– Tämä tietää työpäivän venymistä toisesta päästä, toteavat tyrnäväläiset perunannostajat Elisa Ikola, Pekka Pehkonen ja Antti Mannermaa.
Potunnostossa jo useamman vuoden mukana ollut kolmikko ei ole kolmetoistatuntisesta työpäivästä moksiskaan:
– Siihen on asennoitunut, että varhain aamulla aloitetaan ja myöhään illalla lopetetaan. Tämä urakka kestää vain muutaman viikon, joten jaksamisen kanssa ei ole mitään ongelmaa. Eri asia tietysti olisi, jos tällaista päivää painaisi jatkuvasti.
Kello on lähempänä yhdeksää, kun liminkalainen Juha-Matti Holopainen kääntää traktorin Isosuontieltä perunapellolle. Traktori vetää perässään kymmenen metriä pitkää, reilut kolme metriä leveää ja yli yhdeksän tonnia painavaa perunannostokonetta, joka nostaa perunat kahdesta penkkirivistä kerrallaan.
Vaikka perunannosto on tänä päivänä hyvin pitkälle koneistettu, ihmiskäsiä tarvitaan vielä paitsi traktorin ajamiseen, myös siemenperunoiden ja kivien perkaamiseen ruokapeuran joukosta.
Traktori-perunannostokone -yhdistelmä nytkähtää liikkeelle. Suurta, pyöreää ja syväsilmuista Fontanea alkaa nousta liukuhihnalle ja pyöriä edelleen kahdeksan tonnin vetoiseen säiliöön. Ikola, Pehkonen ja Mannermaa seisovat molemmin puolin liukuhihnaa ja poimivat joukosta kaiken sinne kuulumattoman.
Perunat vyöryvät ohitse sellaista vauhtia, ettei silmiä voi irroittaa liukuhihnalta hetkeksikään.
– Tässä pitää olla kokoajan skarppina. Hoksottimien on leikattava ja käsien toimittava nopeasti, ettei säiliöön pääse märkiä siemeniä, kiviä, keppejä tai huonoja perunoita, Ikola selittää.
Omat haasteensa nostotyöhön tuovat melu ja pöly, eikä kyytikään ole tasaisinta mahdollista. Elisa Ikola kertoo silti pitävänsä hommasta.
– Paljasjalkaisena pottupitäjän kasvattina koen tämän tärkeäksi ja mieluisaksi syysperinteeksi. Ja mikäs tässä raittiissa syysilmassa touhutessa. Samalla tulee hyötyliikuntaakin, Ikola sanoo painavaa kivisankoa tyhjentäessään.
Parinkymmenen minuutin ajon jälkeen perunasäiliö on täynnä. Juha-Matti Holopainen tähtää koneen laatikkovaunun viereen ja kuusitoista suurta perunalaatikkoa täyttyvät hetkessä. Niko Turunen lähtee kuljettamaan lastin seitsemän kilometrin päähän Mäläskänsuoralla sijaitsevalle varastolle, josta peruna lähtee pakattuna ympäri Pohjois-Suomea.
Mäläskän tilalla on viljelty perunaa 80-luvulta saakka, viimeiset kaksi vuotta Mäläskän Peruna -nimisenä maatalousyhtymänä. Yhtymän keulamies Mikko Mäläskä kertoo perunannostokoneiden kehittyneen reilussa kolmessa vuosikymmenessä merkittävästi, puhumattakaan ajoista, jolloin tärkeimmät apuvälineet olivat kuokka ja hevonen.
Vaikka maanviljely on koneellistunut ja automatisoitunut vauhdilla, ja teknologia kehittyy edelleen, Mäläskä ei usko koneiden syrjäyttävän ihmistä perunannostossa vielä pitkään aikaan.
– Työllistämme tällä hetkellä nostojen aikaan viisi vierasta työntekijää, Mäläskä kertoo.
Hän kumoaa väitteen, jonka mukaan pellolle raskaaseen kausityöhön on nykyisin vaikea löytää suomalaista työvoimaa:
– Hyvin löytyy, ja vieläpä ihan omalta kylältä. Meillä ei ole koskaan ollut ulkomaalaisia töissä ja jatkossakin tulemme työllistämään ensisijaisesti paikallisia.
Mäläskän tilalla viljellään perunan lisäksi rehuviljaa, viherlannoitusnurmea ja saneerauskasveja. Suurin osa viljelysalasta on kuitenkin perunalla.
– Tilamme vuosittainen perunan keskisato on noin kaksi miljoonaa kiloa, Mäläskä arvoi.
Kuluvalla satokaudella Mäläskän tilalla oli viljelyksessä kymmenen perunalajiketta, uusimpana kokeiluna yleisperunalajike Noblesse.
Syksyn perunasatoa Mikko Mäläskä kehuu kohtalaiseksi. Nostonkin kanssa ollaan likimain aikataulussa.
– Tyrnävän perunamarkkinoiden aikaan nostetaan yleensä viimeisiä perunoita ja näin se näyttää menevän tänäkin vuonna. Nostokiireistä huolimatta meidät löytää markkinoilta. On se niin mukava tapahtuma, ettei sieltä malta olla poiskaan, viljelijä kehaisee.