KEMPELE – Ensimmäinen hirvikärpänen, johan sinua jo odotettiinkin, tuumaa Jaakko Mannermaa pientä ironiaa äänessään ja pyyhkäisee ötökän oranssin metsästystakkinsa olkapäältä.
Syyskuun viimeinen lauantai, ensimmäinen hirvenpyyntipäivä, on valkenemassa Kempeleen Liimattassa harmaana ja tihkusateisena. Mannermaa kumartuu sateelta suojaan tummanvihreällä pressulla katetun laavun alle, toivottaa metsästysporukalle hyvät huomenet ja ottaa nuotion ääreltä paikkansa.
Ilmassa leijuu tuhkahöytäleitä ja odotuksensekaista jännitystä. Parinkymmenpäisessä Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistyksen läntisessä hirviporukassa syyskuun viimeistä lauantaita on odotettu kuin kuuta nousevaa. Toiset enemmän ja toiset vähemmän - kaikki kuitenkin siinä määrin, että istuvat laavulla jo ennen puolta seitsemää valmiina ensimmäiseen metsästyspäivään.
Porukan johtaja Mannermaa muistuttaa metsästysseurojen mallisääntöihinkin kirjatusta osallistumisvelvoitteesta. Sen mukaan jokaisen hirviporukan jäsenen on osallistuttava ensimmäisen kuukauden aikana pyyntiin kahdesti viikossa. Hyväksyttäviä syitä jäädä jahdista pois ovat ainoastaan työeste ja sairastuminen.
Soraääniä ei nuotion ääreltä kuulu. Miehet ovat valmiita uhraamaan harrastukselleen pitkiä päiviä säällä kuin säällä siihen saakka, kunnes viimeinenkin lupahirvi on kaatunut. Takarajana on päivämäärä 31.12.2016.
Jaakko Mannermaa valaisee aamuhämärässä taskulampulla paperinivaskaa, ettei mitään tärkeää jäisi sanomatta. Hirvenmetsästyksen aloituspalaverissa käydään läpi käytössä olevat metsästysalueet, lupa-asioita, lihanjakoperiaatteita, tuoretta omariista.fi -nettipalvelua sekä tärkeintä kaikista: turvallista metsästämistä.
– Turvallisuus on niin tärkeä asia, että hirvi tulee vasta kolmantena, Mannermaa tähdentää ja käy pikkutarkasti läpi turvallisuussääntöjä.
Osa porukasta on kuullut litanian neljänä-viitenäkymmenenä syksynä, asiaa kuunnellaan silti keskittyneenä täydellisessä hiljaisuudessa. Tai ainakin melkein. Laavun läheisyyteen männynlatvukseen laskeutuu korppi. Hirvimiesten mukaan se on tullut kärkkymään syksyn ensimmäistä suoliateriaa.
– Korppi on niin viisas lintu, että se tietää hirvenpyynnin alkaneen jo ennen kuin ensimmäistäkään laukausta on ammuttu, Jaakko Mannermaa sanoo.
Niin tietää myös Jaro. Hirviporukan yhteisomistuksessa oleva viisivuotias norjanharmaauros on alkanut ounastella vuoden tärkeimmän päivän lähestyvän jo viikkoja sitten metsäreissujen tihentyessä. Lauantaiaamuna tutkapannan kaulaansa saatuaan koira ei meinaa pysyä liitoksissaan. Jaron haukku kantautuu Juurussuolle saakka koiran tervehtiessä yksitellen jokainen hirviporukan jäsen.
– Säästähän vähän ääntäs, Jaron isäntä Voitto Maijala toppuuttelee nelijalkaista hirviporukan jäsentä.
Jarolla on haukuttavanaan tänä syksynä teoriassa kymmenen aikuista hirveä ja seitsemän vasaa. Käytännössä länsipuolelle ei tule niin monta kaatoa, sillä samoja hirviä jahtaa myös itäpuolen porukka.
– Ensimmäinen hirvi on tänä vuonna peijaishirvi, ihan sama kumpi porukka sen kaataa, sanoo Jaakko Mannermaa.
Pientä kisailuhenkeäkin on ensimmäisen hirven suhteen aistittavissa. Metsään tuntuu olevan tulipalokiire. Jorma Tuliniemi lyö pökköä pesään ja kaivaa povitaskustaan riistakameran tallentaman valokuvan valtavasta hirvisonnista. Kuva on tallennettu vain muutamaa tuntia ennen porukan kokoontumista.
– Hyvin siellä tuntuu viime päivinä liikehdintää olleen. Jälkiä on löytynyt metsästä runsaasti ja melkein joka yö on hirvi käynyt kuvauttamassa itsensä riistakameraan, Mannermaa myhäilee.
