LIMINKA Miksei suomalaiselokuva jälleenkään ollut julkistettujen Oscar-ehdokkaiden joukossa? Millainen elokuva pitäisi tehdä, jotta himoittu palkinto myönnettäisiin parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriassa juuri suomalaiselle rainalle?
Pressiklubilaisten keskuudessa Oscarit eivät herätä suuria intohimoja, mutta Helmi Turpeinen arvelee mahdollisen voiton olevan suomalaisille ”ihan valtava juttu”.
– Se olisi iso asia koko meidän elokuvateollisuudelle.
Suomalainen on nähty pokkaamassa Oscar-palkintoa vain kaksi kertaa. Muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa asuva Janne Kontkanen palkittiin teknisellä Oscarilla hänen kehittelemästään 3D-teknologiasta, mitä käytetään muun muassa DreamWorksin kaikissa animaatioissa.
Aiemmin Jörn Donner on käynyt pokkaamassa Ingmar Bergmanin palkitun Fanny ja Alexander -elokuvan tuottaja-Oscarin – palkinto ei kuitenkaan ollut Donnerin henkilökohtainen.
Suomalaiselokuva on ollut kerran ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa ja kerran lyhytfiktion sarjassa. Tälle vuotta Suomen ehdokas oli Tom of Finland, mutta finaaliin asti se ei noussut. Menestyisikö vuoden päästä Tuntematon sotilas?
Kaikki neljä pressiklubilaista ovat elokuvan nähneet. Otso Keskinen nostaa tuoreen spektaakkelin yhdeksi omista lempielokuvistaan.
– Oli hyvä, varsinkin, jos ei vertaa aikaisempiin versioihin, Eetu Hamari muistuttaa.
Millainen elokuva palkinnoista päättävän Akatemian jäsenet sulattaisi? Helmi lähtisi tekemään syvällistä takaa-ajoelokuvaa.
– Sellainen Aki Kaurismäen ja Hollywoodin sekoitus.
– Joku ison luokan elokuva se pitäisi olla, Eetu jatkaa.
Samaa mieltä on Kaisa Haverinen. Otso puolestaan haluaisi nähdä ihmisoikeuksista kertovan elokuvan.
– En ole koskaan ajatellut, että Oscareilla tehtäisiin politiikkaa, vaikka palkinnot jaettaisiinkin esillä olevien trendien mukaan, Kaisa miettii.
Esimerkiksi tänä vuonna on etukäteen pohdittu, että palkinnoissa tulee näkymään vahvasti esillä ollut, seksuaalista häirintää vastustava Me too -kampanja.
– Varmasti palkitut elokuvat ansaitsevat palkintonsa, Otso pohtii, joka osoittautuu suureksi Quentin Tarantino -faniksi.
Kaikilla elokuvamaku on laaja. Helmi esimerkiksi katsoo mielellään draamaa, scifiä ja fantasiaa. Eetu harmittelee kauhuelokuvien olevan liian ennalta-arvattavia.
– Star Warsit taas pitää katsoa huolimatta siitä ovatko ne hyviä vai huonoja.
Otson mainitsemat ihmisoikeudet ovat olleet esillä myös suomalaisessa pandamaniassa. Kiinan maahamme vuokraama pandakaksikko on hellyttänyt sydämet, mutta samalla mediassa on pohdittu esimerkiksi sitä, yrittääkö Kiina vetää pandalähettiläillään huomiota pois maan ihmisoikeusongelmista.
– Puhutaan lahjoituksesta, vaikka eivätkö ne ole kalliilla vuokralla? Minun elämääni ei pandojen tulo muuttanut, Eetu napauttaa.
Kaisalla ei ole mustavalkoisia eläimiä vastaan mitään.
– Mutta sopeutuvatko ne tänne? Onhan niitä kiva käydä katsomassa.
Otso taas ei pandadiplomatiasta juuri perusta.
– Ennemmin lähtisin kahdeksi viikoksi Kiinaan pandoja katsomaan kuin Ähtäriin. Ehkä ne voisi palauttaa? Suomen pitäisi ottaa tiukempi linja ihmisoikeuskysymyksissä.
Myös muut korostavat, että Suomen tulisi pitää ihmisoikeuksiin liittyvää problematiikkaa esillä.
– Meidän pitää pystyä sanomaan asiasta, Helmi muistuttaa.
Miksi pandat ihastuttavat?
Kaisa arvelee syyn olevan niiden erilaisuudessa verrattuna muihin karhuihin.
– Ja ne ovat kasvissyöjiä!
– Ihmisiä kiinnostaa varmasti myös niiden uhanalaisuus, Helmi jatkaa.
Mikä voisi olla Suomen oma, vuokrattava lähettiläs maailmalla? Eetu heittää eläimistöstä liito-oravan. Otso arvelee, ettei kukaan ainakaan haluaisi nähdä poroja.
– Paitsi purkissa, veistelee Eetu.
– Mutta jos se olisi Joulupukin poro, tuumaa Helmi.
– Entäs Paavo Väyrynen?, Eetu hymyilee.
Päät pyörivät pöydän ympärillä.
– Teuvo Hakkaraisesta pääsisimme eroon, jos tekisimme hänestä lähettilään, Eetu jatkaa hersyvällä linjallaan.
Nuoret miettivät sopivaa ehdokasta. Viimein Otsolla välähtää: se pudasjärveläinen taiteilija!
– Mikä sen nimi on? Pitää googlata.
Pienen tutkimustyön jälkeen pojat löytävät Kari Tykkyläisen nimen.
– Hän!
Kandidaatti kelpaa tytöillekin.
– Suomalaista miehenkuvaa maailmalle, Otso perustelee.
Lopuksi pressiklubilaisten listalla on lakeudellakin suositut lähiruokaryhmätoiminta. Esimerkiksi Kaisa pitää ideaa hyvänä, sillä ostoshetkellä voi jutella tuottajan kanssa. Otso ei lähtisi hakemaan ruokaansa kyseisistä ryhmistä.
– Ruoan saa helposti kaupastakin. Eikä sen aina tarvitse olla lähiruokaa.
– Mutta hiilijalanjälki on pienempi kotimaisella kuin ulkomaalaisella ruoalla, Kaisa tähdentää.
Keskustelu saa uutta pontta nelikon miettiessä omia ruokatottumuksiaan. Helmi kertoo olevansa kasvissyöjä ja Kaisakin toteaa välttelevänsä punaista lihaa.
– En tykännyt lihasta aiemminkaan. Puoli vuotta sitten päätin jättää sen kokonaan. Äiti ja isoäiti ymmärtävät, mutta isä ja pappa eivät. Olen myös miettinyt lihansyönnin eettistä puolta.
Eetun mielestä on aivan sama mitä kukakin syö. Itse hän ei lihaa jättäisi.
– Sortuisin pihviin ensimmäisen viikon sisällä.
Otso on samalla linjalla. Hän sanoo syövänsä paljon lihaa, sillä isä metsästää.
– Sen sijaan tehotuotettua lihaa en syö. Kauanko lihalakko kestäisi? Ehkä päivän...
Kaikkien mielestä kotimaista ruokatuotantoa tulisi tukea nykyistä enemmän.
– Eikä heidän kiusakseen saisi kehittää uusia säädöksiä, Kaisa toivoo.
