Outo talvi takana. Oikeastaan tuntuu, ettei se koskaan alkanutkaan; kunnon pakkaset ja lumimyräkät ovat loistaneet poissaolollaan, ja voisin helposti kuvitella eläväni edelleen viime lokakuuta säiden puolesta. Piipahdin joulun alla Suomessa vajaan kahden viikon ajan, ja olo oli kuin hämmästyneellä Muumipeikolla Tove Janssonin Taikatalvessa: heräsinkö kesken talviunien, mitä valkoista ja kylmää ulkona on kuutiotolkulla?
Lunta on toki sadellut, enimmäkseen räntää, ja silloin muutamina harvoina kertoina, kun jalkakäytäville kohosi lunta jopa aurattavaksi asti, oli kaikki valkeus sulanut seuraavaan päivään mennessä. Näin suomalaisena huvitti, kun työkaveri valitti koleasta viimasta ja hiivatin kylmästä päivästä, kun ulkona oli nollakelit ja hieman tuuleskeli. Mutta kaikki on suhteellista; kulkevathan paikalliset toppavaatteissa etelän aurinkokohteissa lämpötilan tipahtaessa alle kahdenkymmenen. Silti aina yhtä kiehtovaa huomata, miten erilaiset elinympäristöt muokkaavat ihmistä.
Mutta se kevät! On kerrassaan ihastuttavaa huomata, kuinka ihmiset, eläimet, kasvit ja koko kaupunki heräävät eloon, kun saavat kylpeä kevätauringon orastavassa lämmössä.
Valo antaa voimaa, elvyttää, kohottaa, muistuttaa kuinka riippuvaisia me siitä lopulta olemmekaan.
Yhtäkkiä katujen tuoksut ovat voimakkaampia; sora, hiekka, sadevesi, pakokaasun katku, ravintoloiden keittiöt, tupakka, kaikki ne sekoittuvat ja kietoutuvat yhteen ja muodostavat lupauksen: kesä on tulossa.
Vaikka kuinka kevättä hehkutankin, on koto-Suomen talvessakin puolensa. Minulla on ikävä purevaa pakkasta, joka terävöittää pään kuin iskusta; silmänkantamattomiin jatkuvia lumipeltoja, jotka kimaltelevat talviauringossa kuin sokeriaavikko; ja talvi-illan totaalista hiljaisuutta, sitä kun astuu ulko-ovesta pilkkopimeään, eikä kilometrien säteeltä kuulu mitään ihmiskorvan havaittavaa ääntä. On kuin olisi astunut tyhjiöön, ja en tiedä parempaa rauhoittumisen paikkaa.
Ja jos jotain, niin saunaa ikävöin! Ei sen perustarpeeksi sementoitunutta luonnetta edes ymmärrä kuin vasta sitten, kun ei pääse edes kerran viikossa löylyihin.
Muutamia liikkeitä on toki tullut vastaan, jotka tarjoavat jotain privat finska sauna-palvelua, mutta en ole vielä uskaltautunut niihin. Ehkä kevät antaa rohkeutta ja voimaa!