Ouluntullin Kalliomontulla on odottava tunnelma. Kuusipäinen poikajoukko on saapunut hyvissä ajoin uimapaikalle. Omaehtoinen alkulämmittely hoituu kuin vahingossa, kun pojat kirmailevat ympäriinsä.
Lämmintä on viitisentoista astetta. Puuskainen tuuli tuntuu välillä kylmältä, eikä haalea vesi vaikuta erityisen kutsuvalta. Se ei kuitenkaan heikennä innostusta, tänään on tarkoitus kokeilla uimahyppyjä.
– Ei oo kylmä! Nyt on kesä! Eikä jännitä, hyppyryhmä intoilee kuorossa.
Pojat käyvät jo valmiiksi tarkkailemassa tulevaa kokeiluympäristöä. Jopa sitä kaikkein korkeinta hyppypaikkaa. Sieltä ei kuitenkaan ole tänään hyppäämistä. Korkeimmillaan kavutaan vajaan kahden ja puolen metrin korkeuteen.
Oulun Uinnin taitouimarit Netta Törmikoski ja Siiri Juujärvi ovat saapunet perehdyttämään nuoria kokelaita uimahyppyjen saloihin. Ainakin sen verran, mitä puolessatoista tunnissa ehtii. Törmikoski on siirtynyt kilpatasolta valmentajaksi, Juujärvi harrastaa uimahyppyjä kahdeksatta vuotta.
– Tänään opetellaan uimahyppyjen alkeita. Ensin harjoitellaan kuivalla maalla perusteita ja sitten siirrytään veteen, Juujärvi kertoo.
– Kuivalla maalla harjoitteleminen on todella tärkeää. Ei lähdetä veteen ihan ummikkona, ettei käy pahasti. Opetellaan ensin turvalliset asennot ja miten tullaan veteen, Törmikoski jatkaa.
Kello tikittää kohti h-hetkeä, Kempele Akatemian järjestämän uimahyppykurssin on määrä alkaa kahdelta. Pojat vaihtavat vaatteita, mutta vielä ei siirrytä uikkarivarustukseen. Ensin täytyy käydä läpi perusteet. Hippaleikillä opetellaan uimahyppyasentoja. Kun hippa saa kiinni, täytyy mennä keräasentoon. Välillä asento vaihtuu hyppyasennoksi ja ties miksi.
Kymmenen minuutin säntäilyn jälkeen sattuu haaveri. Ilkeä kivi raapaisi jonkun varvasta. Uimavalvojat laastaroivat loukkaantuneen ja harjoitus jatkuu. Välillä loikitaan kuin sammakot, välillä kipitetään nelinkontin kuin ravut. Ensin mennään etuperin, pian takaperin.
– Nuorena perusteet oppii todella hyvin ja niitä on hyvä hyödyntää sitten vanhemmalla iällä. Se jää lihaksiin muistiin. Lapset on liikkuvaisia ja heiltä löytyy akrobatiaa, vikkelyyttä ja venyvyyttä. Ne ovat hyviä ominaisuuksia uimahypyissä, Törmikoski kertoo.
– Uimahypyissä tarvitsee kehonhallintaa, liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Se on todella monipuolinen harrastus, Juujärvi lisää.
Juomapaussi keskeyttää hippaopiskelun. Ryhmä haluaisi jo siirtyä veteen ja hyppytasanteelle, mutta perusteita on vielä käytävänä. Samaan aikaan, kun nuorukaiset jatkavat monimuotoisia opetusleikkejään, hyppyalueita tutkailee hieman kokeneempi vesipeto.
– Katsotaan mistä pystytään hyppimään. Ennakoidaan niin paljon kuin mahdollista. Yritetään järjestellä mahdollisimman paljon etukäteen, ettei hyppyjen aikana tarvitsisi puuttua mihinkään, uimavalvoja Vesa-Matti Kieksi sanoo.
Kieksi on uimavalvoja ja -opettaja. Mies on tarkkaillut pulikointia Kempeleen Zimmarissa lähes vuosikymmenen. Tapahtuma on lapsukaisille ensimmäinen kosketus uimahyppyihin, mutta myös Kieksi on omalla tavallaan ensikertalainen.
– Paikka on sinänsä tuttu, mutta en ole ollut aiemmin valvomassa ulkona. Uimahallissa on kiinteät olosuhteet ja siellä turvallisuus on huomioitu jo rakennusvaiheessa. Tämä on vähän erilainen ympäristö. Jännittää varmasti ihan yhtä paljon kuin hyppääjiäkin.
Uimarannaksi kunnostetulla kalliolouhosalueella Kieksi päivystää kumiveneessä hyppypaikan vieressä. Täytyy olla mahdollisimman lähellä, jos jotain sattuu. Toinen valvoja seisoo törmällä heittorenkaan kanssa.
