Kempele Kunnan laskelmien mukaan Kempeleen Ketolanperällä asuu reilut 400 henkilöä. Yksi heistä on Lauri Pelkonen.
Pelkonen on kotoisin Pikkaraisenkylältä, entisestä Oulujoen kunnasta. Jos osaa katsoa oikein tarkasti, korkean mäen päällä sijaitsevan vanhan kotipaikan voi erottaa Oulusta Muhokselle vievältä valtatieltä asti.
– Siellä on kankaan harjuun tehty iso leikkaus. Sitä on vaikea nähdä, jos ei tiedä mitä etsiä, mutta kun katsoo tieltä joen puolelle, se pisin kuusi on meidän pihakuusemme.
Pelkosen synnyinkodissa oli kymmenkunta lehmää, hevonen, kanoja, porsaita, kanikoita ja joskus lampaitakin. Hevonen pääsi eläkkeelle jo 1953, kun perheeseen hankittiin traktori. Isä oli kiintynyt vanhaan palvelijaan siinä määrin, ettei sitä haluttu lähettää teuraaksi.
– Pikkupoikana hevosella ajeltiin ihan hupiajoakin. Meillä oli pieni reki. Talvisin otettiin reestä aisat pois ja laskettiin kotitalon mäkeä alas. Alhaalla pantiin aisat takaisin paikalleen ja hevonen veti meidät takaisin ylös. Sitten laskettiin uudestaan. Siihen aikaan kaikki harrastukset piti keksiä itse. Ja luoda ne harrastus- ja huvittelumahdollisuudet itse.
Pelkonen nauraa paljon ja puhuu vielä enemmän. Tarinoita riittää rutkasti, elämänkokemusta on ehtinyt karttua jo 68 vuotta. Ketolanperällä mies on asunut vuodesta 1972. Kempeleeseen houkutti rakkaus. Omakotitalo valmistui lähelle vaimon synnyinkotia. Pariskunta asuu edelleen samassa talossa.
– Puhkesi tämä romanssi. Minulle oli sinänsä sama missä asun, kunhan on katto pään päällä ja saa syödäkseen. Ja hyvin olen viihtynyt. Mutta kyllä kotikylälläkin pitää käydä silloin tällöin.
Työuransa ketolanperäläinen teki maansiirtohommissa.
Eläkkeellä hän on ollut kahdeksan vuotta.
Yhdistystoiminnassa Pelkonen on mukana paljon ja jos jonkinlaisessa roolissa. Yhteensä vuolaspuheinen mies on mukana neljässätoista yhdistyksessä. Eikä pelkästään Kempeleessä, vaan myös mökkipaikallaan Utajärven Juorkunassa.
– Kyllä siinä tällainen vanhempi ja hitaampi mies saa mennä melkoista nylkkyä, Pelkonen nauraa.
Ketolanperän kylätoimikunta perustettiin vuonna 1980. Vuosikymmenen lopulla Pelkonen valittiin mukaan toimikunnan hallitukseen.
– Kylätoimikunta perustettiin varmasti siitäkin syystä, että täällä oli asukkaita ja oppilaita aika vähän. Ketolanperän vanha koulu oli lakkautusuhan alla. Koulunjohtaja oli huolissaan koulun säilymisestä ja hän kiersi talosta taloon selvittämässä minkä verran oppilaita olisi tulossa seuraavina lukuvuosina. Silloin nähtiin aiheelliseksi perustaa kylätoimikunta.
Koulua käytiin Ketolanperällä aikoinaan seitsemänteen luokkaan asti, koska oppilasmäärä oli niin vähäinen. Kun väkimäärä kylällä alkoi kasvaa, koulu kävi ahtaaksi. Kunnan piti alkaa tekemään uutta koulua. Kun koulu valmistui, se oli liian pieni. Väkimäärän kasvu oli ehtinyt edelle. Tänä päivänä Ketolanperän koululla on esiopetuksen lisäksi vuosiluokat yhdestä neljään.
– Nyt siellä on vähän vajaa sata oppilasta. Kyllähän tuon koulun merkitys tälle kylälle on erittäin positiivinen. Jos täällä ei olisi koulua, se olisi iso lovi kylän toimintaan.
Ketolanperän kylätoimikunta muuttui vuonna 2012 kyläyhdistykseksi. Samana vuonna Pelkosesta tuli yhdistyksen puheenjohtaja.
– Kyllä saa sanoa, että tänä päivänä Suomen kylillä vapaaehtois- ja talkootoiminta on eläkeläisten varassa. Kyllähän sen ymmärtääkin. Nuorilla perheillä on omat työssäkäyntinsä, lapsensa ja harrastuksensa. Ei siinä paljoa vapaa-aikaa jää.
