Ruot­sis­ta han­kit­tu itä­val­ta­lai­nen Puch Dakota saa mo­po­mie­hil­tä ihailua osak­seen

Papparazzit vannovat vanhojen ja hitaiden menopelien nimeen

Papparazzit kokoontuvat Kempeleen Shellille joka tiistai pullakahvittelemaan ja puhumaan vanhoista mopoista.
Papparazzit kokoontuvat Kempeleen Shellille joka tiistai pullakahvittelemaan ja puhumaan vanhoista mopoista.
Papparazzit kokoontuvat Kempeleen Shellille joka tiistai pullakahvittelemaan ja puhumaan vanhoista mopoista.
Kuva: Heli Rintala

RANTALAKEUS Joukko miehiä parveilee peräkärryn ympärillä Kempeleen Shellillä. Kärryssä on vastikään Ruotsista hankittu itävaltalainen Puch Dakota. Mopon omistajaa Pekka Leppästä hymyilyttää: Papparazzi-kerhon jäsenien ihastelu lienee paras kiitos intohimoiselle mopoharrastajalle.

Varsinkin kun tällaista mopoa ei Suomessa juuri näe.

– Suomessa nämä olisi pitänyt rekisteröidä kevytmoottoripyörinä, koska täällä mopon painoraja oli vuoteen 1995 saakka 50 kiloa. Puch painaa 70 kiloa ja sopii tällaiselle isommalle miehelle, Leppänen myhäilee.

Puch ei ole vielä rekisterissä, ja pientä laittoakin siinä on. Roiskeläppä ja peili pitää laittaa paikalleen ja tööttikin kaipaa kunnostusta. Siksi se kulkeutui Papparazzien jokaviikkoisen kokoontumiseen auton peräkärryssä.

– Me muut tulemme tänne mopoilla. Tai osa ajaa autolla vähän lähemmäksi, laittaa auton piiloon ja ajaa mopolla loppumatkan, virnuilee tyrnäväläinen papparazzi Hannu Kylli.

Epävirallisen kerhon jäsenet saapuvat paikan päälle eri puolilta Oulun seutua: Oulusta, Tyrnävältä, Muhokselta tai Lumijoelta. Joskus joukossa on jopa vierailevia tähtiä Helsingistä, Kemistä, Jyväskylästä tai Äänekoskelta. He eivät sentään päräytä paikalle mopolla.

– Tulevat kun tietävät, että tiistaisin meidät täältä löytää, Olavi Toppinen huomauttaa.

Nämä mopot korjataan tien päällä.

Huoltoaseman kulmalla onkin komea kokoelma menopelejä: saksalainen tavarankuljetusmopedi Glamour vuodelta 1963, Pappa-Tunturi, Jupiter Safir, Solifer... Parin mopon perässä on pieni peräkärry: toinen on tehty maitotonkasta, toinen tynnyristä. Tonkkaan mahtuu teltta ja makuupussi, koska toisinaan mopomatkoilla yövytään.

– Ja sinne mahtuu varaosatkin. Nämä mopot korjataan tien päällä, Kylli kehaisee.

Kohta alkaa nokittelu Tunturi-mieheksi tunnustautuvan Veli Salmelan ja Soliferin nimeen vannovan Kyllin välillä. Kun Tunturi-miehen mopo menee rikki tien päällä, Solifer-harrastaja on paikan päällä ottamassa kuvan ja jakamassa sen porukan WhatsApp-ryhmään. Ja päinvastoin.

– Osa meistä ajaa näillä mopoilla paljon, osa tykkää entisöidä ja pitää niitä tallissa. Ja osaa haluaa painaa mopon suohautaan, kuuluu kommentti.

Tarkemmin kysely paljastaa että ne mopon suohautaan painajat ovat Tunturi-miehiä, ja mainittuun paikkaan joutaisi heidän mielestään nimenomaan se Solifer.

Tästäkin syystä Papparazzit kerääntyvät viikko toisensa jälkeen pullakahville. Aiheesta ei nimittäin löydy yksimielisyyttä, ei sitten millään.

Mutta on Salmelalla ja Kyllillä paljon yhteistäkin. Esimerkiksi musta baretti, jollaista ei jokaisella mopoilijalla olekaan.

– Mustan baretin saa, kun on ajanut kaikki ajot. Pumpuliperäajon eli 1000 kilometriä 31 tunnin aikana, 1500 kilometriä 48 tunnin aikana ja 2000 kilometriä 72 tunnin aikana. Tässä porukassa näitä baretteja on neljä, Kylli kehaisee.

Kun ajelee mopolla rauhallisesti, näkee paljon enemmän kuin auton ratista. Ja tytöt heiluttaa kättä.

Kyllin ja Salmelan lisäksi sellaiset löytyvät myös Pekka Pulkkiselta ja Seppo Savolaiselta.

Kesäkuun alussa kolme Papparazzia on lähdössä ensimmäiseen koitokseen Lahden Vesijärven kierrokselle. Moottoripyöräilijöiden rautaperseajoa vastaavaa pumpuliperäajoa yrittävät Jari Patala, Olavi Toppinen ja Anssi Lindahl. Tapahtuman järjestää Suomen matkamopoiijat.

Omalla porukallakin on monenlaista kilpailua. Talvella kisataan jäällä ajettavassa Muikkuluisussa ja syksyllä sänkikisoissa. Heinäkuussa on vielä jäsenten väliset kiihdytyskilpailut ja taitoajot.

Viehtymys mopoiluun johtuu monista syistä.

– Kun ajelee mopolla rauhallisesti, näkee paljon enemmän kuin auton ratista. Ja tytöt heiluttaa kättä, valistaa Lindahl.

– Nyrkkiä ei pui kukaan, vaan kaikki näyttää peukkua, lisää Patala.

Ajattelin, ettei kukaan muu hullu ajaisi näin pitkää matkaa. Ja sitten tästä porukasta viisi ajoi 18 kilometriä pidemmän matkan kuin minä.

Esa Tuomisen mielestä harrastus on edullinen.

– Tai kyllähän tähän rahaakin saa menemään, mutta se ei ole pakollista, mies nauraa.

Papparazzeihin kuuluu yksi helsinkiläinen, Jokke Vierimaa. Lumijoella mökkeilevä mies tutustui Papparazzeihin varsin erikoisella tavalla.

– Lähdin ajamaan Lumijoelta Lahteen tavoitellakseni Kilometrikunkun palkintoa. Ajattelin, ettei kukaan muu hullu ajaisi näin pitkää matkaa. Ja sitten tästä porukasta viisi ajoi 18 kilometriä pidemmän matkan kuin minä, Vierimaa kertoo vieläkin tuohduksissaan.

Lohdutukseksi Vierimaan ”elämän pilaamisesta” Papparazzit lupasivat tarjota hänelle vuoden ilmaiset kahvit ja pullat. Sillä kaffittelureissulla Vierimaa on vieläkin.

Ilmoita asiavirheestä