Metsä. Se lainehtii eri väreissään, tunnelmissaan ja vuodenajoissaan Rantalakeuden toimituksen seinillä. Liminkalaisten Maija ja Sauli Aholan näyttelyn teema on ennen kaikkea Maijan valinta.
– Saulikin tykkää kyllä metsästä, mutta juuri siitä aiheesta hän on tehnyt vähän tauluja. Sauli tykkää enemmän taltioida maisemia ja esimerkiksi uudenvuoden ilotulitusta.
Saulin yhdessä esillä olevassa työssä näyttäytyy Rukatunturi talvivalaistuksessaan. Se on syntynyt jo kymmenkunta vuotta sitten.
– Jokainen toinen viikko maalaan Lakeuden kansalaisopiston piirissä. Toinen viikko menee Ranuan kristillisellä kansanopistolla, missä aloitin erityispolun opinnot syksyllä, nuori mies kertaa.
Molemmilla maalaaminen on kuulunut jo pitkään osaksi elämää. Maija kävi työvuosinaan opiskelemassa aihetta myös yliopistolla. Maalaaminen kuitenkin jäi arkikiireiden vuoksi.
– Olin aiemmin akvarellisti, mutta öljyväri on meille maalareille nöyrä ja armollinen tekniikka. Nyt eläkkeellä maalaamiseen on aikaa. Käyn nykyisin kaksi päivää viikossa opiskelemassa Limingan taidekoululla, myös ahkerasti kirjoittava, ja Oulun Seudun Kynäilijöiden puheenjohtajana toimiva Maija kertoo.
– Metsä on minulle läheinen teema, sillä lapsuudenkotini oli metsän raunassa. Myös monelle lapselleni metsä on tärkeä. Yksi saa siitä jopa elantonsakin, hän jatkaa.
Yhdessä äiti ja poika maalaavat harvemmin. Saulia hymyilyttää, kun Maija toteaa poikansa kuuntelevan paremmin ohjaajan kuin äidin neuvoja.
– Kansalaisopistossa meillä on pöydät eri puolilla tilaa. Ohjaaja käy usein Saulia opastamassa. Jos olisin vieressä, en ehtisi itse maalata, Maija Ahola summaa.
– Välillä minä annan äidille palautetta sen omista töistä, Sauli huomauttaa ja virnistää lempeästi.
Rantalakeuden näyttely ei ole kaksikon tämän vuoden ainoa yhteisnäyttely.
Kesäkuussa Aholoiden maalaukset valtaavat Limingan kirjaston.
Töitä on esillä myös kansalaisopiston ja Ars Limingan näyttelyissä.
Molemmille taide on tärkeä asia.
– Minulla on aina ollut mottona Via brevis, ars longa – vaikka me kuolemme, niin työt jäävät elämään, Maija Ahola kiteyttää.