Pekkalan Sepon kanssa kun raataa, ei mene kauaa ennen kuin yksi elämän perusasioista nousee selkeästi esille.
– Hilda-mummo oli minun elämän alkutaipaleella kantava voima. Mummo toimi meillä huushollerskana ja perrään kattojana. Häneltä sain monet opit elämää varten, Mikkelin naapurissa Hirvensalmella syntynyt, neljävuotiaana Ouluun muuttanut, nyt jo suurimman osan elämästään Kempeleen Ristisuolla asunut Seppo kertoo.
Isän äidin antamat elämän opit ovat kulkeneet 76-vuotiaan miehen mukana läpi vuosikymmenten. Niitä hän muistelee vieläkin kiitollisena.
– Yksi opetus oli rehellisyys, toinen ahkeruus. Niistä olen koettanut pitää kiinni.
Sepon lapsuuteen kuului usein nälkä. Ei ollut kerran tai kaksi kertaa, kun hän söi perunoiden puutteessa perunankuoria. Vähän se siirsi nälkää, mutta ei kokonaan poistanut. Perunat Seppo söi mieluummin kuorineen kaikkineen.
Vaikka lapsuuteen liittyy ankeita aikoja, Seppo muistaa paljon myös valoisia asioita. Yksi lämpimistä muistoista liittyy Haapaveden sukulaistaloon. Usein kyläilemässä oli myös Hilda-mummo. M
aalaistalon eläimiä, isoa pirtin uunia ja uunista hehkuvaa lämpöä muistellessa hyvä olo palaa mieleen nytkin. Ilme muuttuu kaihoisaksi, ääni pehmenee.
Muistoista saa hyvää voimaa.
Kaisansa Seppo tapasi Oulussa 18-vuotiaana. Varsin nopeasti kävi selväksi, että pari heistä tulee.
– Oulun keskustassa seurakuntakodin kappelissa meidät vihittiin 30.4.1961. Aika pitkä aikahan se on tämä 57 vuotta, Seppo sanoo hyväntahtoinen hymynkare suupielessään. Avioliitto Muhoksella syntyneen Kaisan kanssa on kestänyt tyynet ja myrskyt.
Lyhyen aikaa nuoripari asui Nokelassa vinttihuoneessa ja sen jälkeen vuokralla pihamökissä. Sitten oli vuorossa Oulun kaupungin vuokratalo. Pikku hiljaa pariskunnan mielessä vahvistui ajatus omasta talosta. Mieluisa tontti löytyi Kempeleen Ristisuolta. Se oli ensimmäinen Kempeleen kunnan kaavoittama asuinalue.
Oma talo ei valmistunut hetkessä, vaikka perheenisä oli ahkera ja aikaansaapa mies. Välillä piti tienata rahaa, että pystyy taas jatkamaan. Talkoita pidettiin silloin tällöin. Useampi vuosi siinä meni, ennen kuin oma koti oli aivan valmis.
– Niinhän se oli siihen aikaan monella perheellä. Välillä tienattiin ja sitten taas jatkettiin. Pikku hiljaa, pienin askelin tuli valmista.
– Muistan oikein hyvin ensimmäisen yöni tässä talossa. Päätin jäädä yöksi rakennukselle, että pääsen heti aamun valjetessa jatkamaan. Sementtilattian päälle laitoin vesipatterin. Siinä lämpimän patterin päällä oli hyvä nukkua. Sitä yötä en hevillä unohda, Seppo toteaa.
Sepon ja Kaisan esikoispoika näki päivänvalon Oulussa. Seuraavat kolme lasta syntyivät kempeleläisiksi. Yksi lapsista asuu edelleen Kempeleessä, yksi Limingassa, yksi Vantaalla ja yksi Lapissa. Lapsenlapsia on neljä.
Seppo on tehnyt elämänsä aikana monenlaisia töitä. Sähkömies hän on ollut pisimpään. Niistä töistä hän jäi myös eläkkeelle.
Nikkarismies kun on, Seppo on rakentanut omakotitalon lisäksi myös eräkämpän ja mökin piharakennuksineen. Eräkämpällä oltiin aikanaan hyvinkin tiheään, mutta nyt ovat käynnit harvenneet. Mieluisat muistot kulkevat yhä matkassa. Eräkämpän sisältä löytyy paljon isännän tekemiä puutöitä.
– Erilaisia kotitalousvälineitä ne lähinnä ovat, Seppo sanoo.
Sepon ja Kaisan elämään kuului vuosikymmenet Limingan kesämökki. Siellä pariskunta kasvatti ahkerasti maan herkkuja, perunoita, juureksia, marjoja jne. Tekemistä oli liiankin kanssa, mutta samalla saatiin terveellistä syötävää pitkän talven varalle. Nyt mökki on myyty.
– Enää ei ole ikävä kesäpaikkaa. Puuhaa piisaa vielä omakotitalonkin pihalla, kuuluu selitys.
Vielä on kertomatta Seposta yksi tärkeä asia. Tämä mies kirjoittaa lähes joka ikinen päivä. Kirjoituspöydän laatikoissa on kymmenittäin muistivihkoja ja kansioita. Joskus teksti lähtee juoksemaan helposti, joskus miettimistä on jatkettava vähän pitempään. Kirjoittajamies on mielipuuhassaan.
Jo lapsuudessa Seppo tykkäsi kirjoittamisesta. Mieleen palaa tarina juoksunarussa olevasta koirasta sukulaistalon pihalla Haapavedellä.
– Olin silloin kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Se lämmin tunnelma ei unohdu koskaan, kun tulimme isän autolla Oulusta sukuloimaan ja pihalla oli vastassa häntää ystävällisesti heiluttava koira. Näppärä pystykorva se oli. Siitä koirasta, pihapiiristä ja sukulaisista tuli tosi lämmin yhteenkuuluvaisuuden tunne. Pirtin uunissa paistettiin jopa 60 leipää samalla leipomiskerralla.
Seppo kävi aikanaan ahkerasti kirjoituskursseilla. Pohjois-Pohjanmaan kirjoittajayhdistykseenkin hän kuului. Tällä hetkellä hän käy tavallisten miesten kirjoittajapiirissä Kempeleen kirjastossa. Piiriä vetää kempeleläinen Vesa-Matti Touru.
– Koolla ollaan kerran kuussa. Yleensä luemme jonkin kirjan, josta sitten keskustelemme. Joskus kirjoitamme ylös ajatuksiamme. Tykkään tästä ryhmästä paljon. Oikein mieluisaa porukkaa siellä käy, Seppo kertoo.
Sepon ensimmäinen omakustannekirja Korpimaja ilmestyi 2007, Kipakoita löylyjä näki päivänvalon 2009.
Sepon tekstiä on myös Oulun ympäristön kynäilijöiden Sanoja ja shampanjaa -antologiassa. Myös oman sukunsa vaiheista hän on kirjoittanut runsaasti. Runoja on valmiina ainakin yhden runokirjan verran.
– On kai sitä valmista tekstiä vaikka kuinka moneen kirjaan, mies sanoo vaatimattomasti.
Seppo Pekkala
Syntyi 76 vuotta sitten Hirvensalmella.
Asunut Kempeleessä yli 50 vuotta.
Harrastaa kirjoittamista, marjastamista, pyöräilemistä, nikkaroimista.
Perheessä Kaisa-vaimo, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, neljä lastenlasta.
