Onko tässä Suomen paras kou­lu­kus­ki? – Hei­kil­le satelee lahjoja ja kii­tos­ta

Kiitoksia ja lahjoja satelee Heikki Latvanlehdolle joka vuosi. Lasten tekemiin kortteihin on piirtynyt muun muassa Heikki linja-auton ratissa.

Kuva: Mirko Kovalainen

– Jatkaako Heikki koulukuljetuksissa? Kenelle pitää soitella, että tämä Suomen paras koulukuski saa jatkaa? kyseltiin Limingan Facebook-ryhmässä huolestuneena koulujen päättäjäispäivän tienoilla.

Tiedusteluviesti on kerännyt alleen kymmenittäin tykkäyksiä ja myös toistakymmentä kommenttia.

– Myös meillä kotona jälkikasvu kehunut kovasti Heikkiä!

– Kyllä Heikki on ainoa bussikuski, jonka muistan. Mukava ja aina yhtä ystävällinen oli!

– Heikki on kyllä paras kuski ikinä. Ei oo mitään muuta kuin hyvää sanomista, somettajat kommentoivat.

Pienen salapoliisityön jälkeen selviää, että keskustelun kohteena on Revon turistiliikenne Oy:llä työskentelevä Heikki Latvanlehto, joka on ajanut Limingan koulukyydityksiä sekä muita linja- ja tilausajoja jo toistakymmentä vuotta. Millainen mies tämä harvinaislaatuisen pidetty linja-autonkuljettaja oikein on? Tähän kysymykseen vastauksen löytääkseen on matkattava Tyrnävän Keskikyläntienvarteen Heikin kotipaikalle.

Kesälomapäiviään viettävä linja-autonkuljettaja löytyy halkopinon äärestä. Kotipihaan on tuotu kevättalvella 71 kiintokuutiota koivua, jota mies on pätkinyt pikkuhiljaa klapeiksi.

– Sitä kun on pennusta asti töitä tehnyt, niin ei sitä osaa heittää pois. Minulla ei oikein aika kulu jouten ollessa, 67-vuotias Heikki hymähtää.

Halkopinon ääreltä siirrytään sisätiloihin, jossa Heikki lupaa keittää kahvien lisäksi vaikka potutkin, jos haastattelu venähtää kovin pitkäksi.

– Osaan minä ruokaakin tehdä, hän vakuuttaa hyväntuulisesti.

Ikänsä puolesta Heikki olisi voinut jäädä eläkkeelle jo viime keväänä. Tuolloin hänellä oli takanaan 16 vuoden kuljettajapesti Kylmäsen liikenne Oy:llä. Kylmänen lopetti ajonsa Heikin eläköitymisen aikoihin, ja Limingan koulukyyditys siirtyi Revon Turistiliikenteelle. Eläkepäivien lähestyessä miehen mieltä alkoivat painaa haikeus ja huoli.

– Jossain välissä alkoi jännittää, millaista se on kotiin jäädä. Kyllä siinä kissan kanssa nopeasti jutut loppuisi kesken, hän murjaisee.

Kun Heikiltä sitten alettiin udella, mitä hän aikoo harrastaa eläkepäivillään, oli vastaus valmiina: hän haluaisi jatkaa linja-auton ajamista. Niin Kylmäsen punainen pusakka vaihtui Revon liikenteen harmaaseen ja syksyllä edessä oli paluu 16 vuoden aikana tutuksi käyneille ajoreiteille.

– Päätin, että olen mukana lukuvuoden verran. Näillä näkymin olen vielä toisenkin lukuvuoden. Mutta kyllä minä ensi keväänä tästä jään pois, kun vaimokin jää silloin eläkkeelle. Sitten lähemme kiertelemään ja katselemaan maailmaa, hän linjaa.

