LIMINKA Missä on se historiallinen sopimuspaperi, jolla liminkalaiset suojeluskuntalaiset ja työläiset sopivat sisällissodan alkaessa ettei pitäjässä taistella? Valtakunnallisesti ainutlaatuinen asiakirja lienee päätynyt jollekin yksityiskokoelmaan, sillä julkisarkistoista sitä ei löydy.
– Lieneekö enää edes olemassa, jos jälkipolvi ei ole ymmärtänyt paperin arvoa?, miettii liminkalainen pitäjänneuvos Hannes Kangas.
Kateissa on myös miekka, jonka Limingassa sijainneen venäläisen varuskunnan päällikkö luovutti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Tuomikoskelle merkiksi sotilaiden rauhanomaisesta vetäytymisestä.
– Siihen aikaan oltiin herrasmiehiä. Jos upseeri luovutti miekkansa, saattoi luottaa siihen, etteivät sotilaat antautumisen jälkeen ryhdy pullikoimaan. Erään tarinan mukaan miekka olisi päätynyt eteläiseen Keski-Suomeen, Kangas kertoo.
Ensi vuonna sisällissodan syttymisestä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Pitäjänneuvoksen isä Ahti Kangas oli paikallisten tapahtumien keskiössä. Isänsä muistot maamme itsenäistymisen alkuajoilta – joita on julkaistu tämän vuoden aikana myös Rantalakeudessa – on nyt koottu kansien väliin.
Kirjan on toimittanut Anja Garanvölgyi, joka kokosi myös kolme vuotta sitten julkaistun Hannes Kankaan oman muistelmateoksen.
Sadan vuoden takaisten tapahtumien lisäksi kirjassa on Ahti Kankaan muistoja juoksijalegenda Paavo Nurmesta sekä kahdesta lakeudella vaikuttaneesta taiteilijasta, Vilho Lammesta ja Daniel Pesusta.
– Toisen kirjan tekeminen on ollut pitempään mielessä. Suomen satavuotisteema synnytti sen lopullisesti. Isäni oli hyvä kertoja ja hänellä oli hyvä muisti, Kangas toteaa.
Ahti Kangas (1897-1991) oli tyrnäväläisen maanviljelijä Aappo Kankaan ja hänen vaimonsa Kreetan lapsi. Kangas jatkoi tilanpitoa Tyrnävällä vaimonsa Fannyn kanssa. He saivat viisi lasta, joista Hannes on toiseksi vanhin.
– Hanneksella riittäisi tarinoita vaikka viiteen kirjaan, Garanvölgyi toteaa.
Yhteistyö on sujunut mainiosti.
– Monta iltaa olen Hanneksen muistoja tallettanut. Hänen muistinsa on timantinkirkas. Hän näkee tapahtumat ihan silmiensä edessä, ilman että asioita pitäisi tarkistaa mistään.
Limingan ensimmäisenä kunnanjohtajana toiminut, nykyisin 88-vuotias Kangas naurahtaa kuunnelleensa mielellään isänsä kertomuksia jo pikkupoikana.
– Kun isä tuli päivän päätteeksi kotiin kunnan kokouksista, hän istuutui syömään. Minä, silloin alakouluikäinen, istahdin hänen viereensä ja ryhdyin tenttaamaan, että mistä siellä oli päätetty. Äiti torui ja toivoi, että antaisin isäni syödä rauhassa. Mutta hän vain tuumasi, että antaa Hanneksen kysellä. Isä oli tyytyväinen, että joku oli kiinnostunut.
Hannes Kankaan valtaisaan muisti- ja yleistietoon ovat törmänneet myös tyttäret Maire Kangas-Meriläinen ja Mirette Kangas.
– Kun soittelen isälle, pidän samalla internetin avoinna. Muuten en pysy hänen perässään ajankohtaisista asioista puhuttaessa, Mirette Kangas tietää.
– Ja jos jää kiinni, ettei jostain asiasta ole kuullut, hän ihmettelee, ettemmekö seuraa aikaamme, Maire Kangas-Meriläinen jatkaa.
Saman huomaa toimittajakin. Kahvipöydässä puhutaan läpi niin sote-uudistus kuin suomalaisen rakennustaidon nykytila.
– Kun oli työelämässä, niin minunkin piti tarkistaa ajankohtaiset asiat aina ennen kuin kävin isälläni kylässä. Hän kun aina kysyi mielipidettäni päivänpolttaviin asioihin, Hannes Kangas hymyilee.
Edellisen kirjan julkaisun jälkeen Hannes Kankaan elämä on muuttunut. Aino-puoliso asuu nykyisin lähellä sijaitsevassa Joutsenkodissa.
– Sote-uudistuksen tulisi olla hyvä, jos sillä aiotaan korvata nykyinen systeemi. Meillä Limingassa sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hyvällä mallilla, eivätkä ne saisi heikentyä, Hannes Kangas kiteyttää.
Samaa mieltä ovat lapset.
– Joutsenkotia voin kyllä kehua. Hoito on hyvää. On hienoa, että jos kotona ei pysty enää asumaan, niin on tällainen vaihtoehto tarjolla.
Eivätkä kirjaprojektit jääne Hannes Kankaalla kahteen, vaikka hän itse toteaakin, ettei tekemättömiä töitä saisi etukäteen luetella.
– Taidekirjan haluaisin vielä vaimoni Ainon teoksista tehdä, pitäjänneuvos haaveilee.
