Ou­lun­sa­lo­lai­nen Pasi hyppää kaik­keen täy­sil­lä – "Kato, aukesi se!"

Oulunsalolainen Pasi Olkinuora sanoo, että jokainen "keikkaa" joskus eli joutuu turvautumaan varavarjoon. –¿Autolla ajaminen on silti paljon vaarallisempaa kuin hyppääminen.

Kuva: Heli Rintala

Mielenkiinto heräsi Oulunsalon Puskaradiossa julkaistusta ilmoituksesta. Siinä oulunsalolainen Pasi Olkinuora ilmoitti voivansa tulla tekemään lumitöitä sellaisille, jotka eivät itse siihen pysty. Hänellä sattuu olemaan sen verran ylimääräistä aikaa.

– Yhteydenottoja tuli kolmisenkymmentä. Kävin tekemässä lumityöt, ja ihmiset olivat tyytyväisiä. Olen aina auttanut muita, esimerkiksi soittanut kitaraa ja laulanut vanhuksille palvelutaloissa, mies kertoo kuin ihmetellen, eivätkö kaikki tee niin.

Olkinuoran työskentelee tällä hetkellä M/S Fennicalla laivasähkömestarina, mikä selittää myös sen ”ylimääräisen ajan”. Viikkojen työrupeaman jälkeen hänellä on saman verran vapaata.

Olkinuora on työskennellyt useilla laivoilla ja ehtinyt asua melkein yhtä monilla paikkakunnillakin: Raumalla, Kotkassa, Filippiineillä, Kajaanissa, Kokkolassa. Oulunsaloon hän muutti viime syksynä. Tosin pian hän muuttaa ainakin hetkeksi pois: Wärtsilä tarjosi hänelle työtehtävää Japanista, jonne pitäisi lentää toukokuussa. Ehkä kolmeksi kuukaudeksi, ehkä vuodeksi.

– Koska ei ole palloa jalassa, voin lähteä. Ikävä tulee varmasti kavereita ja kotiakin, vaikken oikein edes tiedä, missä kotini on, mies sanoo.

Häntä ei huoleta määräaikaiset työsuhteet tai töiden loppuminen.

– Laivasähkömiehillä töitä riittää, jos tekee työnsä kunnolla. Ja minun CV:ni on kunnossa.

Olkinuoran puheissa vilahtaa usein lausahdus ”Täysillä loppuun saakka”. Elämä ei kuitenkaan ole aina kohdellut häntä silkkihansikkain. Päinvastoin.

Hänen äitinsä kuoli traagisesti tulipalossa kymmenkunta vuotta sitten. Raskas työ vaati myös raskaat huvit, ja alkoholia kului runsaasti. Kun Olkinuoran työsuhde päättyi, hän sairastui syvään masennukseen. Mielessä pyöri itsemurha-ajatuksia. Avovaimostakin tuli ero.

– Olin totaalisen pihalla kolme kuukautta ja söin masennuslääkkeitä. Tuo aika elämässäni oli hämärää aikaa. Koin olevani totaalisen turha ihminen.

Olkinuoraa turhautti etenkin se, ettei hän ei voinut hakea töitä pitkäaikaislääkityksensä vuoksi. Ja mikä pahinta, hän ei voinut tehdä sitä mitä eniten rakasti: hypätä laskuvarjolla.

– Ilmoitin lääkärille lopettavani lääkkeiden käytön. Hän kielsi, mutta pidin pääni. Muutaman yön näin mörköjä ja hikoilin, Olkinuora kuvailee.

Olkinuora kävi terapiassa, keskusteli ja luki Raamattua.

– Ystäväni käski kokeilla, olisiko Raamatusta jotain apua. Olihan siitä. Tulin uskoon, oulunsalolaismies sanoo, mutta ei halua asiasta enempää saarnata.

– Aika nopeasti nousin masennuksesta, koska halusin päästä töihin ja hyppäämään.

Työstään oulunsalolaismies nauttii. Hän myhäilee kokevansa onnistumisen tunteita, kun laivan sähköjärjestelmään tulee kunnon automaatiovika keskellä yötä. Silloin otetaan osaamisesta mittaa, ja onnistumisen tunne on huumaava.

Ehkä sama asia kiehtoo laskuvarjohypyssäkin. Kun laskuvarjo pakataan kiireessä ja tarkistetaan moneen kertaan. Kun lentokone nostaa korkeutensa neljään kilometriin. Kun hyppää koneesta, ja vapaa pudotus kestää jopa minuutin. Kun ei koskaan voi olla täysin varma siitä, aukeaako varjo vai ei – kaikista varotoimista huolimatta.

– Sitä vain vapauttaa romut taivaalle ja toivoo itsensä Herran haltuun. Ja kun katsoo ylöspäin, ihmettelee vain: Kato, aukesi se!