Limingan Ojanperän koululla luennoimassa ollut professori kertoi persoonallisuuden kehittyvän temperamentin määräämistä kokemuksista, sekä temperamentin aiheuttamista reaktioista ympäristössä.
Vauvalla ei ole persoonallisuutta, vaan pelkkä synnynnäinen temperamentti. Vauvoja täytyy kohdella heidän temperamentin mukaisesti, koska hoivakokemukset ja ympäristön palaute kehittävät lapsen minäkuvan ja persoonallisuuden.
Keltikangas-Järvinen kritisoi nykypäivän ihmiskäsitystä, joka muistuttaa hänen mukaansa 40-luvulla vallitsevaa käsitystä.
– Tänä aikana ajatellaan samantyyppisesti kuin silloin, että lapsi syntyy tyhjiönä ja kaikki ihmisessä on kulttuurin ja oppimisen tulosta. Olemme hyljänneet ajatuksen, että ihminen on biologinen olento ja temperamentti on seurausta biologisista asioista, kuten autonomisen hermoston aktiivisuudesta ja sen herkkyydestä reagoida, sekä aivojen välittäjäaineiden määrästä ja aktiivisuudesta.
Kasvamme professorin mukaan ihmisiksi siis biologisten valmiuksien, kiintymyssuhteen ja inhimillisten vuorovaikutusten, emme varhaiskasvatuksen kautta.
Keltikangas-Järvinen kertoi temperamenttipiirteiden olevan kaikilla ihmisillä samat, mutta niiden vahvuuden vaihtelevan. Tämä tekee ihmisistä erilaisia. Temperamenttia voidaan arvioida Gaussin käyrällä, jonka puolivälissä on suurin osa ihmisistä. Mitä matalampi tai korkeampi arvo on, sitä erilaisempi ihminen on.
Ihmisellä, jonka temperamentti sijoittuu puoliväliin, on helpointa siksi, että silloin on eniten samanlaisia ihmisiä kuin hän itse.
Temperamentti ei kuitenkaan määrää aikuista ihmistä tekemään mitään, eikä sen piikkiin voi laittaa vaikkapa huonoa käyttäytymistä tai myöhästelyä. Mutta se selittää sen, miksi ihmiset toimivat ja kokevat asioita tietyllä tavalla.
– Temperamentti ei hallitse ihmistä, vaan ihminen temperamenttiaan. Vaikka olemmekin kaikki erilaisia, meidän täytyy toimia yhteisten normien mukaisesti, muistutti Keltikangas-Järvinen.
Lapsilta ei voi kuitenkaan vaatia samanlaista temperamentin hallintaa kuin aikuisilta, koska he vasta opettelevat elämää.
Temperamentin merkitys on professorin mukaan aina kiinni kulttuurissa, historiassa ja kussakin tilanteessa. Se, onko tietty temperamentti ongelma vai vahvuus, riippuu siitä, kuinka hyvin se sopii tilanteen odotuksiin ja siihen, mitä mikäkin kulttuuri minäkin aikana arvostaa. Vahvuudeksi temperamentti tulee aina silloin, kun se on odotusten mukainen.
Keltikangas-Järvinen totesi temperamenttipiirteiden katteettoman arvottamisen olevan tämän hetken suuri ongelma.
– Länsimaisen kulttuurin aikana ei ole koskaan ollut niin kapea käsitys siitä, minkälaisen ihmisen pitäisi olla persoonallisuudeltaan ja mitkä temperamenttipiirteet ovat hyviä ja mitkä huonoja. Eivätkä nämä arvottamiset edes pohjaa mihinkään. Esimerkiksi tämän hetken odotusarvo on se, että poika ei saa olla ujo, totesi Keltikangas-Järvinen.
Professori kertoi kulttuurimme arvostavan, reippaita, rohkeita ja sosiaalisia lapsia ja aikuisia, mutta ujous kuuluu ominaisuuksiin, joihin on tullut negatiivinen arvolataus. Kun vanhemmat ja muut aikuiset antavat jatkuvasti moitteita ujoudesta, alkaa lapsi ajatella, että hänessä on jotakin vikaa.
– Ujouteen liitetään usein heikko itsetunto, mutta ujous itsessään ei tarkoita heikkoa itsetuntoa, vaan ympäristön palaute ohjaa siihen.
Lapsi ei voi itse temperamentilleen mitään. Moittimisen sijaan Keltikangas-Järvinen kehottikin vanhempia antamaan ujolle lapselle keinoja kuinka rohkaistua tilanteissa, ja lapsen onnistuessaan kannustaa häntä.
Kun ujolle lapselle annetaan keinoja selviytyä tilanteista ja tuetaan häntä niissä, lapsi huomaa itse, kuinka kivaa hänellä on muiden ihmisten kanssa.
Vauvan ja pienen lapsen temperamentti ennustaa Keltikangas-Järvisen mukaan hyvin vähän sitä, minkälainen ihminen hänestä kehittyy, eikä lapsen kehityskulkua voida koskaan arvioida niin, että olisi negatiivista tulossa.
Se, mikä jossakin vaiheessa saattaa tuntua lapsen kanssa haastavalta, saattaakin kääntyä jonkun vuoden kuluttua lapsen voimavaraksi.
Kouluissa on oppilaita, jotka eivät saa koko kapasiteettiaan käyttöön. Alisuoriutujan temperamentti rakentuu korkeasta aktiivisuudesta, korkeasta häirittävyydestä ja matalasta sinnikkyydestä. Tämä johtaa Keltikangas-Järvisen mukaan jokaisessa länsimaisessa koulujärjestelmässä alisuoriutumiseen.
– On paljon erilaisia yksinkertaisia keinoja, joilla vilkkaita, huolimattomia ja alhaisen keskittymiskyvyn omaavia lapsia voidaan opettaa opiskelemaan. Koulun lisäksi myös vanhemmat voivat kotona systemaattisesti opettaa lapselle näitä keinoja.
Koulumenestys ei kerro kuitenkaan elämässä menestymisestä. Tämä taas kertoo professorin mukaan yhteiskunnan ja koulujen odotusten välisestä ristiriidasta.
Keltikangas-Järvinen puhui strukturoidun opetuksen puolesta ja kritisoi kokeiluympäristöjä.
– Mitä yksilöllisemmäksi teemme opetuksen ja ympäristön, sitä enemmän annamme tilaa synnynnäiselle temperamentille, mikä aiheuttaa sen, että jotkut temperamentit voivat paremmin ja jotkut huonommin. Silloin oppimista säätelee yhä enemmän temperamentti kognitiivisen osaamisen sijaan.
– Temperamenttien kannalta tasa-arvoinen ympäristö, missä kaikki lapset voivat hyvin, on strukturoitu, opettajakeskeinen, ennakoitu ja selkeä. Siellä on mahdollisimman vähän vapaata harhailua. Temperamenttipiirteet tulevat aina esille silloin, kun ei tiedetä, mitä pitää tehdä.
Tämä ei Keltikangas-Järvisen mukaan kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö koulussa voisi olla vaihtelua tai lapset toimia luokan sisällä eri tavalla. Niillä keinoilla vaan tasoitetaan temperamenttieroja ja otetaan huomioon myös esimerkiksi hyvin sensitiiviset lapset ja ne, joiden joustavuus on matala.
