Kulttuuri-
eroja riittää
LIMINKA NEW PROVIDENCE Kun Merja Pietilä piipahti kotikonnuillaan Limingassa, hän nautiskeli auton ratissa. Liikennettä ei ollut ruuhkaksi asti. Hän väänsi stereoiden nupin kaakkoon ja nautti lumisista, hiljaisista teistä.
Samaan tunteeseen ei pääse Pietilän nykyisessä asuinpaikassa. Noin tunnin junamatkan päässä New Yorkista sijaitseva, New Jerseyn osavaltioon kuuluvassa New Providencessa riittää nelipyöräisiä. Ja kun maahan sataa hiukankaan lunta, liikenne on kaaoksessa. Vastikään Pietilä joutui jäämään Isoon Omenaan (New Yorkin lempinimi, englanniksi Big Apple) yöksi, sillä lumipyry yllätti rautatiejärjestelmän.
– Soitin mieheni hakemaan autolla, mutta autosta oli bensa loppu ja huoltoasemat olivat kiinni. Tietkin olivat tukossa, hän hymyilee.
Täällä USA, kuuleeko lakeus – kolumnia Rantalakeuteen kirjoittava Merja Pietilä lähti ison meren taakse heinäkuussa. Hänen miehensä, Nokialla työskentelevä Jukka-Pekka Pietilä sai parin vuoden ulkomaankomennuksen. Vanhempien mukana Yhdysvaltoihin matkusti myös perheen 18-vuotias Olga-tytär.
Liminganlahden yhtenäiskoulun uskonnon ja historian opettajan tehtävästä virkavapaalla oleva Merja Pietilä ei ole puolisopestillä ensimmäistä kertaa. Puolison työ on vienyt perheen aiemmin Kiinaan ja Intiaan.
– Onneksi tässä järjestyksessä. Kun olimme ensin Kiinassa, Intiaan oli helpompi sopeutua. Ja nyt kun ikää on enemmän, on hyvä olla Amerikassa.
Tosin ei suomalaisen muljahtaminen jenkkiläiseenkään elämänmenoon ihan vaivatta ole käynyt. Vaikka Pietilät tottuivat byrokratiamuuriin jo Aasiassa, osataan asioista tehdä hankalia myös Yhdysvalloissa.
– Jotta USA:ssa voi ostaa auton, tulee olla paikallinen ajokortti. Sen hankkiminen kesti miehelläni yli kolme kuukautta. Ajokoekin piti suorittaa uudelleen. Autoilu on siellä niin tärkeässä roolissa. Sen ajatellaan olevan turvallisempaa kuin kävely. Siksi meidän perhe aiheuttaakin hämmennystä, kun tykkäämme kulkea jalan eri paikkoihin. Tytärkin kulkee 10 minuutin matkan kouluunsa kävellen. Muut oppilaat tuodaan autolla.
– Ennen muuttoa ajattelin, ettei täällä pääsisi ilman autoa mihinkään, mutta se on osoittautunut vääräksi. Pääsee kyllä, jos haluaa. Turvatonkaan ei kaduilla ole, että sen vuoksi pitäisi autolla kulkea, hän jatkaa.
Sekin on hieman hymyilyttänyt, ettei osavaltion lain mukaan autoon saa tankata itse.
– Huoltoasemalla on erikseen tankkaaja.
New Providence on asukasmäärältään hiukan Liminkaa suurempi pikkukaupunki. Paikkakunnalta löytyy yksi oikea ruokakauppa, mutta tusinan verran ravintoloita. Sekin kertoo kulttuurierosta.
– Ihmiset syövät ulkona tai hakevat valmista ruokaa kotiin. Vihannestorilla en ole nähnyt kuin vanhoja ihmisiä tai muualta muuttaneita. Me teemme kyllä ruokaa kotona, mikä aiheuttaa myös ihmetystä. Moni on kertonut, että kotona olisi kiva tehdä ruokaa, mutta kun se on niin monimutkaista, Pietilä nauraa.
– Toki mekin käymme enemmän ulkona syömässä kuin Suomessa, hän lisää.
