Kesäkuun ensimmäisen päivän jälkeen voi kääriä hihat, pyyhkiä jännityshiet otsalta ja ryhtyä toimeen.
Silloin nimittäin alkaa Suomen lyhyen mutta kiihkeän kesän tapahtumaspektaakkeli, jonka aikana innokkaimmankin festarikävijän, teatteri- ja konsertti-ihmisen sekä markkina-addiktin on tehtävä valintoja.
Kaikkia mielenkiintoisia kekkereitä ei yksinkertaisesti ehdi yhden suven aikana kiertää.
Mielenkiintoisen lisänsä tähän monenkirjavaan kesätapahtumakattaukseen ovat viime vuosina tuoneet omaehtoiset, ihmisten arjessa syntynsä saaneet kokoontumisajot.
Sosiaaliseen mediaan perustetaan tuon tuostakin ryhmiä, joissa houkutellaan kokoon iltatoritapahtumaan osallistuvia, lenkkeily-, peli- tai liikuntaryhmiin halajavia, koirankoulutusporukoita tai flash mob- taikka muita soitto- tai lauluryhmiä.
Jotkut kaveruksien jammailuillat ovat kasvaneet jopa pienimuotoisiksi kyläfestareiksi.
Ilmiö on riemastuttava, sillä tätähän kulttuuri parhaimmillaan on: ei aina ylhäältä päin johdettua, rahoitettua ja hankkeistettua, vaan yhdessä olemisesta ja tekemisestä syntynyttä – spontaaniakin.
Toisinaan myös suurimuotoiset juhlaviikot tarjoavat ohjelmistossaan tällaisia kulttuuritarjonnan miniversioita. On teatteria, näyttelyitä tai konsertteja ihmisten kotona tai muussa pienessä tilassa muutamalle kymmenelle katsojalle ja kuulijalle esitettynä – kenties vielä kotoisen naposteltavan ääressä taikka piknik-periaatteella.
Kotoisuus, arkisuus ja leppoisuus yhdistettynä mieltä ylevöittäviin elämyksiin voi jopa madaltaa kynnystä avata se konserttisalin tai teatteritalon ovi ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen ovi on keveämpi avata uudelleenkin.