Liminka Pukujen ja tarpeiston hankkimista teattereista, yksityisiltä, kirpputoreilta.
Luettelointia, roudaamista, patinointia, päällystämistä, pintakäsittelyä, tuunaamista.
Ompelemista, sovituksia ja sitten korjausompelua.
Aikakauden opiskelua, suunnittelua ja vaatteiden vaihtojen sovittamista oopperan muuhun rytmiin. Siinä on Abrahamin pitojen pukusuunnittelija-puvustaja-tarpeistonhoitaja Henna Parkkisen työurakka lyhykäisyydessään.
Oopperan vaatetusta on lainattu viidestä teatterista ympäri Suomea. Lisäksi kirpputoreilta on hankittu asusteita, uutena on ostettu esimerkiksi kauluspaitoja. Körttiläisasut tulivat lahjoituksina yksityisiltä.
– Vaikka osa vaatteista tulee valmiina, eivät ne käy oopperaan sellaisenaan. Asuja pitää yhdistellä ja muovailla tarkoitukseen sopivaksi. Esimerkiksi 80-luvun kauluspaidasta tulee talonpoikaistyyliä, kun kaulukset prässää ja paidoista poistaa napit.
Lainaaminen on järkevää, kun näytöksiä on vain kuusi. Toisaalta lainavaatteita ei voi patinoida mielensä mukaan, joten se asettaa omat haasteensa.
Patinointi onkin tärkeää: esimerkiksi työmiehen kauluspaidan on näytettävä käytetyltä. Avuksi tulevat tee ja kahvi, tai jopa jalkasienen hoitoon käytettävä rae, josta vinkkasi eräs teatteripuvustaja.
Osa asuista on syntynyt alusta loppuun asti käsityönä. Paljon on saanut soveltaa.
Susiasua on värjätty kloriitilla ja kankaanpainoväreillä. Susinaamio syntyy kipsimuotin avulla, vehnäjauhoista tehdystä liisteristä, spray-maalista ja harsosta. Se istuu esiintyjän päähän, kun alle kiinnittää suojakypärän kehikon. Aurinkovarjon pohjana on vanha Digimon-sateenvarjo, joka päällystetään pitsillä.
Olivat menetelmät millaisia tahansa, tärkeintä on, että puvustus ja tarpeisto tukee tarinaa. Ja että urakasta selviää aikataulun ja budjetin puitteissa.
– Tässä työssä voi mennä äärimmäisiin nyansseihin, esimerkiksi etsiä pyykkäreille aitoa aikakauden saippuaa. Käyttöesineitä on kuitenkin vaikea löytää, eikä kaikkea ehdi valmistaa. Välillä pitää tehdä kompromisseja.
Oopperassa miljööt vaihtuvat Limingasta Saksan Dresdeniin. Limingassa suosittiin talonpoikasvaatteita. Miehillä oli sarkapaidat- ja housut, naisilla aina pitkät hameet ja huiveja. Saksassa koreiltiin puvuilla ja päähineille ja siellä kaulukset nostettiin pystyyn. Norjalainen Aurora erottuu liminkalaisista hienompine vaatteineen ja strutsinsulkapäähineineen.
Puvustus- ja tarpeistoprosessi alkoi viime syksynä. Parkkinen tutustui aikakauteen ja Abrahamiin tekstien ja valokuvien avulla. Sitten aloitettiin mittojen ottaminen esiintyjistä. Kun tarpeet ja mitat olivat paperilla, lähti hän teattereihin ja kirpputoreille tonkimaan.
Asujen valmistuttua työ jatkui harjoituskaudella.
Kun oopperan kymmenellä tanssijalla on kullakin neljä asua, laulajia on parikymmentä ja lapsiesiintyjiä kymmenen, tulee aina yllätyksiä ja ylimääräistä säätöä. Myös vaatteiden vaihtoja näytöksen aikana on harjoiteltava, ja pukijat on perehdytettävä työhönsä.
– Jännitys säilyy ensi-iltaan asti. Esitykset saan nauttia yleisön puolelta, Parkkinen sanoo.
Parkkinen muutti Liminkaan kaksi vuotta sitten opiskelemaan valokuvausta Taidekoulussa. Sen jälkeen avautui työpesti Limingan kunnalla. Oopperan jälkeen on edessä muutto Helsinkiin.
Monenlaisissa taideprojekteissa ja taidenäyttelyissä mukana ollut Parkkinen aikoo keskittyä kuvataiteisiin, muotoiluun ja ohjaamiseen.
– Tämä ala on elämäntapa. Pitää tehdä paljon, olla itse aktiivinen ja jossain vaiheessa se palkitaan. Työ Abrahamin pidoissa on ollut hieno työkokemus.