Uuden asuinpaikan elämänmenoon Pietilät ovat päässeet lähtemällä mukaan paikalliseen Lions Clubiin ja kaupungin luterilaisen kirkon toimintaan. Vaikka tuttavuuksia on helppo tehdä, tietää Merja Pietilä syvempien ystävyyssuhteiden muodostumiseen kuluvan aikaa.
– Täällä on paljon jutustelua. Kysellään kohteliaasti kuulumisia, mihin vastataan aina samalla tavalla. Seurakunnassa meitä yritetään kovasti sitouttaa paikkakunnalle. Meidät esimerkiksi haluttiin suntion tehtäviä hoitavaan ryhmään mukaan.
Pietilä kuvaa Yhdysvaltoja hyväntekeväisyysyhteiskunnaksi. Maassa erilaisilla uskonnollisilla yhteisöillä on vahva asema.
– Ihmiset haluavat päästä hyvään asemaan, ja heidän odotetaan osallistuvan muiden auttamiseen. Kirkot pyörivät jäsenistönsä lahjoituksilla. Meillekin annettiin taulukko, mistä näki paljonko pitää milläkin tuloilla lahjoittaa.
Hyvän aseman tavoittelu näkyy myös suhtautumisessa eri ammattilaisiin.
– Esimerkiksi opettajilla on Suomessa paljon suurempi status. Täällä ajatellaan, että voi raukkaa, olet opettaja. Perheissä halutaan lapsista tulevan lakimiehiä tai talousosaajia. Koulujärjestelmään luotetaan muutoinkin hirveän vähän. Kotona opettaminen lisääntyy koko ajan.
Donald Trumpin myötä Yhdysvallat on Pietilän mukaan jakautunut vahvasti poliittisesti. Ilmiö näkyy esimerkiksi mediassa. Trumpin kannattajat eivät katso tiettyjä televisiokanavia, koska eivät usko niiden sisältöön. Sama käy myös toisinpäin.
– Monista asioista täällä ajatellaan paljon konservatiivisemmin kuin meillä. Seurasin Amerikan partiopoikajärjestelyyn liittyvää keskustelua, kun järjestö salli ensimmäiset tyttöjäsenet. Kommentit olivat aivan outoja. Eräskin äiti pelkäsi, että miten jatkossa käy yöretkillä? Hän kirjoitti, että jos joku tyttö raiskataan, se ei ole poikien syy, vaan sen äidin, joka on tuonut tyttärensä mukaan partiotoimintaan.
Asioita myös viedään herkästi oikeuteen. Merja Pietilä kertoo tapauksesta, missä äiti haastoi koulun ja opettajan oikeuteen, koska oppilaille oli näytetty tunnilla islamin perusopeista kertovaa videota – samankaltaista, mitä Pietilä itse on näyttänyt oppilailleen.
– Äidin mukaan samalla olisi pitänyt kertoa myös kristinuskon syntymästä. Ehkä täällä koulutetaan liikaakin lakimiehiä...
Pääsiäisen Pietilät viettävät pääkaupungissa Washingtonissa. Edellisviikonloppuna he osallistuivat leijonien pääsiäismunametsästykseen.
– Jokaisen jäsenen piti toimittaa kahdeksan tusinaa kananmunia, jotka keitettiin väriliemissä. Ne siroteltiin puistoon tehdylle radalle. Jos lapsi löysi hopeisen tai kultaisen munan, hän sai suklaapupun.
Pitkäperjantai on Yhdysvalloissa vapaapäivä, mutta maanantaina, toisena pääsiäispäivänä, työt kutsuvat.
– Paastoon täällä suhtaudutaan paljon näkyvämmin. Esimerkiksi paaston aloittavaa tuhkakeskiviikkoa vietettiin tosi isosti kaikissa kirkoissa. Ihmiset kävivät jumalanpalveluksissa hakemassa tuhkaristin otsaansa.
Mämmiä Merja Pietilä ei Liminka-käyntinsä yhteydessä elintarvikesäädösten vuoksi lähtenyt Atlantin yli raahaamaan, mutta ruisleipää matkalaukkuun sujahti. Ja kun perhe ensi vuoden keväällä palaa Suomeen, hän jää kaipaamaan valoa.
– Enkä tykkää niin kamalasti hiihtääkään, mutta täällä voi kävellä ympäri vuoden metsässä. Sitä jää varmaan muistelemaan kaiholla.