LIMINKA Onko taide inspiraation vai ajatustyön tulos? Tämä on se ikuinen kysymys, jotta liminkalaistaiteilija Matti Lampikin on pohtinut. Seuraavassa lauseessa hän muistuttaa, että nälkä olisi yllättänyt, jos inspiraatiota jäisi odottamaan. Töihin on tartuttava ja valmistettava vaikka kehyksiä, jos maalaaminen tuntuu vaikealta.
Ja usein käy silti niin, että inspiraatio syttyy työskennellessä.
– Kun ryhdyn maalamaan, minulla on tarkka ajatus siitä, millaista työtä olen tekemässä. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö työ voisi maalausprosessin myötä myös muuttua, Lampi sanoo.
Matti Lampi esittelee kuviaan kuudelta vuosikymmeneltä 6. heinäkuuta Lampi-museolla avattavassa näyttelyssä. Esillä on Lammen maisemia, asetelmia ja omakuvia uran alkuvaiheesta näihin päiviin.
Yhtä aihetta ei Matti Lammen kanssa keskustellessaan voi välttää: hänen setäänsä Vilho Lampea. Vilho oli merkittävä taiteilija jo silloin, kun Matin harrastajamaalari-isä antoi pojalleen värit ja pensselin käteen.
– Onhan se ollut ongelma, kun suvussa on kuuluisa taiteilija. Urani alussa minua kutsuttiin Vilho Lammen veljenpojaksi. Joku saattoi todeta, että eipä se ole pätönen maalari. Ajan myötä tilanne on muuttunut niin, että Vilho Lammen sanotaan olleen minun setäni, Matti Lampi myhäilee.
Hän myöntää, että alkuvaiheessa hän matki niitä töitä, joita näki kotinsa seinillä. Suurin osa niistä oli Vilho Lammen siveltimestä. Näinhän uran alkuvaiheessa useimmille taiteilijoille tapahtuu.
– En tiennyt taidehistoriasta mitään muuta kuin sen mitä näin. Ei ihme, jos työni muistuttivat Vilhon töitä. Mutta kuten taideopettajani sanoi: Kaikilla taiteilijoilla on esikuvia; pääasia, että he ovat hyviä.
Sittemmin Matti Lammen suuriksi esikuviksi ovat muodostuneet Vincent van Gogh ja Georges-Pierre Seurat, tunnetut täplämaalarit.
– Heidän kauttaan löysin täplämaalauksen. Löysin tekniikan kokeilemalla.
Niinpä Lampi luopui veitsestä ja leveästä pensselistä ja ryhtyi maalaamaan tarkalla mutta aikaa vievällä tekniikalla. Ajan myötä hän alkoi etsiä nopeampaa ja vähemmän rutiininomaista tapaa maalata. Opettajaksi ilmaantui hänen ystävänsä, taiteilija Jouko Nivarpää.
– Tavoitteistani toinen toteutui: tekeminen ei ollut enää konemaista, mutta edelleen aikaa vievää. Nopeimmillaan maalaan taulun kolmessa kuukaudessa, useimmiten kuudessa kuukaudessa.
Lampi käyttää edelleen täplämaalaustekniikkaa, mutta sen päälle hän maalaa seitinohuella maalijäljellä valot, varjot ja sävyt. Välillä maalauksen päälle vedetään vernissakerros ennen kuin työ voi taas jatkua. Ohuita maalikerroksia saattaa olla vähintään seitsemänkymmentä, jopa sata.
– Tällä lasuuritekniikalla pääsen haluamaani lopputulokseen.
Ensikatsomalta Matti Lammen maalauksia voisi luulla näköismaisemiksi. Usein ne eivät sitä kuitenkaan ole.
