– Uusi olisi maksanut jonkun miljoonan. Siihen aikaan kyläläisillä oli buumi ruveta potunviljelijäksi. Siinä sitä meni sitten mukaan. Tämä oli vähän halvempi harrastus. Kyllä siinä on ehtinyt sattua kaikenlaista ja huonompaan suuntaan mennään, Saikkonen naurahtaa.
– Hintapolitiikka menee tiukemmaksi ja tiukemmaksi. Koko ajan pitää olla enemmän viljelyalaa, mies täsmentää.
Kun perunasta tuli Saikkosen elinkeino, miehellä oli viljelyalaa 6–7 hehtaaria. Vuosien aikana ala on kasvanut moninkertaisesti. Nyt perunaa nostetaan vähän yli 50 hehtaarin alueelta. Lääniä on paljon, mutta sen tuottamaa kilomäärää on hankala arvioida tarkasti. Vuosittainen heittely on suurta.
– Sanotaan 800 000 kilon ja puolentoista miljoonan väliin. Viime vuonnakin meillä iski kymmenelle hehtaarille tauti. Kaikki piti kyntää. Kun tällaisia sattuu, niin ei se naurata. Mutta ei täällä kannata ruveta itkemäänkään, viljelijä virnuilee.
– Minulla on kaksi vakituista työntekijää. Jos on työvoimaa, niin täytyy olla koko vuodeksi töitä. Talvet pakataan ja lajitellaan. Olen siirtynyt vähän enemmän toimiston puolelle, mutta nostokonetta ajan itse. Se on tärkein vaihe siinä, kun perunaa nostetaan varastoon. Silloin ei voi syyttää ketään muuta siitä laadusta, Saikkonen jatkaa.
Laatu, määrä ja kaikki muukin riippuu pitkälti ilmoista. Kuluva kesä oli poikkeuksellisen kuiva ja kuuma. Vielä on vähän liian aikaista arvioida satoa, mutta tilanne voisi olla huonompikin. Varsinkin määrällisesti tilanne näyttää kohtuulliselta.
– Ei mikään huippusato. Sellainen normaali, mutta vielä ei tiedä kuinka paljon tulee hävikkiä. Jos otat yhdestä kohdasta näytteen, niin se ei vielä sano mitään. Yllättävän hyvin kuitenkin tälle kesälle. Ainakin niissä paikoissa, missä on ollut kastelu.
Saikkonen viljelee ruokaperunaa. Siemenperunaan siirtyminen ei ole oikein koskaan tuntunut omalta jutulta, eikä toimintaa ole tarkoitus viedä siihen suuntaan vastaisuudessakaan.
– Se on paljon tarkempaa. Ruokaperunan kanssa homma on vapaampaa. Onhan tässäkin omat säännöksensä, mutta ne eivät ole niin tiukat kuin siemenperunassa.
Vaikka ruokaperunan viljely on jossain määrin vapaampaa, laadusta ei voi tinkiä. Ihmiset ostavat perunansa näön perusteella ja vaihtoehtoja on melkeinpä pakko olla. Saikkosenkin valikoimissa on kahdeksaa eri lajiketta.
– Nykyään on keittopotut, muusit, eri värit ja mieltymykset. Eri paikkakunnille pitää olla eri väriset perunat. Se on aika jännä juttu. Itärajalla pitää olla punaista ja täällä vaaleapintaista.
Herralan tilalta perunat menevät kotimaan lisäksi pääsääntöisesti Ruotsiin ja Norjaan. Asiakkaina on paljon myös eri kuorimoita. Toimituspaikkoja on hajautetusti ja kolmessakymmenessä vuodessa kaupparintamallakin on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Kaukaisin kuorma on lähtenyt Tyrnävältä Afrikkaan asti, mutta siitä on jo aikaa.
– Nykyään myymme lähinnä pakkaamoille 1200 kilon säkeissä. Muutamia pienempiä ostajia on Itä-Suomessa, mutta pääsääntöisesti meiltä lähtee perunaa toisiin pakkaamoihin. Tyrnävän seudulla tavaraa menee laatikoissa toisille tiloille. Se on tilojen välistä yhteistyötä. Yhteistyö on aina hyväksi, se on tärkeää.
Mutta kyllä perunaa myydään myös yksittäisille kuluttajille. Suoraa kauppaa viljelijä kuvailee lähinnä palveluksi. Jos ajatellaan liiketoimintaosuuksia, ei puhuta edes promilleista.
– Kyllä, jos vaan käy hakemassa. Totta kai. Se puoli on pienessä mittakaavassa, sillä ei sinänsä ole merkitystä. Eikä siitä niinkään rahallista hyötyä ole.
Elinkeinoon liittyvä toimistotyö on kaksipiippuinen asia. Säädösten ja paperihommien kanssa touhuaminen eivät herätä pelkkää kiitosta, niiden kanssa on vain tultava toimeen. Mutta ei asia ole Saikkosen mielestä yksiselitteisesti huonokaan. Kirjanpitoa täytyykin olla.
– Tietenkin! Siitä on hyötyä seuraavina vuosina, ei tarvitse aina empiä. Liittyy siihen byrokratiaan hyviäkin asioita, mutta sitten on niitä vähän turhiakin. Ja herrat muuttavat sääntöjä yhtäkkiä. Sanovat, että pitää olla moneksi vuodeksi eteenpäin suunnitelmat. Miten voi suunnitella, kun he eivät itsekään tiedä, mitä haluavat? Se on merkillistä, että sääntöjä muutellaan.
Muuttuviin säädöksiin täytyy kuitenkin reagoida joskus nopeastikin. Sen suhteen ei ole vaihtoehtoja. On yksinkertaisesti pakko.
– Muuten ei tule tukieuroja. Ei siinä jätetä vaihtoehtoja. Se siinä onkin hassua, että meillä kaiken pitää olla viimeisen päälle. Ja jos he tekevät virheen, niin heillä ei ole ihan niin suuri vastuu.
Paperi-, puhelin- ja peltohommien lisäksi viljelijällä on muitakin toimenkuvia. Täytyy olla moniosaaja. Omilla resursseilla on pystyttävä tekemään mahdollisimman paljon. Saikkoselle tutut työmiehet ovat arvokkaita. Kaikista tärkeintä on miesten välillä vallitseva luottamus.
– Minäkin voin lähteä mihin vain ja tiedän, että täällä hommat pyörivät. Se on tärkeää. He ovat olleet hommissa liki kaksikymmentä vuotta. Viisitoistavuotiaana tulivat. Paremmin he osaavat noiden vehkeiden kanssa värkätä kuin minä. Kaikki hallit ja rakennuksetkin on tehty työporukalla. Sähköhommissa ja putkitöissä käytetään ulkopuolisia, mutta muuten tehdään itse.
Tulevaisuutta Herralan tilalla ei piirustella kovinkaan paljoa etukäteen. Isäntä on 56-vuotias, mutta eläkepäivät eivät vielä siinnä mielessä. Parempi elää päivä kerrallaan.
– Ei sitä kannata hirveästi miettiä, tulee vain hulluksi. Minä olen ajatellut, että minä en jää eläkkeelle ollenkaan. Ainakaan niin kauan kuin työmiehet pysyvät ja he ovat vielä nuoria kavereita. Mennään sillä mitä on annettu ja pidetään vähän huumoria mielessä. Se on tärkeää joka paikassa.
