Olipa tuntemus mikä hyvänsä, päivä on merkittävä virstanpylväs kenelle tahansa. Siitä alkaa pitkä opiskeluputki ja uusi vaihe elämässä. Yksi tänä syksynä koulunsa aloittavista on tyrnäväläinen Rebekka Uusi-Illikainen.
– Ei koulun alkaminen ainakaan jännitä. Olen odottanut sitä aika paljon.
Tyrnäväläistyttönen aloittaa oppitaipaleensa Kirkkomännikön koulussa. Hän on ollut samassa paikassa jo esiopetuksessa. Entuudestaan tuttuun ympäristöön on helppo mennä.
Ensimmäisenä koulupäivänä ekaluokkalaisen elämään ryöpsähtää paljon uusia ihmisiä yhdellä kertaa. Rebekka ei joudu kuitenkaan täysin tuntemattomien hahmojen keskelle. Hän tietää monta tulevaa luokkatoveriaan jo entuudestaan.
– Suuri osa on meidän eskariryhmästä.
Koulunsa aloittavalle esiopetus on tuonut paljon valmiuksia koulumaailmassa luovimiseen. Reppu ja penaalikin on jo hankittu. Eskari ei kuitenkaan ole sama asia kuin koulu. Rebekka tietää jo, että erojakin varmasti löytyy.
– Eskari alkaa yhdeksältä ja koulu samaan aikaan, mutta koulussa voi olla pidempiä päiviä.
Uusi-Illikaisten kotoa on Markkuun koululle matkaa alle kaksi kilometriä. Kyläkoulu lakkautettiin viime kevään jälkeen. Se harmitti Rebekkaa kovasti. Sitten paljastui, että muutkin Markkuun koululaiset menevät Kirkkomännikköön. Se lievensi harmitusta. Koulumatkansa ekaluokkalainen tekee bussilla. Sekin on jo tuttua – kuinkas ollakkaan – eskarista.
– Se on ihan mukavaa. Matkassa ei mene kauaa, eikä minua jännitä mennä bussilla. Eikä pysäkillekään ole kamalan pitkä matka. Pysäkille menen pyörällä ja osaan jo itse laittaa irronneet ketjutkin paikalleen, tyttönen hymyilee.
Mutta on linja-automatkassa huonokin puoli. Kyydistä ei sovi myöhästyä. Välillä tekisi mieli kukkua myöhäänkin, mutta on tärkeää mennä ajoissa nukkumaan, jotta aamulla saa ravistettua unihiekat silmistä.
– En monestikaan meinaa herätä, mutta pitää ainakin yrittää! En ole vielä kertaakaan myöhästynyt bussista.
Eskarin ja ekaluokan välisenä kesänä Rebekka on ehtinyt tekemään vaikka mitä. Koulussa on mukava kertoa kesälomakokemuksia. Tuleva ekaluokkalainen on juuri palannut perheensä kanssa pohjoisen asuntovaunureissulta. Rahajärvellä keskiyön aurinko laski juuri ja juuri metsän taakse. Sen kauneus painui mieleen.
– Se oli hieno auringonlasku. Aurinko oli ensiksi ihan pinkki!
Mutta ei se suinkaan ollut ainoa hieno asia. Yhden yön aikana asuntovaunun vierellä oli käynyt jännittävä vieras.
– Puussa oli karhun raapimisjälki ja maassa tassunjälki. Ne eivät olleet mitään vanhoja jälkiä. Eikä se ollut pieni karhu! Tassunjälki oli varmaan kaksi kertaa minun jalkojeni kokoinen.
Koulun alkuun on aikaa viikko. Kesälomapäivät alkavat uhkaavasti huveta ja Uusi-Illikaisen pitäisi ehtiä vielä uimaan ja kaksille syntymäpäivillekin. Mutta ei se haittaa, vaikka loma päättyykin. Syykin on yksinkertainen.