Facebookin palautevyöry ei tullut Heikille täytenä yllätyksenä. Kyytiläiset, niin linjalla kuin koulukuljetuksissa kulkevatkin, ovat osoittaneet tyytyväisyytensä jo aiemminkin. Jotain osviittaa on antanut muun muassa koulujen joulu- ja kesälomien kynnykselle ajoittuvat kiitoslahjat, joita lapset ja heidän vanhempansa ovat Heikille toimittaneet. Monella koulukyytiläisellä on myös ollut tapana kiittää kuljettajaa kuluneesta vuodesta kätellen tai halaten.

– Kun ajot päättyvät, se tuntuu aina haikealta. Tänä keväänä tuli kolme muovikassillista tavaraa: oli leipää, pullaa, tyynyjä, kukkia ja kuppeja. Ainahan se on yllätys, kun niitä lahjoja saa. Ja yksikään lahjoista ei ole hukkaan mennyt. Itse olen jakanut lapsille vastineeksi lakupötköjä ja tikkareita, Heikki kertoo.

Mistä suosio koulukyytiläisten keskuudessa oikein johtuu? Päällimmäisenä kuljettajan itsensä mieleen nousee keskinäinen kunnioitus. Hän ei koskaan puhu lapsille töykeästi vaan kuuntelee, mitä toisella on sanottava - oli sanoja sitten minkä ikäinen tahansa.

– Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Koskaan ei ole tarvinnut kyytiläisten kanssa inttää tai olla napit vastakkain. Lasten kanssa porisen aina kuin omien lasten kanssa, ja monesti joku asettuukin etupenkkiin ja siinä jutellaan päivän kuulumiset.

Heikin autossa on mukana myös askartelutarvikkeita, joita pitkää matkaa kulkevat lapset lainaavat auton takaosasta löytyvän pöydän äärellä askarrellessaan.

– He myös aina siivoavat jälkensä. Eivätkä lapset koskaan resua tai riehu autossa, hän alleviivaa.

Paljasjalkaiseksi tyrnäväläiseksi tunnustautuva Heikki kertoo lähteneensä kuljetusalalle isänsä jalanjäljissä. Tyrnävän osuuskaupan kuorma-autokuskina työuransa aloittanut mies on vuosien varrella työskennellyt useammilla työnantajilla henkilö- ja rahtikuljetuksia tehden ja myös konekuskina toimien. Kuljetusalalla mieluisinta on ollut linja-auton kuljettaminen. Siihen ovat syynä niin isot kuin pienetkin kyytiläiset ja lisäksi työnantajat.

– Työnantajat ovat olleet hyviä. Nyt Revon turistiliikennettä johtaa mahtava nuoripari, joka kuuntelee kuskien toiveet. Siitä kiitokset heille, Heikki heittää.

Heikin työvuodet linja-auton ratissa ovat olleet siinä määrin onnistuneita, ettei hän vaihtaisi päivääkään pois. Kelit ovat vaihdelleet vuodenaikojen mukaan ja väliin kapoiset tiet ovat olleet petollisen liukkaitakin, mutta tämä kuljettaja on aina toimittanut kallisarvoisen lastin onnistuneesti perille. Parhaimmillaan hänen kyydissään on 70 koululaista.

– Se on arvokas lasti, josta täytyy pitää huoli kaikin konstein. Oli keli mikä tahansa niin kiire ei saa olla. Tärkeintä on saada lapset ehjänä perille, vaikka vähän myöhästyttäisiinkin. Sellainen diili meillä on muun muassa rehtori Antti Junttolan kanssa ollut, Heikki toteaa.

Koululaisten kuljettajana Heikki on päässyt ottamaan tikkuja sormista, roskia silmistä ja sitomaan kengännauhoja. Kerran hän on jopa kaivanut lapiovoimin tytön pois lumisesta ojasta ja toimittanut tämän kotiin. Lapset osaavat arvostaa avuliasta kuljettajaa, ja kiitos kuuluu usein myös vanhempien suista.

– Täytyy myöntää, että täällä on niin hyvää porukkaa, ettei muualla ole. Ikävä tulee, kun tästä työstä jää pois, hän päättää.