Lauantai 26.1. oli kylmä päivä, pakkasta reilusti yli kaksikymmentä astetta. Sää ei ole este perusterveelle kuntoilijalle, joten täydet talvikamppeet päälle ja ulkoilemaan. Ensimmäisen kilometrin jälkeen lämpö nousi jo niin, ettei pakkanen enää kylmännyt. Ei ainakaan yhtä paljon kuin sen pikkutytön kohtaaminen, joka tuli vastaan paljain päin. Muutoin oli pukeutunut lämpimästi (eli pitemmälle kuin naapuriin oli matkalla), mutta pipo oli ”unohtunut”. Lapsi oli noin 7-9 vuotias.
Minun nuoruudessani pipot olivat nössöjä varten. Kovikset ja muotitietoiset kulkivat ilman pipoa vaikka olisi järki jäätynyt. Koulussa otettiin orastavan järjen mahdollinen jäätyminen tosissaan ja julistettiin pipopakko. Jos välitunnilla ei ollut oma pipo päässä, niin sitten saattoi saada opettajan esi-isän hirvenkarvalakin lainaksi. Tai jotain yhtä noloa, mutta joka tapauksessa lasten terveyden vaarantava asia otettiin koulussa vakavasti ja siihen vedettiin jämerä raja.
Itse kuljin myös paljain päin. Syy oli muodikkaan kampauksen mahdollinen littaantuminen. Muodikas kampaus oli hiuksista vaivalla ja lakalla muodostettu takkupörrö joka sojotti kohti korkeuksia. Sitä ei passannut latistaa, ei vaikka vilun silmistä vuodattama vesi jäätyi kalvoksi poskille. Voi miten typerää näin jälkikäteen ajatellen.
Pipon puuttumiseen oli siis selvä syy, huoli ”hienon” kampauksen tärveltymisestä. Voisiko joku nykyisen muotivillityksen sokaisema nuori paljastaa, mikä saa juoksemaan paukkupakkasilla tennareissa, ilman sukkia, nilkat paljaana? Onko sellainen pelko, että sukat ja talvikengät peittävät ”hienot” nilkat? Ne kylmyydestä sinertävät nilkat ovat nääs yhtä ”hienot” kuin peikkokampaukset vuosikymmenten takaa. Ei niitä tietysti pakko olisi katsoa vaikka ne nimenomaan katsomista varten näytille on jätetty, mutta jos kerran tulee vilkaisseeksi niin näky on liki unohtumaton, valitettavasti. Vähän samaan tapaan kuin epävireisestä laulusta tulee helposti ns. korvamato.
Omilta lapsiltani en saanut vastausta, joten heidän kohdallaan muodikkuus loppui ensimmäisiin pakkasiin. Kävin ensin läpi perinteiset kasvatusmetodit, eli järjen puhumisen pikkupäihin. Ei auttanut. Sitten muistin vanhan rallin: ”Huopikkaat, huopikkaat, äiti tahtoo piilottaa...” Tein päin vastoin, eli tyrkyllä on vain huopikkaat. Nilkkurit ja tennarit talvehtivat autoni takakontissa, matkaavat kanssani päivittäin töhin ja takaisin. Sukkasillaan tai avojaloin juoksentelua en ole kieltänyt, ei ole ilmennyt tarvetta.
Suosittelen samaa kaikille vanhemmille, eli jos ei muu auta niin kesäkelin kengät lukkojen taakse.
Vakavasti ottaen minua huolestuttaa lasten ja nuorten pukeutuminen yhtä paljon kuin niin sanottu ruutuaika, eli kännykän ja tietokoneen pelaaminen. Pelaamisesta puhutaan paljon, mutta vaatetus on jäänyt vähemmälle. Onko se niin, että pukeutumisesta ei uskalleta avata keskustelua koska saman tien törmää mielensäpahoittajiin joiden mielestä kaikilla pitää olla oikeus pukeutua oman mielensä mukaan.
Olen samaa mieltä, mutta minun mielestäni itsensä palelluttamisen (tai kesällä puolialastomana nolaamisen) vapaus koskee vain aikuisia.