Pelkosen yhdistyslistasta löytyy myös metsästysseuran ja riistanhoitoyhdistyksen jäsenyydet. Mies ei harrasta metsästystä aktiivisesti, vaan tarkkailee riistakameralla metsän eläinten elämää.
Ketolanperällä yhdistysaktiivi on selvittänyt muun muassa ilveksen, ahman, karhun ja sudenkin liikehdintää. Luonto ja eläimet ovat miehelle läheinen aihe. Ympäristöä kuvaileva puhetulva kuulostaa miltei runolliselta.
– Kun hirvi tulee pellolle, se tulee hiljaa. Ottaa askeleen ja kuuntelee. Saattaa jäädä etujalkakin ylös, kun se kuuntelee ja nuuhkii pitkällä turvallaan. Sitten kun hirvi pääsee pellonlaitaan, se nostelee päätään ja tarkkailee, että onko tämä varmasti turvallinen paikka. Se liikkuu niin hiljaa, ettei sitä tahdo ymmärtää, kun ajattelee miten raskas eläin se on ja miten kapea sorkka sillä on.
– Olen joskus sanonut, että on hyvä kuunnella metsän hiljaisuuttakin. Luonto yleensäkin – vaikkei siellä näkisikään yhtään eläintä – on minulle todella tärkeä.
Kyläyhdistyksen puheenjohtaja on paitsi isoisä, myös tuore isoisoisä. Lapset ovat lähellä hänen sydäntään – myös laajemmassa mittakaavassa. Pelkosen vaimo toimi perhepäivähoitajana ja Ketolanperän lapset ovat tulleet tutuksi myös tätä kautta. Mies on kysytty vieras kyläkoululla. Moni oppilaista tuntee Pelkosen Lauri-pappana.
Seuraavan kerran Pelkonen tekee koulun kanssa yhteistyötä Kivan koulupäivän merkeissä. Monivuotisessa perinnepäivässä Pelkonen on koululla kertomassa omista kokemuksistaan. Hän puhuu lapsille metsästä, puista, marjoista ja eläimistä.
– Pienimmille ei voi puhua metsästämisestä. Heille eläimet eivät ole riistaa, vaan kauniita luontokappaleita.
Pelkonen asuu noin 300 metrin päässä Ketolanperän luontopolusta. Siellä hän julistaa vuosittain kaikkien luontokappaleiden joulurauhan yhdessä koulun oppilaiden kanssa.
Luontopolku on merkityksellinen paikka myös muista syistä. Vajaa vuosi sitten kyläyhdistys sai siellä valmiiksi yhden suurista ponnistuksistaan. Kunta oli jo aiemmin rakentanut polun varrella sijaitsevan laavun edustalle kuusikulmaisen istumapaikan vanhoista puhelinpylväistä. Kyläyhdistys puolestaan rakensi sen suojaksi kookkaan ja komean katoksen.
– Minulla kävi lapsia sääliksi. Jäisten ja lumisten pölkkyjen päällä joutuivat istumaan. Takapuolihan siinä kastuu. Siihen piti saada muutos, Pelkonen kertoo.
Lopulta projektissa kesti lähes kolme vuotta.
Mutta se ei ollut vieläkään täydellinen. Talvella lumi pöllysi sisään korkeaan katokseen.
Tulevaksi talveksi katos saa siirreltävät seinät. Kunta tarjosi puutavaran, Pelkonen rakensi.
Tämäkään ei ole miehen viimeinen idea luontopolun kehittämisen suhteen. Seuraavaksi Pelkonen aikoo puuhata polkua sellaiseksi, että sinne pääsisivät myös liikuntarajoitteiset.
– Nythän sitä on hyvä kehittää ja miettiä. Tai ei sitä tarvitse hirveästi miettiä, kyllä ne suunnitelmat ovat jo täällä valmiina, monitoimimies sanoo ja naputtaa ohimoaan.
Pelkosten omakotitalon olohuoneen seinälle on kertynyt useampi yhdistystoiminnan myötä tullut muisto ja tunnustus.
Niiden joukossa on myös yksi hieman erilainen taulu. Se on Lauri Pelkosen suosikki. Siinä yhdistyy kaksi kyläyhdistyksen puheenjohtajalle tärkeää asiaa. Lapset ja luonto.
– Se on koulun oppilaiden myöntämä luontodiplomi muutaman vuoden takaa. Se on näistä kaikista paras.