Luin lehdestä 5. helmikuuta, kun Juha Sipilä onnitteli Antti Rinnettä puolueen puheenjohtajan vaalista. Sen jälkeen siinä oli politiikkaa, että meillähän menisi kaikki niin hyvin, kun te ette aina olisi sanomassa –ei. Sanoihan se Sipiläkin ei-sanan Paavo Väyryselle. Muistellaanpa miksi.
Sitten jatkoi tätä onnittelukirjoitusta, ilman onnitteluja, Antti Kaikkonen, joka sanoi paljon, paljon räikeämmästi kuin Sipilä. Minusta tuntuu, että jos olisin joutunut tuon kirjoittamaan, en itsekään ymmärtäisi mitä olen kirjoittanut. Ei muuta kun sanoisin, että ”hupa hupa ja vatkun vatkun”. Näin sanoi isäntä, kun emäntä rupesi vatuloimaan liiaksi.
Petteri Orpon kirjoitus oli aivan ymmärrykseen käyvän kirjoituksen, jossa oli asiat kirjoitettu niin kun ne on. Antti Rinnettä hän onnitteli lopussa. Onkohan ennen ollut sellaista hallitusta, joka esittää asioita, jotka se joutuu perumaan.
A-studiossa haasteltiin Jyrki Kataista, että mitä hän tykkää USA:n uudesta presidentistä. Hän oli todella huolissaan siitä politiikasta, jota hän harrastaa. Sitä kuului olevan jo Euroopassa, jopa Suomessa. Meillä on siis jo fyysinen että psyykkinen vihollinen. Inttäkää ja jauhakaa nyt kovasti koko rahan edestä siellä eduskunnassa. Vuosina 1939-1945 ei tarvinnut keskenään taistella. Se sota tahtoo olla paha uusimaan.
