Kännykkä on tärkeä väline, toisille enemmän, toisille vähemmän. Jotkut saattaisivat sanoa kännykkäänsä parhaaksi ystäväkseen. Toisaalta ymmärrän sen, mutta omat parhaat ystäväni ovat ihan ihmisiä.
Nykyään kännykkää tarvitsee päivittäin. Jos se menee rikki tai hukkaan, tulee automaattisesti paniikkireaktio. Kun on tottunut siihen, että kännykkä on aina joko tietyssä taskussa tai kädessä, tulee hätä, kun sen on laittanut toiseen taskuun. Puhelimen ollessa rikki tuntuu siltä, kuin puolet elämästä olisi kadoksissa ja tavoittamattomissa. Se on mielestäni jopa naurettavaa, mutta totta silti. Kiintymisensä huomaa vasta, kun kännykkää ei voikaan käyttää.
Monen päivä alkaa sillä, että heti herättyään ottaa kännykän käteensä. Teen niin itsekin joka aamu. Varsinkin sosiaalisten medioiden selaamiseen menee päivässä monta tuntia.
Jos vielä uusien postauksien katsomisen lisäksi pelaa mobiilipeliä ja nettishoppailee, ylittyy päivän ruutusuositus reilusti. Koulun välitunnit vietetään kännykkää katsellen, kotiin päästyään moni selaa kännykkää, ja illalla viimeisenä kädessä pidetään omaa rakasta kännykkää.
Ihmiset unohtavat sosiaaliset taitonsa, ihmissuhteensa ja muut hyödylliset ennen koulussakin opetetut asiat. Sen sijaan että panostettaisiin oikeinkirjoitukseen lyijykynällä äidinkielentunnilla, kilpaillaan siitä, kuka saa kirjoitettua ensimmäisen ja siisteimmän kommentin toisen julkaisuun somessa. Kavereille jutellaan huomattavasti enemmän kännykän välityksellä kuin kasvokkain.
Kännykkä on pelastus heille, jotka eivät kaipaa sosiaalista elämää niin paljon tai ovat muusta syystä paljon yksin. Kännykkä tarjoaa paljon viihdettä, ja sitähän ihmiset haluavat. Kännykällä saa myös hyödyllistä tietoa eri puolilta maailmaa ja nopeasti. Julkisuudesta tuttuja henkilöitä on mukavaa seurata reaaliajassa, ja kaverilta ei tarvitse erikseen kysyä, missä hän on tai kenen kanssa.
Osa tärkeistäkin työtehtävistä tehdään kännykällä. Yhä enemmän kaikki tiedot siirtyvät Internetiin, ja silloin ei pärjää ilman välinettä, jolla pääsee katsomaan niitä. Monilla onkin käytössä työsuhdepuhelin. Kännykkää saisi käyttää työaikana vain työn tekemiseen, mutta luulisin aika monen aikuisen selaavan iltapäivälehtien sivuja ja Facebookia työpaikallaan.
Koulussa on hankalaa olla ilman kännykkää. Onneksi kännykän käyttö on sallittua välitunneilla. Vaikka tuntien välissä kännykän katseluun saa käyttää vartin, se ei monille riitä. Kännykkä täytyy ottaa esiin kesken tunnin, ja saadaan ihan turhia merkintöjä.
Usein kuvitellaan sen olevan ihailtavaa, kun uskaltaa rikkoa sääntöjä. Mielestäni se ei ole ihailtavaa.
Itsellänikin tulee välillä pakolliselta tuntuva tarve tarttua kännykkään, mutta kun sitä ei ajattele ja keskittyy tuntiin, se menee kyllä ohi.
Ne tunnit, joilla kännykän esille ottoon annetaan lupa, käytetään monesti niin, että jotkut tekevät silti omia juttujaan.
Minusta puhelinta tulisi saada pitää tunnin aikana missä haluaa, mutta useimmat opettajat käskevät laittaa ne reppuun asti. Vaikka kaikki kännykässä tapahtuvat asiat kiinnostaisivat kuinka paljon tahansa enemmän kuin velvollisuudet sillä hetkellä, olisi suositeltavaa tehdä velvollisuudet ensin ja sitten katsoa kännykkää.