Pakkanen kopeloi elon itujen varpaita,
vesipisarat jäätyvät oksistoon
hohtaviksi helmiksi.
Kilpikaarnaiset petäjät seisoivat uljaina
kuin sulhot hunnutettujen varpupuiden vierellä.
Sammalmatto hauraana kidehuntunsa alla
odotttaa aurinkokellojen kumua.
Tummansininen avaruus
kaareutuu olevaisen ylle.
Varjot liukuvat pidentyvin askelin.
Talvinen päivä mykertyy illaksi
heittyen peitoksi maan harteille.
Hiljaisuus ajautuu syväksi kuin pyhä,
kaipausten sininen saari hymyilee ohuesti.