– Uskon, että lapsilla on hauskaa ja se on pääasia. Minun ja muiden ohjaajien hommana on tehdä hyppimisestä turvallista, Kieksi sanoo.
Vihdoinkin veteen! Innostunut ryhmä siirtyy ensimmäiselle hyppypaikalle. Vielä ei mennä korkealle. Ensin täytyy harjoitella hyppäämistä pää edellä laiturilta. Se ei välttämättä ole niin yksinkertaista kuin voisi ajatella. Vaisto panee vastaan, mutta Juujärvi ja Törmikoski opastavat tarvittaessa kädestä pitäen.
– Jos lähtee yksin kokeilemaan eikä tiedä perusteita, voi tulla virheasentoja ja käydä huonosti. Mielestäni uimahyppyjä kannattaa kokeilla ammattilaisen kanssa, joka tietää oikeasti mitä pitää tehdä, Juujärvi valistaa.
Uimahyppykokeilija toisensa jälkeen käy pulahtamassa veteen. Laiturilla käy kova kuhina. Tekisi mieli hypätä heti uudestaan, mutta täytyy odottaa omaa vuoroa. Tuuli puhaltaa kylmästi, pakko hakea pyyhe suojaksi.
– Rohkeus on ehkä tärkein ominaisuus, mitä uimahyppääjä tarvitsee. Ja se, että uskaltaa kokeilla uutta. Täytyy päästä yli pelostaan, Törmikoski arvelee.
Rohkeutta totisesti tarvitaan. Matala laituri vaihtuu reippaasti yli kahden metrin korkeudella olevaan hyppytasanteeseen. Enää ei loikita pää edellä ja varsinainen temppuilukin säästyy myöhemmille kerroille. Lapset pyrkivät hyppäämään veteen mahdollisimman turvallisesti – jalat edellä ja suorin vartaloin.
– Uimahypyissä arvioidaan muun muassa lähtöasennot ja -suunta, volttien asento ja millä tavalla ne pyöritään. Arviointiin sisältyy myös se, miten tulee veteen ja tuleeko paljon roiskeita. Uimahypyissä on tarkoitus saada sellainen veteenmeno, että menee yhdestä reiästä sisään, eikä vettä roiskuisi yhtään. Hypyissä kaikki vaikuttaa kaikkeen, Juujärvi opastaa.
Uimahyppy on esteettinen arvostelulaji, mutta tänään ei ynnäillä pisteitä. Jokainen kurssilainen uskaltaa hypätä korkealtakin. Joku saattaa jättää jonkin kierroksen väliin, mutta se ei haittaa. Kenenkään ei ole pakko hypätä, jos ei halua.
Lopulta luonto ja Suomen kesä viheltävät pelin poikki. On yksinkertaisesti liian kylmä. Joukkio on pakotettu palaamaan rantahietikolle.
Hyppiminen loppuu hieman etuajassa, mutta vesileikit jatkuvat silti. Loppuaika kuluu suppaillessa. Kurssilaiset pääsevät kokeilemaan seisomameloskelua pelastusliivit päällä. Se ei kuitenkaan ole ihan yhtä jännittävää kuin hyppääminen.
– Parasta oli se, kun hypättiin pää edellä, Axel Karhumaa arvioi kurssia.
– Minun mielestäni hauskinta oli se, kun hypättiin korkealta, Veikka Niku tuumii.
Poikien kuivatellessa ja lämmitellessä uimapaikalla on kehkeytymässä uhkaavaa tilanne. Tuuli on ottanut itsepäisen SUP-laudan ohjattavakseen ja nuoresta melojasta on tullut matkustaja! Huoli on kuitenkin nopeasti ohi. Uimavalvoja Kieksi käy naaramassa sekä laudan että lautailijan kuivalle maalle.
– Ei siinä ollut isompaa hätää. Taisipa sama poika käydä laudalla uudestaankin, valvoja summaa tilannetta jälkeenpäin.
Melontalauta saatiin lopulta kesytettyä ja loppusuppailu sujuu rauhallisissa merkeissä. Kello käy pian puolta neljää ja viimeinenkin pelastusliivi on riisuttu. Osa kurssilaisista jää vielä haukkaamaan evästä, osa suuntaa polkupyörillään kotia kohti. Puolentoista tunnin hyppyharjoituksen tuloksena on yksi laastaroitu varvas, yksi omapäinen suppilauta, lukematon määrä komeita hyppyjä ja kuusi leveää hymyä.
Kempele Akatemia järjesti lap sille ja nuorille suunnatun uimahyppykurssin Ouluntulli n Kalliomontulla.
Uimahypyissä tarvitaan keho nhallintaa, liikkuvuutta, tasapainoa ja ko ordinaatiokykyä.
Hyppäämistä valvoivat Oulun Uinnin taitouimarit ja Kempeleen Zimmarin uima valvojat.
