Paulus hy­väs­te­lee seu­ra­kun­ta­lai­set sun­nun­tai­na – "Tämä on ollut aivan lois­ta­va työ­paik­ka"

Paulus Pikkarainen siirtyy papin tehtäviin Keski-Suomeen.

Kuva: Antti Korkala

– Tämä on ollut aivan loistava työpaikka, täällä on hienot työkaverit ja seurakunta on äärimmäisen kannustava. On helppoa olla pappina, kun seurakunta rohkaisee ja antaa voimia. Täällä saa todella paljon positiivista palautetta. Ihmiset elävät Kempeleessä todella lähellä kirkkoa ja täällä on vahva kirkollinen kulttuuri. Kyllä tätä jää ikävä!

Kempeleessä Pikkarainen on ollut pappina vuodesta 2011. Koulutyö on ollut tärkeässä osassa miehen toimenkuvassa. Työskentely lasten kanssa on opettanut papille paljon.

– Lasten kanssa kaikki on niin aitoa ja välitöntä, että pappinakin on oltava todella vahvasti läsnä. Täytyy miettiä miten saan sanoman puettua sillä tavalla, että se on ymmärrettävä ja mielenkiintoinen. Lasten kanssa tehtävä työ on antanut minulle työvälineitä myös aikuisten kanssa työskentelyyn. Se on ollut yksi parhaista asioista koulupapin työssä.

Muutaman viime vuoden ajan Pikkarainen on toiminut Kempeleessä myös seurakuntapalvelutiimin lähiesimiehenä. Esimiestehtävät odottavat Jyväskylässäkin. Olennainen syy lähtöpäätöksen taustalla on kuitenkin paluu juurille.

– Muutamme reilun kymmenen kilometrin päähän siitä, mistä on aikoinaan lähdetty. Täällähän olemme viihtyneet äärettömän hyvin, eikä ole mitään muuta syytä vaihtaa paikkaa kuin paluu kotiseudulle. Se on se motivaattori. Myös vaimoni Anna on kotoisin Muuramesta.

Kolmisen vuotta sitten Pikkarainen ennätti piipahtamaan kirkon ulkopuolisissa tehtävissä. Innokas jalkapallomies vietti vuoden virkavapaansa AC Oulun toimistolla myyntijohtajana.

– Ehkä siinä kohti oli vähän sellainen ajatus, että olisi hyvä kokeilla jotain muuta, kun oli ollut suurimman osan työurastaan pappina. Sain erilaisen kokemuksen, mutta papin työ on kuitenkin se, mitä minä haluan tehdä.

Tuleva aluekappalainen kokee, että kirkon ja jalkapallomaailman välille voi vetää jonkinlaisia yhdysviivoja. Jotta viheriöllä menestyy, on uskallettava kokeilla uusia asioita ja palloilijan täytyy haastaa vastustajien lisäksi itseänsä. Jalkapalloon liittyvä ilo, luovuus ja rohkeus ovat sellaisia asioita, joita Pikkaraisen mielestä voisi omaksua myös kirkon toimintaan.

– Kummassakin on kyse joukkuepelaamisesta. Mielestäni jalkapallossa on hienoa juuri se yhdessä toimiminen ja se miten erilaisia pelaajia ja persoonia kentällä tarvitaan. Samaan aikaan joukkueella on yhteinen tavoite, minkä eteen harjoitellaan ja tehdään töitä. Olen iloinen, kun kirkossa on viime aikoina ollut puhetta siitä, että ei tarvitse pelätä epäonnistumisia ja voidaan rohkeasti kokeilla erilaisia toimintamuotoja.

Virkavapaansa aikana Pikkarainen opiskeli jonkin verran markkinointia. Mies näkee, että myös näitä oppeja voi hyödyntää papin työssä. Nykyaikaisessa kirkossakin joudutaan miettimään miten ihmisiä tavoitetaan ja miten toimintaa markkinoidaan.