Limingan kirkko kököttää Ranskassa sijaitsevan Mont Saint-Michelin vuoren huipulla. Vuoren juurelta löytyvät Limingan vanha kunnantalo ja Limingan Osuuspankki, pappila, Linnukka-patsas ja Liminganlahden opastuskeskus. Kirkonmäki -maalaus syntyi siitä kuluneesta heitosta, että Liminka on litteä lätyskä.
Toisessa, asetelman ja maiseman yhdistelmäksi nimeämässään työssä on liminkalaisia rappiorakennuksia ja Ateenan Akropoliilla sijaitsevan temppelin pylväitä. Kreikkalaisia ja suomalaisia muinaismuistoja rinta rinnan.
Paluu-maalauksessa luminen liminkalaismaisema muuttuu etualalla valkoiseksi, repeytyneeksi pöytäliinaksi, jonka päällä on sodassa kaatuneen vainajan muistoristi. 90-luvulta peräisin oleva työ kertoo myös Lammen suvun tarinaa.
Näyttelyssä on esillä Lammen 70-luvun töitä, joissa seikkailevat variksenpelättimet ja vaivaisukot.
– Vaivaisukot ovat ainutlaatuisia veistoksia, joita ei juuri Suomen ulkopuolella ole. Suomessakin niitä on vajaat 200. Yleensä ne olivat kansanmiesten veistämiä, ja hahmoja oli hyvin monenlaisia.
Monissa Lammen maalauksissa esiintyy kirkko. Rakennus on kuulunut suomalaiseen maisemaan jo 1000-luvulta lähtien, ja Lammen mukaan näistä rakennuksista voi seurata arkkitehtuurin ja elämänmuotojen kehittymistä.
– Kirkot eivät ole vain hengelllisiä paikkoja. Ne ovat ainutlaatuisia rakennuksia, joihin nivoutuu alueen henkinen perintö ja historia.
Limingassa syntynyt ja kasvanut Matti Lampi ei ole halunnut lähteä lakeudelta pois. Vaikka moni muualta tullut saattaa kokea pohjoispohjalaisen lakeuden ankeana ja ahdistavana, niin ei kotiseutuaan rakastava Lampi.
– Täällä ei ole kesäisin yötä lainkaan. Nuorempana lähdin usein ulos, koska maisema oli niin kauniisti valaistu, eikä muita ihmisiä ollut liikkeellä. Joskus lähdin merelle Liminganlahdelta, eikä siellä ollut muita kuin minä, meri ja linnut.
Edelleen Lampi harrastaa ”maisema-ajoa”; hän lähtee kesäyössä autoajelulle, painaa näkemänsä maisemat mieleensä, luonnostelee tai valokuvaa ne. Havainnointi on taiteilijan tärkein työkalu.
Puhe palautuu Hollannin kultakauden taiteilijoihin. He kätkivät taideteoksiinsa monenlaisia viestejä ja symboleita, joita aikalaiset osasivat tulkita. Yhtenäiskulttuuria ei enää ole, ja kuvien tulkintakin jää usein hyvin pintapuoliseksi.
Lampi pysähtyy erään olohuoneen taulun ääreen. Hän maalasi sen ihailemansa hollantilaistaiteilija Johannes Vanmeerin tapaan. Asetelmassa pöydällä on chianti-viinipullo ja tyhjä lasi. Pullon etiketissä lukee: Leonardo.
Taulun nimi on Mestarien muistolle.
Matti Lampi
Syntynyt Limingassa vuonna 1947.
Opiskellut taiteilijaksi yksityisesti.
Toiminut 15 vuotta Limingan yläkoulun ja lukion kuvataideopettajana.
Vilho Lampi -seuran puuhamies vuodesta 1971.
Taideteoksia esillä ensi kerran Oulun taiteen vuosinäyttelyssä vuonna 1964. Sen jälkeen mukana lukuisissa yhteis-, yksityis- ja kutsunäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.
On tehnyt öljymaalausten lisäksi myös serigrafioita ja lasimaalauksia (Pattijoen kirkko, Raahen kirkko).
