Lumijoki Vaalea puutalo seisoo Lumijoen ytimessä, Lakeuden katedraalin varjossa. Lumijoentie halkaisee maiseman talon vierestä, mutta vehreä puusto antaa pihalle suojaa. Tässä on ollut Marja-Liisa Kokon, 71, ja hänen Poju-kissansa koti vuodenvaihteesta alkaen. Marja-Liisa asettui vanhalle kotipaikalleen vanhempiensa poismenon jälkeen. Viimeiset kuukaudet hän on laitellut paikkoja omannäköiseksi: sisustanut sekä maalannut ja tapiseerannut serkkunsa avustuksella. Vaikka osa muuttolaatikoista on vielä purkamatta, on talo alkanut tuntua jo kodilta – yli 40 muualla vietetyn vuoden jälkeen.
Elämä kuljetti naisen pois Lumijoelta 1970-luvulla. Hän avioitui, sai pojan, erosi ja asettui Ouluun. Työvuodet pitivät yh-äidiksi jääneen Marja-Liisan kiireisenä, mutta kytkös vanhaan kotikuntaan ei katkennut missään vaiheessa. Vanhempien ikääntyessä käynnit kotipitäjässä tihentyivät entisestään ja tyttären rooli muuttui hoivaajaksi.
Sitten vanha kotitalo jäi tyhjilleen ja paluumuutto Lumijoelle alkoi tuntua luontevalta vaihtoehdolta.
– Ei käynyt mielessäkään myydä lapsuudenkotia pois. Ajattelin, että tänne olisi ihana muuttaa – ja niin minä muutin.
Kaupungista Lumijoelle muuttamisen jälkeen Marja-Liisa on totutellut uuteen elämäänsä. Kotona puuhaillessa seuralaisena on välillä pelkkä hiljaisuus, jonka rikkoo vain Lumijoentietä pitkin hurauttava auto tai traktori. Tilanne on hänelle uusi: elämässä on tyhjää tilaa ja enemmän aikaa itselle. Hän onkin alkanut kaivata uutta ohjelmaa päiviensä kuluksi.
– Ei voi sanoa, että tänne muutto olisi ollut pettymys, mutta onhan miljöö muuttunut entisajoista melkoisesti. Tuttavia täällä vielä on. Pitäjään on muuttanut myös paljon uusia ihmisiä, ja kyläyhteisö on muuttunut.
Eläkepäiviään viettävä Marja-Liisa tietää, että kylällä on tarjolla eläkeläispiiriä ja -jumppaa. Nekin ovat varteenotettavia ajanviettotapoja, hän painottaa. Paluumuuton jälkimainingeissa mielessä on kuitenkin alkanut kypsyä erilaisia ideoita, joilla saisi saatettua omia ikätovereita yhteen. Yksi pintaan nousseista ajatuksista on nuoruusvuosilta tuttujen torstaitanssien elvyttäminen.
– Olisi into kokeilla, toimisivatko nuorisoseuran tanssit vielä nykypäivänäkin. Tanssipaikathan ovat nykyään muutenkin aika vähissä, hän toteaa.
Marja-Liisa tietää rauhallisuuden olevan ominaisuus, jota moni lumijokinen kotikunnassaan arvostaa. Vanhempien poismenon jättämä tyhjiö ja kylän hiljaisuus vetävät hänet kuitenkin välillä mietteliääksi. Paluumuuttaja muistaa Lumijoen olleen takavuosina vilkkaampi.
Kokon perhe muutti tänne vuonna 1948. Alkuun asuinsijana palveli nykyinen autotalli, jonka päädyssä oli kamari ja keittiö. Kaksikerroksinen talo rakennettiin tallin viereen 1950-luvun puolella. Marja-Liisa ponnisti elämänpolulle kolmilapsisen perheen esikoisena. Hänen lapsuusvuosiensa aikaan kylällä toimi parhaimmillaan 11 kauppaa, 5 koulua ja 2 kahvilaa.
– Ennen kaikki kaupat kannattivat ja asiakkaita oli. Silloin 50–60-luvulla oli monenlaista toimintaa. Oli tyttöpartiota, kansantanhuja ja tansseja. Kyllä se vähän korventaa, kun vanha kotipitäjä on näin hiljentynyt, nainen myöntää.
– Tuntuu, että Lumijoki on jäänyt vähän jälkeen. Liminka kasvaa vieressä, ja täällä elämä jatkuu hiljaisena, hän jatkaa.
Marja-Liisaa ihmetyttää, miten kauniin maaseutupitäjän palvelut ovat päässeet näin kutistumaan. Eikä hän usko olevansa ainoa, joka kaipailee kylälle toista myymälää ja myös kahvilaa, jossa voisi piipahtaa silloin tällöin. Hänen toiveissaan on, että Lumijoella heräisi lisää yritteliäisyyttä, jolla luotaisiin uutta vetovoimaisuutta kylänraitille.
Lumijoen valttina Marja-Liisa nostaa esiin Varjakan alueen ja myös sen kyläyhdistyksen.
– Se on hyvä esimerkki. Onnistuminen vaatii aina kuntalaisten omaakin päättäväisyyttä, hän hoksauttaa.