Vaikka ”konnarin” työ on raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin, Masalin kertoo nauttivansa jokaisesta työpäivästä.
– Työni on ennen kaikkea asiakaspalvelutyötä. Nautin ihmisten kohtaamisesta siitä huolimatta, että aina silloin tällöin jollain matkustajalla on purnattavaakin.
Yleisin purnauksen aihe on junan myöhästyminen. Asiakasta on kuunneltava, ymmärrettävä ja tiedotettava asiallisesti ja hermostumatta, vaikka omakin työpäivä uhkaisi venyä.
– Sellaiset ovat raskaimpia työpäiviä, mutta onneksi niitä ei ole usein. VR:n täsmällisyysluvut ovat tänä päivänä hyvällä tasolla, Masalin sanoo.
Konduktöörille avaudutaan usein myös kanssamatkustajan ärsyttävästä käytöksestä.
– Kovaan ääneen puhelimeen puhujat ja musiikin kuuntelijat sekä juoksentelevat lapset ärsyttävät ihmisiä junassa eniten. Näihin puututaan aina kun puuttumista on. Myös alkoholin nauttimisesta junassa saa aika usein huomauttaa, sillä se rinnastetaan laissa kiellettyyn julkijuopotteluun. Moni ei tätä tule ajatelleeksi.
Viisivuotisella konduktöörin urallaan Masalin on myös joutunut erotuomariksi ja itsepuolustustaidollekin on ollut käyttöä. Pelolle ei kuitenkaan voi antaa valtaa, sillä junassa työskennellään usein yksin ja matkustajien turvallisuuden takaamiseksi nopea toimintavalmius on säilyttävä tilanteessa kuin tilanteessa.
Päivi Masalin ei tahtoisi liiaksi takertua työnsä varjopuoliin. Hän tähdentää, että 99 prosenttia asiakkaiden kohtaamisesta junassa on kaikin puolin positiivisia.
– Juuri se tekee ammatistani niin hienon.
Asiakaspalvelun vastapainoksi konduktöörin työ sisältää paljon matkustajille näkymättömiä hommia, muun muassa junan sisäisen tekniikan ylläpitoa, junan jarrujen testauksia, junan siirtelyä kuljettajan apuna huoltoraiteelle sekä varikon välistä liikennöintiä.
– Ennen konnarikoulutusta osasin hädin tuskin vaihtaa lampun, Masalin naurahtaa.
Vaikka konduktööreistä enemmistö on miehiä, Masalin vakuuttaa ammatin sopivan yhtälailla myös naisille.
– Sukupuolella ei ole väliä kunhan sosiaaliset taidot ja paineensietokyky ovat hyvät.
Aivan herkkähipiäisimmille ammatti ei sovi siitäkään syystä, että konduktööri on yleensä paikalla ensimmäisenä myös onnettomuuden sattuessa.
– Täytyy koputtaa puuta, sillä minun uralleni on sattunut vain yksi ainoa tasoristeyskolari, jossa onneksi henkilövahingoilta vältyttiin.
– Työpaikkana juna on kuin liikkuva maisemakonttori jossa kahta samanlaista päivää ei tule, Päivi Masalin kuvailee.
Suosikkijunaansa hän ei osaa nimetä, mutta asemista rakkain Keski-Suomesta lähtöisin olevalle naiselle on Jyväskylä.
Viehättävänä hän pitää myös Kempeleen rautatieasemaa, johon matkustajajunat alkavat pysähtyä jälleen 20. kesäkuuta 26 vuoden tauon jälkeen.
Kempeleen asemalle on rakennettu 450 metrin mittainen asemalaituri Kempeleen kunnan, Liikenneviraston ja VR:n yhteisenä, noin miljoonan euron hankkeena.
Rata-alueelle on rakennettu myös uusi sisääntuloväylä. Suojeltu, vuonna 1884 rakennettu keltainen asemarakennus pysyy jatkossakin kiinni junamatkustajilta.
Kempeleen aseman avaaminen on osa mittavaa Seinäjoki-Oulu radan perusparannushanketta.