Kätköissä korven kaukaisen
tanhuvilla tapiolan
hiihtää muuan matkalainen
sivakoipi suksillaan
hän metsästäjä erämies,
lie erakkokin kukaties.
Hän metsään yöksi majoittuu
rakovalkeankin valmistaa
repun kätköstä riistaa metsän
hiilen räiskeessä paistaa nauttien.
Peni seurana sivussa paistajan
luun kaiken herkun maistajan.
Illan varjot jo pitkinä lumaan
rakovalkea kauas kaataa
luonto tyytyy huminaan hiljaiseen
metsäkulmat katven kuiskintaan
pian nousevi taivaalle kuu
iltatähtikin kirkas ilmaantuu.
Mies metsien tuleen tuijottaa
elää nuoruudenpäiviä eilisiä
niin monta on lähtöä, tuloakin
monta talvista taipaletta
– aika kullaten muistot kaunistaa
rakovalkean lämmössä eloon saa.