Onko Fanni on Tyr­nä­vän nopein lee­tan­le­tit­tä­jä? – Katso vi­deol­ta le­ti­ty­soh­je!

Fanni Alaraappana (oikealla) ja Marja-Kaisa Varonen letittävät viidellä säikeellä -juhlapitkoa. Keskellä Tellervo Leiviskä.

Kuva: Sauli Pahkasalo

TYRNÄVÄ On ilo katsella, kun Alaraappanan Fanni tarttuu taikinasäikeisiin ja letittää. Vaikka ikää on vasta 15 vuotta, syntyy pitko nopeasti ja oikeaoppisesti.

Sormi ei mene suuhun, mutta kasvot ovat leveässä hymyssä.

Ensimmäistä kertaa hän ei ole leetan – joksi pitkoa myös perinteisesti kutsutaan – kimpussa. Itse asiassa Fannin letitystaidot edesauttoivat tyrnäväläisjoukkuetta menestymään Taitaja 9 -paikalliskisassa niin hyvin, että nyt Alaraappanan, Iikka Mutasen ja Joose Ylikosken muodostamalla kolmikolla on edessään Suomen finaali. Se ratkotaan Helsingissä toukokuussa.

– Fanni oli kisaajista kaikkein nopein letittämään, kehaisee Tyrnävän Kuulammen koulun kotitalousopettaja Marja-Kaisa Varonen.

Tällä erää Alaraappana on Kempeleen Nuorekkaita Marttoja edustavan Varosen ja Tyrnävän Marttojen Tellervo Leiviskän kanssa leipomassa ihan pitkottelun ilosta.

– Minä olen aiemmin letittänyt vain kolmella säikeellä. Fanni opetti minut tekemään sen neljällä, kiittelee Leiviskä.

Letityksen saloihin yhdeksäsluokkalainen pääsi työelämään tutustumisen jaksolla Huovisen Leipomossa sekä valinnaisen kotitalouden tunnilla, jolloin kaikki yläkoulun viimeistä luokkaa käyvät harjoittelivat letittämistä neljällä ja viidellä säikeellä.

– Tykkään leipoa ja tehdä ruokaa. Kotona suunnittelen usein perheen viikon ruokalistan. Äiti käy kaupassa ja minä kokkaan. Ammattina kokkaaminen ei kiinnosta, mutta tuotesuunnittelua voisin opiskella.

Vaikka Alaraappana kokeilee mieluusti uusia reseptejä, niin maatalon tyttärenä hän tietää myös perinteisten herkkujen arvon. Pitko kuuluu niihin.

Maanantai-iltapäivän leipomukset olivat kolmikolla esimakua tiistai-illasta, jolloin tyrnäväläiset ja kempeleläiset martat kokoontuivat Kuulammen koulun kotitalousluokkaan Suomen satavuotisjuhlan ja kotipaikkakuntien 150-vuotisjuhlan tiimoilta leipomaan leetaa. Samalla hörpättiin ystävyyden kahvit.

– Ainakin 32 pitkoa syntyy. Kaikki pääsevät letittämään, Varonen tuumaa ennakkoon. Samaan hengenvetoon hän kiittelee Tyrnävän Myllyä, joka lahjoitti yhteisillan jauhot.

Katso video!

Naapuripitäjien marttayhdistysten yhteistyö ei ole uutta. Edellisen kerran martat olivat koolla afrikkalaisten makujen äärellä.

Nuorekkaissa Martoissa on mukana kuusikymmentä innokasta, Tyrnävällä 15. Uusille jäsenille ovet ovat avoinna.

– Me olemme järjestäneet esimerkiksi pitsaillan, johon tuli isiä ja äitejä lastensa kanssa tekemään yhdessä ruokaa. Myös kalan valmistusta on opetettu. Jäsenistö määrää, mikä kiinnostaa. Nyt kudomme isoäidin neliöistä peittoja lastensairaalaan, Tellervo Leiviskä listaa tyrnäväläisten töitä.

