Ojitusten suunnittelun lähtökohtana on tarve saada metsä- tai peltomaan vesitalous kasvuolosuhteiden kannalta hyvään kuntoon. Metsäkeskuksen metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen valottaa, kuinka kunnostusojituksissa metsäpalveluita tarjoava yritys tekee metsänomistajan pyynnöstä ja tarpeesta kunnostusojitussuunnitelman. Työn pohjana on suunnitteluohjeistukset.
Kaikki maapohjat eivät sovellu kunnostusojitettavaksi. Esimerkiksi karua, jäkäläturvekangasta ei nykyohjeistuksen mukaan saa uudistusojittaa.
Esimerkiksi Varputurvekangas on Siikajokivarressa kunnostusojituskelpoinen, mutta maapohjan täytyy olla tarpeeksi viljava ja kohteessa tulee olla oikeasti kunnostusojitustarve.
– Turhia kunnostusojituksia ei pidä tehdä. Kun ojituksia tehdään, vesistönsuojelu on kaikista tärkein huomioitava asia. Eroosioherkillä alueilla pitäisi ojitussuunnitelmasta luopua kokonaan.
Vesistön suojelemiseksi on monenlaisia ratkaisuja. Perinteisesti käytetyt laskeutusaltaat eivät ole kovin tehokkaita. Tehokkain on pintavalutuskenttä eli ojittamaton suoalue, jolle ojitusalueen vedet johdetaan ja jossa ne suodattuvat ennen kuin menevät vesistöön.Tärkeä vesiensuojelutoimenpide on tehdä ojiin välillä kaivukatkoja, joissa vesi asettuu. Ojia ei myöskään kaiveta vesistöön asti, vaan ennen vesistöä jätetään vähintään 15 metrin kaivamaton osuus.
– Hienostuneempia vesiensuojelumenetelmiä ovat putkipadot, joilla hidastetaan veden virtausnopeutta.
– Ydin kysymys on että, jos vesiensuojelutoimenpiteitä ei huolehdita, on vaarassa koko kunnostusojitussysteemi. Siitä on pidettävä huolta ihan aidosti.
Rannikolla vastuulliset toimijat pitävät huolen myös siitä, ettei alunamailla kaiveta liian syviä ojia. Pohjaveden pinnan tulisi pysyä happamilla sulfaattimailla suhteellisen korkealla, etteivät pohjamaan sulfidikerrokset pääsisi hapettumaan ja aiheuttamaan happamia valumia ja metallipäästöjä vesiin.
Vesiensuojeluasiat huomioidaan vesistöjen läheisyydessä kivennäismailla myös hakkuiden yhteydessä. Hakkuualueen ja vesistön väliin on jätettävä suojavyöhyke, josta voidaan poistaa puita, mutta kasvamaan on jäätävä pienempää puustoa eikä maata saa muokata.
Maanmuokkaustoimissa tulee olla erityisen varovainen vesistöjen lähellä.
Ojitusmätästykseen pätevät samat säännöt kuin kunnostusojituksessa eli saostusaltaita ja pintavalutuskenttiä täytyy käyttää hyväksi. Kääntö- tai laikkumätästyksessä ei ojia tehdä, joten työtapa on turvallisempi.
Uudistusojitusta ei saa tehdä enää lainkaan. Heikkinen tietää, että silloin tällöin tapahtuu tilanteita, että metsänomistaja on tehnyt omatoimisesti uusia ojia.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori, maatalous- ja metsätieteiden tohtori Eila Turtola tähdentää, että Suomessa peltoviljely edellyttää toimivaa ojitusta. Kiistaton tosiasia on, että ojavedet tuovat vesistöihin ravinteita ja kiintoainesta ja paikoin myös haitallisia metalleja ja happamuutta. Ravinnepäästöjä vesiin pienennetään kiinnittämällä huomio lannoitusmääriin.
– Kotieläinten lannan kohdalla tarvitaan monin paikoin uusia ratkaisuja, joiden avulla lannan ravinteet, etenkin fosfori, saadaan vietyä pois alueelta ja käytettyä kasvien tarpeen mukaan ja ympäristön kannalta nykyistä paremmin.
Kasvien kasvu paranee ja lannoitustarve vähenee, jos pelto kuivuu keväällä ja sateiden jälkeen nopeasti ja mahdollisimman tasaisesti koko lohkon alueelta.
Tällöin myös maan tiivistymisriski peltotöitä tehtäessä vähenee ja pellon tuottokyky pysyy parempana.
Tulevaisuudessa voi olla mahdollista säätää vesitaloutta nykyistä joustavammin ja automaattisesti niin, että optimoidaan kasvien vedensaanti ja samalla minimoidaan ympäristöpäästöt.
Ympäristön kannalta turve- ja multamaille ja myös happamille sulfaattimaille parhaita viljelykasveja ovat monivuotiset nurmet, joiden viljely ehkäisee maan orgaanisen aineksen vähenemistä, ja joilla pohjaveden pinta voidaan pitää korkeammalla kuin yksivuotisilla kasveilla.
– On myös hyvä muistaa, että turvemaiden viljely ja sen vaatima ojitus ovat suuria kasvihuonekaasujen lähteitä, minkä vuoksi turvemaille ei enää tulisi raivata uusia peltoja, Eila Turtola muistuttaa.