Meidän muiden hyötypuutarhassa kasvaa vain punakaneleita, pirjoja ja antonovkia, mutta hortonomi ja maisema-arkkitehti Heli Virkkunen on loihtinut vanhempiensa puutarhaan Tyrnävän Murtoon varsinaisen omenaparatiisin. Vuosien varrella pihapiiriin on kertynyt lähes sata omenalajiketta, joista satoa tuottaa viisikymmentä puuta.
Puutarhasta löytyy esimerkiksi kestävä koriste- ja hyötyomena Ersta, Valkeaa Kuulasta muistuttava mutta talvenkestävämpi Valkea Nalif, Hava, Harlamovski, Slavjanka, Oton Omena, Längsjön päärynäomena ja monia monia muita.
– Hyviä talousomenoita, joista voi tehdä hilloja tai mehuja, ovat esimerkiksi Turso ja Mustialan Iso Venäläinen. Sokeri Miron on hyvä ja tunnettu pölyttäjä, ja se on mietoutensa vuoksi usein lasten suosikki. Safran Pohjola ja Lepaan Meloni ovat taas puhtaita, vähätautisia lajikkeita ja makeita syöntiomenoita, Virkkunen antaa esimerkkejä.
Virkkusen ollessa lapsi uskottiin, ettei omenapuu näin pohjoisessa menesty. Perheelle toimitettiin junakyydillä hänen äitinsä kotiseudulta Hämeestä säkkikaupalla omenoita popsittavaksi. Noihin aikoihin syttyi pikku-Helin ensirakkaus omenoihin.
– Muistan vieläkin, kuinka omenoiden tuoksu täytti koko talon. Harmitti kauheasti, etteivät omenat kasvaneet täällä meillä!
Nelisenkymmentä vuotta sitten Tyrnävän puutarhaan istutettiin ensimmäinen Punakaneli. Suomen olosuhteisiin sopivien omenalajikkeiden jalostus ja tarjonta eteni harppauksittain. Ihmiset alkoivat arvostaa aiempaa enemmän paikallisia, kestäviä lajikkeita.
Tyrnävällä elää ja kantaa satoa vielä viisitoista Hämeestä tulleiden omenoiden siemenistä kasvatettua puuta. Ne ovat ainutlaatuisia, ristipölytyksen kautta syntyneitä lajikkeita.
Kun tarhaomenapuun siemeniä kylvää, kahta samanlaista puuta ei tule, koska niiden perimä on erilainen. Siksi Virkkunen on nimennyt ne uudelleen.
– Jalossa on jaspimainen aromi ja punaiset posket. Vihreä Keko on komea perusomena. Viininpuna on taas erittäin mehuisa omenalajike. Vanhempieni ensimmäiset, erittäin satoisat nimikkopuut ovat Aune Hapan ja Mauno Makea.
– Siemenestä kylvetyn puun kehitys satoikään saakka saattaa kestää jopa 15 vuotta, kun taas varttamalla lisätty omenapuu on satoiässä jo muutamassa vuodessa, Virkkunen kertoo.
Hän varttaa omenapuunsa itse ja vakuuttaa, ettei se ole vaikeaa puuhaa.
Tänä vuonna omenasato on ollut kohtuullinen, mikä tuo hieman balsamia viime syksynsä syntyneisiin haavoihin: silloin monet puut viettivät lepovuotta ilman satoa. Muutamissa puissa taas pihlajanmarjakoi tuhosi omenasatoa.
– Haaveeni on, että jonain päivänä tässä olisi poimintapuutarha, mikä olisi aika eksoottista tällä korkeudella. Ihmiset hoksaisivat, että täällä menestyy monenlaiset omenalajikkeet. Puut vain kannattaa hankkia hedelmäpuihin erikoistuneilta taimistoilta, Vihdissä asuva, mutta Tyrnävällä tiuhaan käyvä Virkkunen vinkkaa.
Syksyn satoa käytetään Virkkusilla monipuolisesti. Niitä makustellaan syöntiomenoina. Perhe valmistaa omenoista hilloja ja jälkiruokia, puristaa mehua ja kuivaa välipalanaposteltaviksi. Mehupuristimella tehty tuoremehu pastöroidaan tai pakastetaan. Omenalastuja on taas helppo kuivata hyötykasvikuivurilla. Jotkin talvilajikkeet säilyvät kellarissa maaliskuuhun saakka.
– Kerran laitoin kokeeksi pienen omenanraakileen oksineen kasvamaan pullon sisään. Syksyllä omena irrotettiin ja pullo täytettiin alkoholilla. Kuukausien kuluttua siitä tuli aromikasta omenaviinaa, jota on myös kaunis katsella.
Virkkusen ei varmaankaan tarvitse kauppojen omenoihin koskea. Uskomus on väärä:
– Aina kun näen kaupassa mielenkiintoisen kotimaisen omenalajikkeen, ostan niitä heti ja maistelen. Äskettäinkin maistelin kotimaista Nannaa. Keväällä kauden loppuessa tulee jo tunne: voi kun saisi pian omenoita!
Virkkusella on kokeilussa myös päärynä-, luumu- ja kirsikkapuita.
Vaikka lajivalikoima on omenoita suppeampi, niiden joukossa on monia mielenkiintoisia venäläisiä lajikkeita sekä vanhoja maatiaislajikkeita.