– Minulla on ollut sellainen unelma, että jokainen kempeleläinen tuntisi ainakin yhden seurakunnan työntekijän tai sellaisen henkilön, joka on mukana seurakunnan toiminnassa. Se sitouttaa ihmisiä ihan toisella tavalla seurakuntaan.

Uudessa toimenkuvassaan Pikkarainen näkee mieluisana myös sen, että hän pääsee vielä enemmän miettimään visioita ja kehittämään alueen työtä ja toimintaa. Tulevaisuuden kirkossa pappismies näkee olennaisena vapaahetoisuuden, perinteisten kirkollisten toimitusten laadukkaan toteutuksen ja tietynlaisen henkilökohtaisuuden – sellaisen, mistä hän on haaveillut Kempeleessäkin.

– Kempeleessä on tehty todella paljon hyviä asioita sen eteen. Täällä on korostettu vapaaehtoistyötä. Se on ehdottomasti sellainen asia, mitä kirkko tarvitsee enemmän. Kirkossa on ollut paljon vallalla se, että työntekijät tekevät ja seurakuntalaiset osallistuvat. Se on ajoittain hyvä, mutta mitä enemmän saamme ihmisiä tekemään itse, sitä vahvemmin he kokevat olonsa kotoisaksi seurakunnassa. Se on varmasti yksi teema, mikä on hyvä ottaa täältä mukaan.

Pikkarainen on päässyt todistamaan lukemattomia kempeleläisten ilon hetkiä. Siitä huolimatta häät ja kastetilaisuudet eivät ole muuttuneet suorittamiseksi. Vaikka toimitus itsessään onkin usein hyvin pitkälti samankaltainen, tilanteet ovat aina erilaisia. Jokainen kohtaaminen on omalla tavallaan ainutlaatuinen.

– Tietynlainen rutiinikin on hyvä. Se vähentää jännitystä, eikä tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota kirkolliseen kaavaan. Silloin voi keskittyä enemmän niihin ihmisiin. Toimitukset ovat ihmisille tärkeitä, se antaa motivaatiota. Siihen iloon pääsee aina sisälle ja se vie mukanaan.

Pappi on läsnä ilossa, mutta myös surullisilla hetkillä. Ajoittain työ on raskasta ja joskus toipuminen vie aikansa, mutta kokemus auttaa myös siinä. Työstä pystyy tarvittaessa irrottautumaankin. Pikkaraiselle mukavinta papin työssä on toivon ja lohdun tuominen kristillisen sanoman välityksellä.

– Opetus Jeesuksesta on kristinuskon ytimessä. Uskosta saattaa helposti muodostua mielikuva sääntöjen ja vaatimusten kenttänä, mutta olen aina halunnut korostaa sitä, että ennen kaikkea siinä on kyse ilosta, toivosta ja siitä, mitä Jumala ja Jeesus ovat meidän puolestamme tehneet. Ei meidän tarvitse mitenkään ansaita Jumalan tai toisten ihmisten hyväksyntää hyvillä teoilla.

Pikkaraisen mukaan seurakuntaa pystyy palvelemaan parhaiten silloin, kun koko elämä on hyvässä tasapainossa. Aikaa pitää olla myös perheelle ja harrastuksille. Pappeus on suuri osa miehen identiteettiä, mutta on hän sen lisäksi muutakin – aviopuoliso, isä, ystävä ja harrastejalkapalloilija. Ja pian Pikkarainen on taas siellä, mistä hän on kotoisin. Tuleva lähtösaarna on haikea juhlahetki.

– Olisi todella mukavaa, jos saisi jättää jäähyväisiä myös niille ihmisille, joita on nähnyt vuosien varrella vain kerran tai kaksi. Se on varmasti liikuttava paikka, mutta ajattelen sitä myös kiitollisuudella. Saan vielä kiittää seurakuntaa siitä, että olen saanut olla täällä ja olen saanut hyvät eväät jatkaa eteenpäin.