Tulevana lauantaina järjestetään alueemme suurin yleisötapahtuma. Perinteiset Tyrnävän Perunamarkkinat käynnistyvät jo 25. kerran. Lauantaipäivälle odotetaan noin 10 000 kävijää. Se on iso määrä ihmisiä kunnan taajamaan.
Samalla Perunamarkkinat on mittava talkootyön ja yhteen hiileen puhaltamisen ilmentymä. Järjestäjä, Tyrnävän Lions Club, on innostanut vuosien varrella paljon eri yhteistyökumppaneita mukaan markkinatouhuun. Hatunnoston arvoinen asia.
Neljännesvuosisataa juhlivilla Perunamarkkinoilla peruna on entistä suuremmassa roolissa. Päivän aikana järjestetään muun muassa Rantalakeuden Peruna2030 -seminaari, jonka aikana pohditaan perunatuotannon tulevaisuutta, perunan eri käyttömahdollisuuksia, tuotteistamista ja merkitystä alueellemme. Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille.
Rantalakeuden, Tyrnävän kunnan, Tyrnävän Osuuspankin ja LC Tyrnävän järjestämään seminaariin saapuu puhujaksi muun muassa Lisa Sounio-Ahtisaari, tunnettu brändiasiantuntija. Kannattaa tulla kuulolle.
Perunalla on edelleen paljon annettavaa. Entistä paremmalla ja laajemmalla tuotteistamisella siitä voitaisiin saada vielä enemmän irti. Tämän lehden välissä jaettavassa Peruna-liitteessä kerrotaan perunanviljelyn ja -tutkimuksen uusista tuulista. Osaamista alueeltamme löytyy valtavasti. Ei liene turhan pröystäilevää sanoa, että maailman parhaat perunat tuotetaan Lakeudella.
Perunan historia Euroopassa on vielä suhteellisen lyhyt. Sen toivat maanosaamme espanjalaiset 1500-luvulta. Alunperin peruna on peräisin Etelä-Amerikasta Andien alueelta.
Ehkä ensi vuoden Perunamarkkinoille saataisiin vieraita perunan syntysijoilta? Mikäpä sen parempaa kuin yhdistää myös kulttuurivaihto osaksi hienoa tapahtumaa.