On jälleen aika maa­kun­nan haus­kim­pien pik­ku­jou­lu­jen – akat lou­kut­ta­vat Veijoa Ka­rin­kan­nan nuo­ri­so­seuran lavalla

Karinkannan Nuorisoseuran tämänsyksyinen näytelmäpoppoo valmiina vuoden huippusesonkiin.

Kuva: Sari Jaatinen

Jos teatteriryhmällä on kanttia nostaa vuosi toisensa jälkeen pikkujouluilmoitukseensa lauseen ”Maakunnan hauskimmat pikkujoulut”, tekevät he selvästi jotakin oikein.

Karinkannassa on uskallettu näin toimia jo vuosikaudet ja täydet, naurusta remahtelevat katsomot puhuvat puolestaan.

Iltamarakenteisesta pikkujoulushowsta on siirrytty muutamia vuosia sitten valmiisiin näytelmäkäsikirjoituksiin.

– Kun koko illan juttua tehdään, helpottaa valmis teksti mielettömästi. Koko syksy menisi muuten kirjoitellessa. Nyt on jäänyt rennommin aikaa harjoitella – ja harjoiteltu on juuri niin kuin harjoitella ruukataan, kertoo tämänsyksyisen näytelmän ohjaava Pekka Tervakangas.

Viikon päästä lauantaina ensi-iltansa saava näytelmä on Heikki Luoman ”Kahen akan loukussa”. Näytelmä on itsenäinen jatko-osa ”Akkaralli”-näytelmälle.

Jos on Akkarallin kyytiin joskus päässyt, on tässä näytelmässä tuttuja henkilöitä. Hurmalaisen Veikkoa taas viedään kuin litran mittaa.

Maaseutuaiheet sopivat Karinkannan maisemaan hyvin.

– Metsästin nimenomaan Luoman tekstejä ja kun luin tämän, se tuntui meille juuri sopivalta. Se istahti kerrasta kiinni, harvinaisen helppo valinta.

Näytelmä on kirjoitettu kesäteatterinäytelmäksi, mutta sopivalla mielikuvituksella taittuu seurantalon lavalle hyvin.

Yhdeksällä roolilla miehitetty teksti sopi kuin valettu samankokoiselle työryhmälle. Roolijaon lisäksi ohjaaja oli tarkkana huumorista. Sitä pitää olla.

– Olemme koettaneet pitää hauskasta linjasta kiinni. Maalaisuuskin sopii meille, lehmät ja navetat.

Näytelmän otsikko viittaa mukavan harhaanjohtavasti tilanteeseen jossa yhdellä miehellä olisi kaksi vaimoa, mutta niin ei ole.

Keskushenkilö Veijo Hurmalaisen elämää sotkee äiti. Veres aviomies ei pääse nuorikkonsa kanssa elämään täyttä elämää anopin hästätessä taustalla.

– Veijo on niin äidin poika, että se synnyttää loukun. Tarinaan on kirjoitettu mukavasti käänteitä, joista sai tehtyä hienoja kohtauksia.

Kahen akan loukussa on nyt järjestyksessään viides ”valmis” näytelmä omien iltamatekstien jälkeen. Ohjaaja ei täysin sulje ovea ajatukselta, etteikö omia kirjoituksia vielä esitettäisi.

– Koskaan ei sanota, että ei koskaan, mutta näillä mennään nyt.

Ohjaaminen tuntuu Pekka Tervakankaasta mukavalta.

– On ollut oikeasti avartava kokemus ohjata, se on hirveän mukavaa tuoda omia ideoita lavalle. Harjoituksiin on aina mukava mennä. En koe ohjaamista minkäänlaisena paineena.

Viime vuonna Eija Paakkari ohjasi nuorisoseuralla Pekan ollessa kaverina.

– En ole mitenkään jämähtänyt ohjaajan rooliin, mutta olen niin monta vuotta tehnyt isoja rooleja, että on kiva olla välillä tällä puolella.

Velimies Heikki Tervakangas näyttelee pääroolin loukkuun joutuneena Veijona ja Pekkakin piipahtaa lavalla Vello Kuusmäkenä.

Odotukset ovat toiveikkaan odottavaiset. Viime vuonna näytelmä veti yleisöä 850 hengen verran. Saliin mahtuu 160 henkeä.

Esityksiä oli viime vuonna itsenäisyyspäivän verran vähemmän, tänä vuonna esiinnytään myös joulukuun kuudentena. Ensi-iltatäkynä tarjotaan yleisölle pullakahvit.