Oulussa toi­min­ta mo­ni­puo­lis­tuu

Pirkko Soininen, Eila Siltanen, Risto Piispanen, Anna-Maija Ruotsalainen ja Aira Hurskainen ovat tehneet paljon Oulunsalossa kehitysvammaisten hyväksi.
Pirkko Soininen, Eila Siltanen, Risto Piispanen, Anna-Maija Ruotsalainen ja Aira Hurskainen ovat tehneet paljon Oulunsalossa kehitysvammaisten hyväksi.
Kuva: Rita Kumpulainen

Liki 30 vuotta työtä kehitysvammaisten hyväksi Oulunsalossa

Kun yhdistys 6.5.1986 perustettiin, jäsenmäärä oli yli 90. Nyt aktiivitoimijoita on noin 50.

– Nuoret perheet eivät koe enää tukiyhdistystä niin tarpeelliseksi kuin aikaisempina vuosina. Nyt tietoa ja vertaistukea saa esimerkiksi internetin ja sosiaalisen median kautta, yhdistyksen rahastonhoitajana 20 vuotta toiminut Aira Hurskainen sanoo.

Oulunsalon Kehitysvammaisten Tuki ry alkuvuosien perustoimintoja olivat tuki-illat, joita pidettiin keskimäärin kerran kuussa.

Marraskuiset Mantan markkinat, kynttilöiden, joulukorttien ja suruadressien myynti, vaalikeräykset, kesäkisat, arpajaiset, retket yhdessä Kempeleen yhdistyksen kanssa, joulujuhlat vuorotellen Kempeleen yhdistyksen kanssa ja Varjakka-viikko toivat mielenkiintoista vaihtelua oulunsalolaiseen arkeen.

– Vuoden 1991 tammikuussa tehtiin ulkomaan matka Teneriffalle. Matkan järjestämiseksi pidettiin myyjäisiä ja arpajaisia. Kävimme myös siivoamassa. Osa avustuksista käytettiin matkaan. Asuntolan väki teki vuonna 2001 pikkujoulumatkan Tukholmaan, kertoo alusta asti yhdistyksen sihteerin tehtäviä hoitanut Pirkko Soininen.

Tukiyhdistys on osallistunut vuosien mittaan myös kirkkopyhiin. Tukiliiton kokoukset ja retket ovat olleet myös oulunsalolaisten suosiossa. Uimahallivuorot ovat tuoneet virkistystä arkeen aivan kuten myös kylpyläreissut, joille on osallistuttu aktiivisesti.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

Mainos
Rantalakeuden pelit

Pelaa Rantalakeuden digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä