Naurista on Suomessa viljelty jo esihistoriallisella ajallla. Nauris oli tyypillinen ”ensivilja”, jota ensimmäisenä kylvettiin vasta raivattuun maahan. Nauris oli ohran ohella ihmisten pääravintoa Suomessa aina 1800-luvun loppuun saakka, kunnes peruna hitaasti syrjäytti sen. Ennenmuinoin naurista haudutettiin maakuopassa jopa useita vuorokausia hiilloksen alla. Myöhemmin ”naurishauvikkaita” keitettiin vähässä vedessä muuripadassa useita tunteja. Jäljelle jääneeseen keittoveteen, jossa suola oli jo mukana, lisättiin voita ja hauvikkaita kastettiin voisulassa kuten perunoita myöhemmin.
Villiperunaa on alettu käyttää ravintona jo 10 000 vuotta. sitten Perun Andeilla, jossa viljely on alkanut 7 000 vuotta sitten. Eurooppan perunan toivat espanjalaiset löytöretkeilijät (=siirtomaarosvot) 1530-luvulla. Ryöstösaaliin lisäksi nämä seikkailijat lastasivat veneisiinsä myös perunan siemeniä, jotka siirtyivät Kanarian saarten kautta Espanjan viljelyskasviksi 1570-luvulla.
Aluksi perunaa viljeltiin kukkakasvina Euroopan linnoissa 1600-luvulla, jolloin sitä myös tarjoiltiin erikoisruokana Ranskan ja Saksan hoveissa. Varsinaiseksi viljelykasviksi peruna kohosi Euroopassa 1700-luvun lopulla. Preussin kuningas Fredrik Suuri painosti talonpoikia perunan viljelyyn uhkaamalla silpoa heiltä nenän ja korvat, ellei viljely ollut riittävän laajaa. Fredrik II Suuri antoi vuonna 1744 määräyksen, että virkamiesten oli jaettava ilmaisia siemenperunoita koko valtakunnassa.
Ruotsissa viljeltiin ensimmäiset perunat Uppsalan linnan puutarhassa 1600-luvulla maaomenina (jordbäron). Perunan suomenkielinen nimitys tulee ruotsin sanasta päron (päärynä). Kreivitär Eva Ekblad lähetti Ruotsin tiedeakatemialle tutkielman, miten perunaa voidaan käyttää viinan, perunajauhon ja puuterin valmistukseen, ja pääsi ensimmäisenä naisena Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi.
Suomeen perunan toivat saksalaiset peltisepät 1720-luvulla. Ensimmäisen perunankasvatusoppaan julkaisi ruotsalainen kauppaneuvos Jonas Alström. Teos suomennettiin vuonna 1729 ja sen nimi oli: Potatoesten istuttamisen muoto niin hywin siihen tietoon nähden cuin Engelandista ja Irrlandista minulla siitä on cuin myös sen colmivuotisen oman coettelemuksen cautta täällä Ruotzis.
Varsinaisesti peruna yleistyi vasta Pommerin sodan (1757-1762) jälkeen. Suomalaiset ruotusotamiehet olivat syöneet sodan aikana perunaa 7 vuotta ja tiesivät myös sen käytöstä viinan poltossa. Suomessa perunan puolestapuhujia olivat papit. Asikkalan kappalainen Axel Laurell kirjoitti vuonna 1773 perunasta kirjasen: Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa.
Myös vuonna 1797 perustettu Suomen Talousseura tuki perunan viljelemistä. Viinan polton näkökulmasta kirjoitti Turkulainen apteekkari Johan Julin vuonna 1815 oppaan: Neuwo, Kuinga Wiinaa, niistä Suomen Maasa säilywäisistä Jywäin-Laista ja Maan-Perunoista hyödyllisimmällä tawalla taitaa polttaa ja Perunoista Leipää walmistaa. Tietoisuus perunan käytöstä viinan valmistuksessa lisäsi merkittävästi perunan suosiota. Myös Elias Lönnrot puhui painokkaasti perunan puolesta.
Hailuotoon uudet mausteet ja kasvikset saapuivat joko merimiesten tuomina tai pappilan trekkoolin (trädgård) kautta. Ensimmäisistä kosketuksista perunan makuun luotolaiset totesivat sen olevan sian ruokaa. Sanotiin myös, että peruna on leivän hukka, koska se vie viljelytilaa leipäainesten kasvattamiselta. Erik Johan Frosterus totesi kirjoituksessaan vuonna 1815, että perunan viljely on viime vuosikymmeninä vähentynyt. Siitä voimme päätellä, että perunaa viljeltiin Luodossa kokeilun luontoisesti jo 1700-luvun lopulla.
Kirkkoherra Sakspekin (Saxbäck) aikana 1850-luvulla kruunu lähetti pappilaan ilmaisia perunan siemeniä vapaasti jaettavaksi. Perunat idätettiin pappilan riihessä ja sieltä niitä sai ilmaiseksi noutaa muutamia kapallisia. Se kuinka paljon siemeniä hailuodon talot ja torpat riihestä hakivat, ei riippunut talon koosta, vaan talon isännän uudismielisyydestä. Tästä alkoi perunan viljely Hailuodossa lisääntyä ”etanan vauhtia.”