Pitkä matka poron reessä on uuvuttanut pikkukoululaisen. Myös muutamaa vuotta vanhempi veli on liukunut unen syliin. Niin on käynyt muillekin joululoman viettoon matkaaville lapsille.
Koparoiden kalske, reen jalasten natina, muuten suuri hiljaisuus. Ei muuta valoa, vain kuu ja taivaan tähdet viitoittavat matkalaisten tietä.
Lyhyt päivä on ennättänyt yöksi, mutta vielä on matkaa edessä ennen kuin ollaan Kotivaaran päällä ja laskeudutaan alas joelle ja noustaan sen jälkeen hitaasti toista rinnettä ylös. Siellä odottaa punainen talo. Koti. Tuolla näkyy navetta, tuolla sauna ja kaksi aittaa. Sedän talo pilkottaa vähän kauempana.
Pihalla haukahtaa Tessu. Sekin vaistoaa, että nyt on tapahtumassa jotakin erityistä. Äiti odottaa pirtissä malttamattomana joululoman viettoon tulijoita. Hän kurkkii tuon tuostakin joen puoleisista ikkunoista. Joko näkyisi jotakin? Kuuluuko mitään?
SEURUEEN ensimmäisessä reessä istuu suurperheen isä. Pieni, ruskeatukkainen tyttö tietää, että isä vie heidät kotiin. Kolmen kuukauden mittainen pitkä, pimeä odotus vieraassa asuntolakodissa on lopultakin takana.
Tyttö ei tiedä, että kotona viivytään vain pari-kolme viikkoa. Sitten palataan taas kouluun, joudutaan pois kotoa, pois omasta lämpimästä sängystä, pois isän ja äidin luota. Pikkuveli ja Tessu jäävät kotiin. Seitsemänvuotias lähtee suomalaiseen maailmaan, kouluun.
Mieluummin tyttö olisi pieni, vaikka pikkuveljen ikäinen. Silloin saisi olla kotona. Saisi leikkiä pihalla poronsarvilla, laskea mäkeä veljen ja pienempien serkkujen kanssa. Saisi olla mukana, kun äiti menee navettaan lypsylle. Saisi istua isän tekemällä jakkaralla. Piisin tuli lämmittäisi poskia. Lämpö leviäisi hymyksi asti.
ISÄ varmistaa, että kaikki matkalaiset pysyvät lämpiminä. Säännöllisin väliajoin hän määrää lapset kipuamaan ylös reestä. Nyt täytyy juosta, hyppiä, pomppia, saada istumisessa jäykistyneisiin jäseniin uutta elämää.
Vasta sen jälkeen kömmitään takaisin lämpimien peitteiden ja taljojen suojaan. Äidin tekemä vasannahkalakki lämmittää päätä ja poskia, karvakengät jalkoja, poronnahkapeski koko vartaloa.
Seitsemänvuotias seilaa unen ja valveen rajamailla. Haluttaisi pitää silmiä auki, mutta lämpimän roukopeitteen alla, porontaljan suloisessa syleilyssä uni houkuttelee omille retkilleen, muistojen ja toiveiden matkalle.
Tyttö liukuu oman kamarin turvalliseen lämpöön. Asuntolakodin kamarin seinän raosta näkyy vilahdus taivaan tähdistä. Oma koti on erilainen. Piisissä on aina tuli ja isä valmiina lisämään puita. Isän tarinat soljuvat jokaiseen mielen sopukkaan. Isän lempeä ääni ja kohta jo pullantuoksuinen äiti pikkuisiaan peittelemässä ja pieniä sormia iltarukoukseen asettelemassa.
Omassa kodissa ovat isä ja äiti, tutut sanat turvalliseen syliin kietomassa ja pikkuveli leikkikaveria pyytämässä. Asuntolakodin täti puhuu eri kieltä kuin äiti ja Maaretta-täti, isä ja muut.
Oma äiti keittää ruokaa, tutun tuoksuista lihakeittoa ja poronkäristystä, joskus konttiluita ja kumppusia. Asuntolakodissa on totuttava ruokaan, joka ei halua mennä alas kurkusta.
Omassa kodissa asuu hyvä. Kotona on pirtin uunin tuoksu, ulkoa pakkasesta sisään kannettujen puiden kirpeä tuoksu. Tulen tasaiseen ritinään voi nukahtaa hymy huulilla.
Kotipirtin lattialla juoksevat pitkät räsymatot. Punaraitaverhot hymyilevät ikkunoissa. Pesukomuutin päällä vilkuttaa valkoinen, reunastaan lommoutunut pesukooli. Komuutin sisällä leikkii piiloleikkiä solkkuämpäri. Kun äiti kaataaa kooliin kuumaa vettä, pirttiin leviää salaperäinen, tuttu maailma.
TYTTÖ herää monituntisen, loputtomalta tuntuneen matkan pökerryttämänä. Äidin pehmeät kädet lämmittävät heläästi kylmettyneitä poskia. Äiti puristaa jokiveneessä synnyttämäänsä kultakimpaletta kuin viimeisessä hädässä ja kantaa käärön pirtin lämpöön.
Tyttöä itkettäää ja naurattaa yhtä aikaa. Pirtin uunissa helottava tuli ja keittöstä juokseva tutun ruuan tuoksu sekoittavat pienen koululaisen maailman. Tyttö itkee ja nauraa yhtä aikaa, mutta yhtään sanaa hän eri saa suustaan.
Kun äiti on kuorinut tyttönsä paksuista matkavaatteista, hän ei laske lasta lattialle, vaan kantaa hänet pitkän ruokapöydän ääreen ja puristaa hänet syliinsä. Tyttö on ihmeissään, mutta ei vastustele, kun äiti syöttää tutusti pienintä koululaistaan ja tuudittaa häntä kuin rintalasta.
Äidin syli ja vatsassa lämittävä ruoka uuvuttavat nopeasti tytön. Yhdessä isä ja äiti peittelevät lapsensa kamarin punaiseen puusänkyyn sikeästi nukkuvan pikkuveljen viereen.