HAILUOTO Artesaani-puuseppä Saara Isolan tilalla Heikkisen haassa vastaanotto on lämmin. Karkeakarvainen mäyräkoira Piitu ja karkeakarvainen saksanseisoja Ruuti tulevat hännät heiluen vastaan ja antautuvat haistelujen jälkeen taputeltaviksi. Sen sijaan kuusi islanninhevosta, suomenhevonen, kaksi lehmää, vuohi ja kukko pysyvät näköpiirin ulottumattomissa.
Saara Isola johdattelee vieraan tunnelmalliseen tupaan. Se on alunperin hänen isoäitinsä koti, lattialankut askeleiden sileäksi hiomat. Talo on täynnä isoisän tekemiä huonekaluja. Kädentaitajien sukua.
Koirat hyppäävät omiin puusänkyihinsä ja alkavat torkkua.
Luotolainen Saara Isola on itsekin työskennellyt puuseppänä 25 vuotta. Tosin hän uskottelee, että kaikki tapahtui vain ”vahingossa”.
– Hain moniin opiskelupaikkoihin, ja pääsin Pikisaaren käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen. Lähdin opiskelemaan artesaaniksi, koska en halunnut pitää välivuotta. Ja kyllä kai minä aina olen tykännytkin tehdä puutöitä, Isola muistelee.
Tarkemmin ajateltuaan hän muistaa askarrelleensa lapsena mielellään verstaassa ”poikien juttujen” parissa. Kutomisesta ja neulomisesta hän innostui vasta paljon myöhemmin.
Opiskeluaikoinaan hän oli harjoittelijana oululaisissa puusepänverstaissa. Siihen aikaan niitä Oulussa riitti.
– Kun valmistuin, oli lama ja pahin konkurssiaalto. Useimmat puusepänverstaat menivät nurin. Minulla oli ammatti mutta missään ei ollut ainuttakaan työpaikkaa. Kävin ostamassa konkurssipesistä koneita ja puutavaraa itselleni.
Pian Saara Isola muutti miehensä kanssa Hailuotoon. Tuli perinnönjako ja oma talo. Vuoden työttömyysjakson jälkeen Saara Isola päätti perustaa oman yrityksen. Aluksi hän teki tuttavilleen yksittäisiä huonekaluja. Vähitellen toiminta alkoi laajeta. Nykyään häntä työllistävät eniten suuret keittiötilaukset.
Isolan kädenjälki on uniikki. Usein hän käyttää kalusteissaan vanhojen huonekalujen osia: kaapinovia, vanhaa lautaa, ajan kauniisti patinoimaa puutavaraa. Kalustelevyyn hän ei koske, vaan tekee kaiken ehdasta puusta.
– Parhaillaan suunnittelen yhtä keittiötä Porvooseen ja toista Hailuotoon. Molemmat ovat sekä mitoiltaan että materiaaleiltaan erikoiskeittiöitä. Haluan tehdä sellaista, mitä ei ole muilla. Keittiöt ovat luksustuotteita. Valitettavan harvoin pääsen tekemään mitään uudisrakennuksiin, ellei talo ole sitten arkkitehdin suunnittelema.
Vaikka monet sanovat Isolaa pikemminkin taiteilijaksi kuin puusepäksi, omasta mielestään hän ei tee taidetta.
– Tekemilläni esineillä on selkeä käyttötarkoitus.
Toisaalta häntä hieman harmittaa se, ettei luovalle työlle aina löydy aikaa.
– Kun tekee ja ideoi jotain uutta, pysyy mielenkiintokin yllä. Liika rutiini ei ruoki luovuutta.
Töiden suhteen Isola ei ole kranttu. Hän kunnostaa aina ehtiessään vanhoja huonekaluja tai ikkunoita; kittaa ja lasittaa. Jonkin verran Heikkisen haan emäntä tekee myös valmistuotteita kuten kaappeja ja puuhevosia ja myy niitä nettisivuillaan. Tuotteita valmistuu aina kun aikaa jää.
– Puuhevosia menisi niin paljon kuin niitä vain ehtisi tehdä. Tilaustyöt kuitenkin ajavat niiden ohi. Tässä ammatissa kello tikittää koko ajan minua vastaan. Tiedän, mitä kiire on.
Saara Isola sanoo, että yrittäjänä on ajateltava olevansa koko ajan pätkätöissä. Parhaimmillaan töitä saattaa olla seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, hiljaisimpina lamavuosina ei koko talveksi ollut tiedossa ainuttakaan toimeksiantoa.
– Silloin on pakko tehdä muuta työtä. Olen tehnyt jonkin verran maatalouslomituksia ja siivouksia, Isola kertoo.
Kesäisin hän järjestää issikkaratsastusretkiä Hailuodon rannoille. Joskus nämä retket saattavat kestää useita päiviäkin ruokailuineen ja yöpymisineen. Heikkisen haassa on myös pienimuotoista leiritoimintaakin.
– Tämän epävarmuuden kanssa olen nyt elänyt sen kolmattakymmentä vuotta stressiin kuolematta. Olen usein ihmetellyt tätä stressaantumattomuuttani itsekin. Kai tässä elämäntavassa on jotain sellaista, että lataudun tosi vähällä. Ja vaikka elinkeinoni on käsien varassa, harrastan silti vaarallisia lajeja kuten ratsastusta ja jääkiekkoa, Isola nauraa iloisesti.
Valintojaan Saara Isola ei kadu. Vaikka merkit aluksi toista näyttivätkin, Hailuotoon palaaminen kannatti.
– Ehkä voisin hieman enemmän markkinoida omaa osaamistani ulospäin. Olen tyytyväinen, että saan tehdä mielenkiintoista työtä – ja olen onnellinenkin.
