Ari Antero Juntunen (syntyi 2.3.1948 Kemissä) sai Suurelta Lähettäjältään taivaskutsun ”kylvötöiden keskeltä” 26.10.2017. Hänet vihittiin papiksi Oulun hiippakuntaan maaliskuussa 1972 ja sai virkamääräyksen Kemin seurakuntaan, missä hän palveli vuoteen 1976 tullen sitten valituksi Alatornion seurakunnan kappalaiseksi. Hän toimi välillä Lähetysyhdistys Rauhan Sanan ry:n toiminnanjohtajana kaksi vuotta palaten sitten takaisin seurakuntaansa ja tuli valituksi sen kirkkoherraksi vuonna 2001 ja sittemmin lääninrovastiksi vuonna 2004. Tornion seurakunnat Alatornio, Karunki ja Tornio yhdistyivät vuonna 2007, jolloin hänestä tuli näin syntyneen laajan Tornion seurakunnan kirkkoherra. Hän oli kouluttautunut myös kirkon sielunhoitajaksi, työnohjaajaksi ja työyhteisökonsultiksi.
Ari Juntunen rakasti musiikkia soittaen itsekin pianoa ja urkuja ja suoritti tutkinnon myös laulussa. Häneltä ilmestyi kaksi hengellistä äänitettä: Joulun ilosanomaa ja Lauluja sovinnosta. Kirjallisella puolella häneltä ilmestyi 1997 hartauskirja Kosketus.
Juntunen palveli pitkään myös Lähetysyhdistys Rauhan Sanan (LYRS) piirissä sekä julistajana, raamatunopettajana että yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Siinä asemassa hän edisti merkittävästi mm. Viron luterilaisen kirkon ja LYRS:n yhteistyötä.
Erityisesti hän huolehti nuorten ja perheiden parissa tehtävän hengellisen työn edistämisestä. Lääninrovastina ja kirkkoherrana hän toimi määrätietoisesti ja tuloksekkaasti maallikkojen aktivoinnissa ja ohjaamisessa palvelemaan seurakuntien vapaaehtoistehtävissä muun muassa Tornion rovastikunnan ja Ylitornion kristillisen opiston maallikkokoulun puitteissa. Hän toteutti puolisonsa kanssa lukuisia ryhmämatkoja Israeliin, viimeisensä vielä edellisellä viikolla.
Ari Juntunen tunnettiin luotettuna ja pidettynä sananjulistajana laajalti sekä kutsuttuna puhujana että radiosaarnojensa kautta.
Kristilliseltä näkemykseltään Ari Juntunen edusti herätyshenkistä, kirkollista rauhansanalaisuutta, minkä hän oli omaksunut lapsuuskodissaan. Pian pappisuransa alussa hän pääsi elämään keskellä Pohjois-Suomessa vuonna 1973 syttynyttä laajavaikutteista herätysaaltoa, mikä muovasi häntä sielunhoitajana ja raamatunopettajana. Jumalan sanan tutkistelu myös henkilökohtaisen hengellisen elämän ylläpitämiseksi oli hänelle päivittäistä myös kotihartauksien muodossa.
Kaipaamaan jäivät puoliso, neljä lasta perheineen, sisarukset perheineen ja laaja ystäväjoukko.
Siunaustilaisuus pidetään Kempeleen Pyhän Kolminaisuuden kirkossa 17.11.2017. Sen toimittaa Limingan lääninrovasti Ilkka Tornberg avustajinaan rovasti Jorma Kalajoki Turusta ja komministeri Roland Wälivaara Ruotsista.
Adressien ja kukkalaitteiden sijaan toivotaan tuettavan Rauhan Sanan lapsi-, nuoriso- ja perhetyötä (Tilinro FI71 8000 1901 1693 19. Viite 39).