Mediatutkija Anu Koivunen kirjoitti Suomen Kuvalehteen nasakan kolumnin politiikan journalismista.
Hän kritisoi tapaa, jolla journalismi käsitteli esimerkiksi puoluetukea: skandaalikäryisesti, numerofaktat ja asioiden suhteuttamisen unohtaen.
Samassa hengessä monissa medioissa käsiteltiin esimerkiksi poliitikkojen ”avustajatulvaa”, ”piilopuoluetukea” ja ”yritystä hiljentää Suomen virkamieskuntaa”.
”Median tehtävä on läpivalaista vallanpitäjiä, mutta kuva puolueista lähtökohtaisesti moraalisesti epäilyttävinä on asenteellinen. --- Kielteistä kuvaa selittänee politiikan journalismin keskittyminen politiikkaan pelinä. Kun huomio on valtakunnallisissa valtakamppailuissa ja gallupeissa, puolueet näyttäytyvät kilpahevosina, eivät kansalaistoiminnan paikkoina tai kuntademokratian ydintoimijoina”, Koivunen kirjoittaa.
Jos mediassa politiikkaan ja poliittiseen päätöksentekoon suhtaudutaan näin epäluuloisesti, niin ei ihme jos näitä juttuja lukevat ja seuraavat ihmiset alkavat ajatella samalla tavoin. Varsin monissa kahvipöytäkeskusteluissa joutuu muistuttamaan muita ia itseäänkin siitä, että useimmat politiikassa mukana olevat ihmiset ovat ennen kaikkea kiinnostuneet yhteiskunnallisista asioista ja yhteisten asioiden hoitamisesta. Valtaosa heistä ei ole pyrkinyt kansanedustajaksi tai kuntapäättäjäksi kähmiäkseen itselleen mahdollisimman paljon etuoikeuksia, valtaa tai rahaa, vaan aivan muista syistä.
Kaikesta yllekirjoitetusta huolimatta joskus sattuu, että vallantunne voi sokaista päättäjän ajatukset, ja maan tapa mennä demokratian edelle.
Siksi on syytä olla valppaana, mutta ei vainoharhaisena.