Ritan 32 vuoden kokeilu pää­tök­seen

Rita Kumpulainen on viihtynyt toimittajan työssä vuosikymmenten ajan. Hän on aina halunnut olla pienen ihmisen puolella.

Kuva: Susanna Eksymä

Sitä olisi vaikea edes tehdä. Kun Kumpulainen kertaa työvuosiaan, hymy lennähtää kasvoille tuon tuosta. Positiivinen elämänasenne näkyy työssä.

– En ole kokenut työelämää koskaan raskaana tai vastenmielisenä. Tykkään työstäni ihan hirveästi. Siitä kertoo sekin, että minulla on aina ollut työpuhelin päällä myös iltaisin kotona. En ole kahdeksasta neljään -muottiin sopiva. Paikallislehdessä olen voinut työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Ilolla Kumpulainen suhtautuu tulevaan elämänvaiheeseensakin. Hän sanoo valmistautuneensa uuteen jo pitemmän aikaa. Mieli on keveä ja positiivinen, hän kuvaa.

– Toki, kun viimeisen kerran suljen Rantalakeuden oven työntekijänä, voi olo olla haikea. Kun neljävuotias lapsenlapseni kuuli minun jäävän työstä pois, hän totesi minun käyvän jatkossa joskus kokouksissa, mutta aikaa jäävän erityisesti leikkimiseen. Se on totta, Rita Kumpulainen hymyilee.

Kirjoittamista hän ei aio lopettaa. Syys-lokakuussa Kumpulainen julkaisee ensimmäisen runokirjansa. Mielessä muhii useita romaaniaiheita. Aiemmin häneltä on ilmestynyt kolme teosta.

Tulevaisuudessa hän haluaisi kirjoittaa myös kotikunnastaan Kempeleestä.

– Joihinkin lehtiin olen jo sopinut tekeväni Lappiin liittyviä reportaaseja.

Lappi. Pohjoinen. Juuret. Nuo kolme asiaa vilahtavat hänen puheessa tämän tästä. Inarin Kutturan kylässä suureen saamelaisperheeseen syntynyt ja noin sadan kilometrin päässä koulunsa käynyt Kumpulainen oppi suomen kieltä kirjeiden avulla.

– Koska kotiin oli pitkä matka, asuimme koulun lähettyvillä. Tietysti koti-ikävä oli kova. Kun olin toisella luokalla, minua innostettiin kirjoittamaan kirjeitä siskolleni, veljilleni ja kotiin. Kirjeenvaihdossa suomen kieli kehittyi. Nuo kirjeet ovat suurelta osin tallella, sillä sain ne myöhemmin takaisin.

Pian nuori saamelaistyttö huomasi kirjoittavansa muutakin. Oppikoulussa hän oli mukana toimittamassa koululehteä.

Samaan aikaan Kumpulaisen kaksi isoveljeä työskenteli sanomalehti Kalevassa. Hän kuunteli mielenkiinnolla, kuinka veljekset kuvailivat haastattelujaan ja tapaamiaan ihmisiä.

– Ylioppilaskeväänä tiesin mihin ammattiin haluan. Pääsin heti kesäksi Kalevaan töihin.

Kaikkiaan maakuntalehtivuosia kertyi kuusi. Pohjolan Työssä hän työskenteli nelisen vuotta, minkä jälkeen hän ehti kirjoittaa hetken Kempeleläinen -lehteen.

– Sitten huomasin, että Oulu-lehteen etsitään toimittajaa. Sain paikan, mutta toimitusjohtaja Seppo Maskonen kertoi Rantalakeuden toimittajan olevan halukas siirtymään kaupunkilehteen ja hän tiedusteli innokkuuttani kokeilla paikallislehteä.

Pesti alkoi 25. tammikuuta 1984.

– Sillä tiellä olen yhä. 32 vuoden kokeilu, Rita Kumpulainen naurahtaa.

Jo Ensimmäisenä työpäivänään paikallislehdessä hän koki päässeensä juuri oikeaan työhön. Kumpulainen huomasi lakeuden olevan täynnä mielenkiintoisia persoonia.

– Ihmiset ovat olleet tämän työn suola. Aiheet, mistä me kirjoitamme, eivät ole heille pieniä asioita. Jokaisella pienelläkin uutisella ja tarinalla on merkitystä. Toimittajan ei saisi koskaan ylenkatsoa aihetta.

