Kymmenvuotias poika rakastaa äitiään enemmän kuin mitään ikinä, isä ei ole pitänyt häneen yhteyttä yhdeksään vuoteen. Iskällä on uusi perhe Etelä-Suomessa.
Äidin kanssa elämä sujuu, tosin koulussa poikaa kiusataan kun hänellä on käytettynä ostettuja vaatteita ja kotoa isi uupuu.
Poika kestää kiusaamisen ja viettää aikaa kotona, rakkaiden eläinten parissa. Kiusaaminen jatkuu. Poika urheilee, menestyy lajissaan, hän haluaa näyttää kaikille että minä pärjään.
Äiti sairastuu masennukseen, poika joutuu muuttamaan kotoa sijaisperheeseen. Ero äidistä satuttaa, se satuttaa niin paljon, että poika haluaa saada itsensä esiin. Hän kehittää ympärilleen kuoren, pinta on kova, syvälle sattuu. Hän kaipaa vain äidin läheisyyttä, rakastavia sanoja lämmintä syliä. Äiti toipuu, menee töihin ja haluaa lapsensa muuttavan takaisin kotiin. Paperisota ja valtataistelu alkaa. Kestää vuoden ennen kuin poika pääsee takaisin kotiinsa. Äiti pyysi apua hetkelliseen väsymykseensä, lapsen takaisin saaminen oli todellinen taistelu.
Näinkö tässä lapsen etu toteutui? Pienet elämän versot kasvavat huumevanhempien kanssa, heitä tuetaan monella tavalla. Kun tavallisena ihmisenä pyydät apua, lapseen jää ikuinen arpi, taistelusta että pääsisi rakkaan äidin syliin.