Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Olavi muis­te­lee: An­nu-tä­ti oli La­pin­kan­kaan koulun keit­tä­jä

Vuosina 1951–55 olin alakoulussa Lapinkankaalla ennen oppikouluun menoa.

Koulukeittolassa oli iso puuhella ja iso punainen muuripata, muistaakseni nimeltään ”Mainio”. Siinä Annu Heikka ”Annu-täti” keitti koko koululle ruokaa melkein joka koulupäivä. Syötiin todennäköisesti alumiinilusilalle sota-ajan muistona alumiinilautaselta ainakin tuppipottuja ja läskisoosia, ruispuuroa, hernekeittoa ja makaroonivelliä.

Syksyllä koko koulu kävi puolukassa. Ne survottiin suureen puusaaviin huupaksi. Siitä Annu-täti keitti lappapuuroa eli vispattua ruis-puolukkapuuroa. Tuoretta lihaa ei liene ollut koskaan. Läskisoosiin käytettiin ”Amerikan läskiä”, jota piti ennen kastikkeen tekoa liottaa, sillä se oli todella ”tönkkösuolattua”.

Siinä saattoi olla valkoista läskiä jopa yli kaksi tuumaa.

Koulun isossa ulkorakennuksessa oli varastohuone, jossa oli kaiken rojun keskellä pahvinen iso tynnyri, varmaan vetoisuudeltaa 200 litraa. Siinä oli sota-ajalta sotakentiltä ylimääräiseksi jäänyttä maitopulveria – nykyäänhän se on maitojauhetta. Se oli kostaessa ulkoilmassa kovettunut kivikovaksi järkäleeksi.

Vuorossa olevat järjestäjät kantoivat Annu-tädille ämpärillä vettä pihan kaivosta, veivät tiskiämpärin sisällön varaston taakse ja toivat ja tarvittaessa pienivät keittolan pesään sopivat polttopuut.

”Tuoretta lihaa ei liene ollut koskaan. Läskisoosiin käytettiin ”Amerikan läskiä”, jota piti ennen kastikkeen tekoa liottaa, sillä se oli todella ”tönkkösuolattua”. Siinä saattoi olla valkoista läskiä jopa yli kaksi tuumaa.”

Järjestäjien tehtäviin kuului makaroonivellipäivänä hakata pahvitynnyristä vasaralla ja isolla kourutaltalla tarvittava määrä maitopulveria, josta saatiin maito makaroonikeittoon. Aika usein keitossa oli vielä kovia murusia.

Kouluruokaan ei kuulunut maitoa tai vettä eikä mitään muutakaan. Joillakin oppilailla oli kotoa pari voileipää ja ainakin yhdellä leipäpalojen välissä oli paistettua kananmunaa. Tämä alakoululainen oli Matti Kallenautio, Värminkosken ratavartijan nuorin lapsi.

Jos koululla ei tarjottu keittoruokaa, söimme luokassa pulpetissa istuen vain mahdolliset eväämme.

Oli varmaan Annu-tädin syntymä- tai nimipäivä. Alaluokan opettajamme Siiri Sammalkangas vei meidät keittolaan onnittelukäynnille. Pikku puheen jälkeen lauloimme lastenvirrestä ”Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan, sä suuri ja voimakas jne...”

Tässä kohtaa opettajan virsi katkesi ja hän lelahti aivan punaiseksi.

Opettaja kai huomasi, että me olimme pieniä alakoululaisia ja Annu-täti oli ”suuri ja voimakas”. Hän oli todella naiseksi pitkä ja keittäjän rooliin sopivasti muutoinkin uhkea muodoiltaan.

Kyllä siinä Annu-tädin silmät kostuivat ja me saimme piparit kiitokseksi. Mistä lienee leivonta-ainekset pipareihin saanut, kun lähes kaikki elintarvikkeet olivat kortilla – ja varsinkin sokerista oli jatkuva pula.

Olavi KeinänenKempele