Euroopan parlamenttivaalien ennakkoäänestys käynnistyy tänään. Pian eduskuntavaalien jälkeen pidettävät eurovaalit ovat jääneet lakeudella – ainakin vielä – hyvin vaisuiksi. Edes puolueiden julisteet eivät ole päätynyt kovin laajassa mittakaavassa kuntien virallisille vaali-ilmoitustauluille.
Vaalien alla on puhuttu paljon myös niin sanotusta vaalishoppailusta: osa europarlamenttiin ehdolla olevista, vastikään eduskuntaan valituista kansanedustajista on jo ilmoittanut, että ei aio ottaa EU-tehtävää vastaan, jos valinta heihin osuu. He keräävät ääniä.
Kikkailu on toki lain mukaan sallittua, mutta onko se moraalisesti oikein? Entä he, jotka saivat äänestäjiltä oikeuden eduskuntatyöhön, mutta pian vaalien jälkeen innostuivat eurovaaliehdokkaaksi?
Tällainen listalta toiselle pomppuilu ei ainakaan paranna ihmisten luottamusta poliittiseen päätöksentekoon ja poliitikoihin. En liene ajatukseni kanssa yksin.
Eurovaalien äänestysprosentti on ollut pitkään tavattoman heikko. Kun vuoden 1996 vaaleissa suomalaisista äänesti 57,6 prosenttia, on sen jälkeen vaali-into jäänyt alle 40 prosenttiin. Suomi tosin ei ole ongelmansa kanssa yksin, sillä samalla kymmenluvulla alkavia äänestysprosentteja on useissa maissa. Poikkeuksiakin on: Belgiassa äänesti vuoden 2014 vaaleissa liki 90 prosenttia äänioikeutetuista.
Vaikka EU-päätöksenteko voi kuulostaa kaukaiselta, päätetään siellä monista meidän arkeemme vaikuttavista asioista. Esimerkiksi siitä, miten suomalaista elintarviketuotantoa jatkossa tuetaan.
Kannattaa äänestää, mutta ehdokkaidenkin on hyvä aktivoitua, jotta ihmiset saisivat vaihtoehtoja. Missä ovat toritapahtumat ja muut äänestäjien kohtaamiset? Valitettavan vähän ehdokkaita on lakeudella näkynyt.