– Koulu on mukavaa, tuleva ekaluokkalainen vakuuttaa.
Rebekka ei ole Uusi-Illikaisen perheen ensimmäinen ekaluokkalainen. Hän on kuudes. Vanhemmalle tapahtuma on kuitenkin joka kerta ainutkertainen. Jokainen lapsi on oma yksilönsä ja jokaisella on oma koulutiensä.
– Aina tulee se tunne, että näinkö pian se meni, nytkö hän on jo koululainen? Vastahan hän oli ihan pieni vauva! Meillä on ollut tapana ottaa kuva aina ensimmäisenä koulupäivänä, niin jää sellainen konkreettinen muisto koulun aloittamisesta, Asta Uusi-Illikainen kertoo.
Esiopetus on ollut hyvä valmennuskurssi lapsukaiselle. Tulevaa ekaluokkalaista ei ole tarvinnut erityisemmin valmistella tulevaa varten. Tarkemmin asioita käydään läpi lähempänä h-hetkeä.
– Sitten muutama päivä ennen koulun alkua, kun selviää bussikäytännöt ja muut sellaiset. Eskarivuoden aikana tulee hyvin paljon samanlaisia asioita kuin kouluun lähtiessä – miten siellä käyttäydytään ja ollaan kaikkien kaveri – se on jo sellaista harjoittelua. Harppaus on paljon pienempi verrattuna siihen, että ei olisi ollut eskarissa.
Reipas tyttö odottaa koulun alkua jo innokkaana, eikä äitiäkään huolestuta päästää lasta suureen maailmaan. Rebekka selviää varmasti kouluviidakossakin.
– Hän on niin toimelias ja taitava tyttö. Se tekee hyvää, kun koulu alkaa. Virtaa ja innostusta kaikkiin asioihin kumminkin on, niin siellä saa sitten tekemistä. Kaveriasiatkaan eivät huoleta, niitä on jo valmiiksi ja uusia tulee. Kaverit ovat tärkeitä tuon ikäisille.
Tunteita nostattaneeseen kyläkoulun sulkemiseenkin Asta Uusi-Illikainen suhtautuu rauhallisesti. Hän toivoo lähinnä sitä, että kyydit olisivat joustavia, jotta pienimpien ei tarvitsisi matkata yksin. Esiopetukseen Rebekka sai kulkea isoveljensä kanssa.
– Vanhaan kouluun olisi ollut suunnilleen sama matka kuin pysäkille. Olisihan se ollut helpompaa, kun ei tarvitsisi huolehtia kyytiin ehtimisestä. Olisi ollut ihan mukavaa, että koulu olisi jatkanut, mutta koska se ei nyt jatka, niin sitten mennään Kirkkomännikköön. Hyvä koulu sekin on. Mutta onhan se tietysti yhden ajanjakson loppuminen.
Uusi-Illikaisen omasta alakouluajasta on ehtinyt vierähtää hetki. Hänestä on ollut mielenkiintoista seurata koulun ja opetuksen kehittymistä omien lapsien kautta. Vaikka oma ala-aste ja sen opetusmenetelmät tuntuvat jälkeenpäinkin edistyksellisiltä, nykypäivän koulu vaikuttaa ottaneen vielä siitäkin loikan edemmäs.
– Nyt opetellaan entistä enemmän asiakokonaisuuksia, ei niinkään yksittäisiä aineita. Oppiminen on vielä enemmän kokonaisvaltaista. Kaikille ei sovi pulpetissa istuminen, muillakin tavoilla voi oppia. Kyllähän nykylapset ovat paljon fiksumpia, maailma on niin erilainen.
Lakeudella koulut käynnistyvät ensi viikon torstaina.
Esiopetuksesta saa paljon hyödyllistä harjoitusta koulua varten.
Ensimmäinen koulupäivä on ainutkertainen kokemus myös vanhemmalle.
Uusi-Illikaisen perheessä koulutaipaleensa aloittaa jo kuudes lapsi.