Kempeleessä toiminta on myös monipuolista.

– Joskus käymme ruokaretkellä Oulussa – syömässä uusissa paikoissa. Pian menemme testaamaan Kempeleen uuden keilahallin.

– Martoille on tärkeää niin ruumiillinen kuin henkinen hyvinvointi, Leiviskä painottaa.

Fanni Alaraappana ei ole vielä liittynyt Marttoihin, mutta ei pidä ajatusta ollenkaan hullumpana.

– Martoilla on todella hyvät verkkosivut. Käyn usein siellä tutkimassa reseptejä.

Palataanpa pitkoihin. Letitysten, voitelun ja sokeroinnin jälkeen uunissa tuoksuu syntisen hyvältä. Pannuun tippuu tuoretta kahvia.

Vesi on kielellä.

Suomalaisten rakkaudesta pullaan kertovat myös sen monet nimitykset. Nisupitko, vehnänen, lettivehnänen, ankkastokka – eipä ihme, sillä pitkon historia ulottuu pitkälle menneeseen. Alkuun pitko oli hiuspalmikon muotoon punottu uhrileipä.

Trendiherkut ovat tulleet ja menneet, mutta pitko on aina pop: jokaisen suuhun sopivaa peruspullaa.

Kuuluvatko rusinat mukaan?

– Ne ovat niitä makuasioita. Maaseudulla ei perinteisesti ole rusinoita käytetty arkipitkoissa, Tellervo Leiviskä arvelee.

Jos pitko ehtii kuivumaan, sitä ei kannata viskata roskiin. Siitä voi kuivattaa korppua sekä valmistaa jälkiruokia, kuten pappilan hätävaraa tai köyhiä ritareita.

Keliaakikoille pitkoa ei ole saatavilla, sillä gluteenittomat taikinaseokset eivät sovellu pitkulaiseen muotoon.

Entä muoto? Mikä on säikeiden oikea määrä?

– Arkipitko tehdään kolmella säikeellä. Oikein juhlava viidellä, Varonen tietää.

Hän kävi leipomassa leetaa jo pikkutyttönä isoisälleen, joka tykkäsi nisun mausta aamuin illoin.

Mikä pitkon leipomisessa yleensä menee pieleen, jos on mennäkseen?

– Taikinan pitää olla napakka, liian löysästä ei saa säikeitä tehtyä. Jos haluaa hyvän lopputuloksen, niin taikinaa tulee nostattaa tarpeeksi.

Kolmikko pohtii perinneruokien merkitystä. Suomessa ne eivät ole nykyisin niin suuressa huudossa kuin monessa muussa Euroopan maassa. Leiviskä sanoo, että perinteidenkin on muututtava. Koko ajan syntyy uusia perinteitä.

Siksi perinneherkkujen valmistaminen ei kuulu kansalaisvelvollisuuksiin.

– Mutta vaikkapa sämpylöitä olisi hyvä osata valmistaa.

Marja-Kaisa Varosen mukaan yläkoululaisten kotitaloustunnilla oppilaiden perustiedot ruoanvalmistuksesta vaihtelevat. Siinä missä Fanni Alaraappana on esimerkki ansiokkaasta tietämyksestä ja osaamisesta, on niitäkin, jotka eivät ole koskaan pitäneet keittiövälineitä kädessään.

Tyrnävällä tosin on menestytty ansiokkaasti alan kilpailuissa. Toissavuonna yhdeksäsluokkalaiset voittivat valtakunnallisen ruokavisan finaalin ja saivat koululle 5 000 euroa keittiövälineiden hankintaan.

Sama voi olla edessä tänäkin vuonna. Tyrnäväläisten joukkue nimittäin on päässyt taas valtakunnalliseen loppukilpailuun. Se käydään 6. huhtikuuta.