukko täytettyjä lintuja, ja tilanjakajana toimii kattoon ripustettu tuoliröykkiö. Hehkulamppujen valaisema joutsen on kiepahtanut lepäämään – kenties hautomaan – auton moottoritilaan.
Neljännessä, kuivatuin kasvein koristellusta tilassa on pulputteleva akvaario. Sen sisätlä löytyy hirven leukaluu ja linnun pääkallo.
Tanssitaiteilija ja taiteilijaprofessori Pirjo Yli-Maunula istuu rokokoosohvalla yhdessä konekoulun huoneessa, joka sisustus poikkeaa muista. Tyylihuonekalujen lisäksi seinillä on kultakehyksisiä peilejä sekä loppumaton kokoelma tanssija Milla Virtasen esittämän roolihenkilön kuvia. Varsinainen selfie-kokoelma!
Voit katsoa esityksen trailerin täältä.
Kempeleen Piriläntien varrelle rakentumassa Yli-Maunulan kolmas, paikkasidonnainen ja immersiivinen eli katsojat esityksen sisään kutsuva The Secret Garden. Hänen aiemmat teoksensa sijoittuivat Varjakkaan (Varjakka, 2014) ja Intiön vesitorniin (Torni, 2016).
– Aina edellisen tanssiteoksen valmistuttua lähden etsimään seuraavaa esityspaikkaa. Siinä vaiheessa teoksen teema ja aihe eivät ole vielä valmiina, Yli-Maunula kertoo.
Esityspaikan suhteen Yli-Maunulalla on tiettyjä kriteereitä. Hän ei hakenut siistiä ja kliinistä vaan hieman karkeaa, historian kuluttamaa tilaa, jonka käyttötarkoitus on saattanut vaihtua.
– Maastoa, johon voi astua sisään, Yli-Maunula määrittelee.
– Entisen konekoulun rakennukset kiehtoivat: tässä oli monenkokoisia huoneita ja akvaariomaisia tiloja. Paikan valintaan vaikutti myös virastomestari Jukka Fedotoffin kannustus, kun hän kierrätti katsomassa paikkaa. Törmäsimme silloin myös floristimestari Pasi Kivilompoloon, joka innostui heti yhteistyöstä puutarhatalous- ja floristiopiskelijoiden kanssa. Innostava ilmapiiri vaikutti siihen, että päätimme tehdä monitaiteellisen teoksen tänne. Ja se, että tämä tarjosi miljöönä sitä mitä hain: mystistä maailmaa.
Yli-Maunulan luotsaama monitaiteellinen työryhmä tuli tutustumaan rakennuksiin ja kokoamaan yhteen paikan herättämiä ajatuksia ja mielikuvia. Niiden pohjalta Yli-Maunula alkoi koota Pinterestiin erilisia kuvia siitä, minkätyyppisen maailman hän haluaisi luoda.
– Vähitellen työryhmässä syntyneet ideat lähtivät syvenemään ympäristökysymysten teemoihin: luonnonsuojeluun, ilmastonmuutokseen, lintukantojen taantumiseen, merien muoviongelmaan, puhtaan veden riittämättömyyteen.
Esittelytekstin mukaan tanssiteos vie katsojansa tulevaisuuteen, jonka rakennuspalikat ovat olemassa tässä ja nyt. Keskiössä on paitsi ihmisen suhde luontoon, myös pakkomielle paratiisista. Kun ihminen tavoittelee paratiisia, hän kaivaa myös omaa hautaansa: puolitoista miljardia ihmistä lentää vuosittain kävelemään valkoisella hiekalla ja katsomaan turkoosia merta. Mutta meri onkin likaisenvalkoinen muovijätteestä.
– Olemme tehneet itsemme näköisen paratiisin, puutarhan, jossa vedetön multa halkeaa ja murenee ennen kuin tuuli puhaltaa sen pois, Janne-Pekka Mannisen kirjoittamassa esittelytekstissä kuvaillaan.
Peilien ja selfie-kuvien täyttämä huone ei ensisilmäyksellä oikein näyttäisi kuuluvan samaan joukkoon muiden tilojen kanssa. Mutta onhan yhteys selvä: narsismi ja itsekkyys, taloudellisen edun tavoittelu ja rahanahneus ovat ne suurimmat esteet tehdä ympäristöystävällisiä ja luonnonsuojelua edistäviä ratkaisuja. Ja itsekeskeisyys jos mikä näkyy tässä huoneessa.
Yli-Maunula on hyvin tyytyväinen koristeluihin, joihin OSAOn opiskelijat päätyivät hänen Pinterest-kuviensa innostamina. Käytävämäisen tilan perälle halutussa ”oudossa puussa” on kaksi latvustoa eikä lainkaan juuria. Merkillinen puunainen on saanut oksapäähineen ja oksilla koristellun krinoliinihameen. Viherseinä on syntynyt havupuiden oksista ja väliverho muovikukista.
Osa puutarhatalous- ja floristiopiskelijoiden tekemistä rakennelmista on opinnäytetöitä.
Yleisöä ei istuteta tuoleihin katsomassa The Secret Gardenin tanssiesityksiä. Aluksi kaikki kootaan OSAOn kasvihuoneeseen. Sieltä katsojat menevät kolmena ryhmänä eri lähtöpisteisiin konekoululle, missä he voivat liikkua vapaasti tilasta toiseen. Katsoja voi jäädä seuraamaan valitsemaansa esitystä tai lähteä toisaalle, siirtyä lähemmäksi tai loitommaksi esiintyjistä.
– Paras ohje on seurata esiintyjää, sillä tanssijoilla on omat reittinsä. Katsojat voivat ajatella tätä teosta museon näyttelynä tai installaationa: juonta ei kannata hakea, vaan antaa mielikuvien ja intuition viedä. Tiloissa on rikas, visuaalinen maailma, jota voi jäädä tutkimaan, vaikkei tilassa juuri sillä hetkellä esiinnyttäisikään.
Konekoulun jälkeen esitys jatkuu vielä puistohallissa ja päättyy lopulta takaisin kasvihuoneeseen.
– Koska täällä tapahtuu paljon, kaikki eivät millään voi nähdä kaikkea. Jos haluaa nähdä kaiken, on tultava uudelleen, Yli-Maunula vinkkaa.
Ne oululaiset, jotka päätyvät ekologiseen ratkaisuun ja käyttävät Kempeleeseen tullessaan joukkoliikennettä, saavat ekstrabonuksen: he voivat kuunnella bussimatkalla mp3-soittimesta Janne-Pekka Mannisen teksteihin perustuvan, teokseen liittyvän kuulokuvan, jonka musiikista vastaa äänisuunnittelija Anssi Laiho.