Suuria kommelluksia toimittajavuodet eivät pidä sisällään. Joskus ongelmia on aiheuttanut auto. Kameran muistikortti on jäänyt toimitukseen vain kerran.

– Opin heti ensimmäisestä kerrasta!

Alkuperäiskansaan kuuluvana Rita Kumpulainen on työssään halunnut pitää esillä pienen ihmisen ääntä. Hän sanoo vähemmistön edustajana kärsineensä omat kipunsa, mutta niistä on selvitty.

– Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä millainen toinen on, onko hän hyvä tai huono. Olen saanut eniten palautetta juuri henkilöhaastatteluista.

Useat lakeuden ihmiset ovat jääneet Kumpulaisen mieleen. Hailuodossa asuneelle, postinkantajana toimineelle Linda Kilpiselle esimerkiksi piti aina ilmoittaa etukäteen, milloin toimittaja oli tulossa saareen.

– Hän oli Rantalakeuden asiamies ja halusi pitää myös toimituksesta huolta. Hän teki aina ruoan valmiiksi ja huolehti, että minulla on lämpimät vaatteet päällä.

90-luvulla Rita Kumpulainen pääsi haastattelemaan Kallea, yksinään hyvin puutteellisissa olosuhteissa asunutta ikämiestä.

– En halunnut tehdä kauhistelevaa juttua tai sääliä haastateltavaa, vaan kertoa millaisissa oloissa ihmiset voivat asua. Lopputulema kuitenkin oli, että Kalle pääsi parissa viikossa kunnan palvelutaloon, mihin hän ei aiemmin ollut halunnut siirtyä. Kun kävin tekemässä hänestä jatkojutun, hän eli uudessa kodissaan hyvin onnellisena. Erityisesti hän nautti keinutuolistaan, jollaista oli aina halunnut.

– Juuri ihmisiä jään kaipaamaan.

Ison kiitoksen Kumpulainen antaa myös työyhteisölleen. Rantalakeudessa on aina ollut hänen mukaansa ”hyvä porukka”. Se on näkynyt myös tekemisessä.

– Olen tuntenut itseni erittäin nöyräksi sen suhteen, kuinka tärkeänä lehtenä paikalliset ihmiset Rantalakeutta pitävät. Uskon, että meitä arvostetaan myös siksi, ettemme ole hakemalla hakeneet sensaatiopaljastuksia ja toimineet rääväsuuna. Kritiikki on aina paikallaan, mutta asioita voi lähestyä monella tapaa. Paikallislehdet varmasti tulevat säilymään.

Kun Rita Kumpulainen perjantaina päättää toimittajauransa, katse kääntyy pohjoiseen. Hän suuntaan miehensä Markun kanssa asuntoauton keulan kohti Pohjois-Norjaa, suvun synnyinmaille. Tärkeä tukikohta on myös Inarissa sijaitseva kesämökki.

Tulevaan sisältöä tuovat myös monet luottamustehtävät. Kuntapolitiikassa hän on mukana viidettä kautta. Ensimmäiset 12 vuotta hän toimi Tyrnävällä, nyt toista kautta Kempeleessä. Nykyisessä kotipaikassaan Kumpulainen on myös seurakuntavaltuustossa.

Rantalakeudessa Kumpulainen seurasi ensin Kempeleen, Oulunsalon ja Hailuodon kuntapolitiikkaa, nykyisin hänen vastuullaan ovat olleet Limingan ja Oulunsalon kunta-asiat.

– Kuntapuolella on herättänyt joskus ihmetystä, että toimittaja on mukana politiikassa. Olen kuitenkin saanut työhöni luottamustehtävistä paljon. Olen esimerkiksi oppinut ymmärtämään, mikseivät asiat aina välttämättä etene kovin nopeasti. Diplomatiaa olen oppinut myös. Se on tärkeä taito työssä ja elämässä yleensä.

Kumpulainen on mukana Kempele-seurassa sekä Suomi-Venäjä -seurassa, jonka valtuuston varapuheenjohtajana hän toimii.

Tärkeä harrastus on myös avantouinti.

– Uintikaverilleni Aholan Maijalle olen luvannut, että jatkossakin käymme kerran viikossa yhdessä uimassa ja parantamassa maailmaa.