Vuosi sitten elokuun 19. päivän iltana oli Hailuodon nuorisoseuran pihalla hiljaista. Jo vuodesta 1957 järjestetty jahdin aloitustapahtuma jahtitanssit oli tauolla.
– Pettyneitähän ihmiset olivat, ettei tansseja järjestetty. Monet odottavat jahtitansseja koko kesän: mökkiläiset tulevat saareen ja entiset hailuotolaiset sukuloimaan tanssien aikana, kertoo Hailuodon metsästysseuran sihteeri Marjo Lukkarila.
Tänä vuonna tilanne oli toinen. Jo yhdeksän tietämissä liikenteenohjaajat pohtivat, minne seuraavan autoilijan voi ohjata. Piha alkaa täyttyä kulkupeleistä, jokunen asuntoautokin on paikalla.
Hailuodon metsästysseura päätti järjestää tanssit itse, ja tapahtuman vetovastuuseen asettui Lukkarila.
Lipunmyynnissä päivystävät Heli Köngäs ja Saila Tönkyrä arvioivat, että puoliltaöin on vilkkainta. Nuorempi väki tulee paikalle vasta silloin. Mutta jo alkuillastakin lippuja on myyty mukavasti.
Tanssit tahdittavalla Trio Ässillä onkin melkoinen urakka edessään. Kello yhdeksältä alkanut musisointi jatkuu taukoja lukuunottamatta puoli kahteen saakka.
Tänä vuonna jahtitanssit järjestettiin naisten voimin. Naiset ovat organisoineet tapahtuman ja vastaavat lipunmyynnistä, baarin toiminnasa, liikenteen ohjauksesta ja järjestyksen pidosta.
– Ja huomenna tullaan tänne naisporukalla siivoamaankin. Olen varannut sitä varten ihan vuosilomapäivän, Lukkarila nauraa.
Kaikki talkoolaiset eivät ole metsästysseuran jäseniä, mutta kymmenkunta vapaaehtoista löytyi silti helposti. Yhteistyötä on tehty myös tanssit aiemmin järjestäneen nuorisoseuran väen kanssa. Kävijämäärän suhteen Lukkarila on toiveikas.
– Aiempina vuosina täällä on käynyt satakunta ihmistä. Sen verran odotetaan tänäkin vuonna.
Siihen aikaan kun sorsastus aloitettiin keskiyöllä, kerrottiin juttua ovelista hailuotolaisista. Saaren naisväki tanssitti jahtitansseissa vierasluvalla metsästäviä manterelaisia, jotta hailuotolaiset saivat varattua parhaat passipaikat. Tarinan todenperäisyyttä voi vain arvailla. Mutta se tarina on totta, että noihin aikoihin monet jahtimiehet pistivät jalalla koreasti täydessä maastovarustuksessa ja jopa kahluusaappaat jalassa. Kun vuorokausi vaihtui, talo tyhjeni kerralla miesten lähtiessä sorsia kyttäämään.
Nykyään osa sorsastajista on pystyttänyt leirinsä jo paria päivää aiemmin rantaruovikkoon. Jahtitanssiin tulevilla ei niin kiire ole.
– Riittää, kun yhdeltätoista täältä lähdetään, huomauttaa oululainen Jussi Roine, joka tuli tansseihin hailuotolaistaustaisen Päivi-vaimonsa kanssa.
Jussi muistaa käyneensä jahtitansseissa ensimmäisen kerran vuonna 1972, Päivi kuutisen vuotta myöhemmin. Pariskunnalla on mökki Hailuodossa, ja se on tukikohta myös jahdin aikana. Tosin Päivi kertoo lähtevänsä töihin, kun mies lähtee linnustamaan.
Pariskunnalla on muitakin Hailuodon nuoriseurantaloon liittyviä tärkeitä muistoja. He tapasivat täällä juhannustansseissa 40 vuotta sitten.
– Tulimme tänne tapahtuneen kunniaksi viime juhannuksena. Otin mukaan musiikkisoittimen, ja talon avaimenkin sain hommattua. Tanssimme kahdestaan pari peliä, Jussi kertoo.
– Se oli täydellinen yllätys, Päivi nauraa.
Roineen pariskunta muistaa, että vielä 70-luvulla jahtitansseissa kävi väkeä niin paljon, ettei sekaan meinannut mahtua.
– Viisikin miestä saattoi kysyä yhtä aikaa tanssimaan, Päivi kertoo.
– Ja jos meinasi jonkun kanssa päästä tanssimaan, piti olla terävät kyynärpäät tai tilaus valmiina, Jussi vahvistaa.
Samansuuntaisia muistoja on hailuotolaisella Ossi Suomelalla, joka ei meinannut ehtiä tanssilattialta ollenkaan jututettavaksi.
– Ootapa, nyt tulee jenkka! Tämä pitää tanssia, sitten voidaan jutella, Suomela huikkaa ennen kuin lähtee lattialle.
Hän laskee käyneensä jahtitansseissa 15-vuotiaasta lähtien eli 54 vuoden ajan. Ehkä muutamat tanssit ovat voineet jäädä tanssaamatta koulun tai armeijan vuoksi.
– Kun ensimmäisen kerran hain naista tanssiin, tungos oli sellainen että minäkin sinne uskalsin, Suomela nauraa.
– Täällä oli paljon jahtimiehiä mantereelta ja meininki oli rentoa.
Suomela muistaa, että eräänäkin iltana 70-luvun alkuvuosina tansseissa oli noin 700 ihmistä. Sisällä ja ulkona oltiin vuorotellen. Ajat ja tanssitkin muuttuvat, mutta Suomelan tanssi-innostus säilyy.
– Perinteiset tanssit ovat mieleen: tango, humppa, jenkka ja valssi. Melkein joka pelin tanssin, mikä soitetaan. Vaimon kanssa käydään muuallakin tanssimassa, mutta jahtitansseihin hän ei lähde.
Suomela arvelee oman ikäluokkansa olevan viimeinen sukupolvi, joka käy perinteisillä tanssilavoilla.
– Ennen nuorisoseuralla oli joka lauantai ja sunnuntai sekä usein keskiviikkonakin tanssit. Joskus oli elävä orkesteri, toisinaan taas levytanssit.
Suomela toivoo, että nuorisokin löytäisi perinteiset lavatanssit.
– Että harrastus elpyisi ja jatkuisi.
Heli Kangas päivystää edelleen lipunmyynnissä. Kun puolenkymmenen tanssaajan seurue on saanut rannekkeensa, Kangas ilmoittaa, että tavoite on saavutettu. Sadan kävijän raja ylitetty.
Tämä lupailee sitä, että jalalla pannaan koreasti jahdin alkamisen kunniaksi ensi vuonnakin.
Elokuun pimeä puoliyö lähestyy, mutta humpan ja jenkan pyörteissä tanssahtelevat parit eivät osoita väsymisen merkkejä.
Pihalla muutaman auton moottori kuitenkin käynnistyy ja ajovalot syttyvät. Lautan viimeinen, tilattu vuoro lähtee kello reikäreikä, ja mantereen asukkaiden on ehdittävä siihen.
Huikkuun ehdittyään kulkijat vaihtavat vielä kuulumisia illan kulusta ja hörpäisevät grilli-kahvila Farestiinassa kahvit. Vasta sitten ajetaan lautalle. Merisillan rantautuessa Riutunkariin, kymmenkunta autoa seisoo jonossa odottamassa saareen pääsyä.
Vielä nämäkin kulkijat ehtisivät laittamaan jalalla koreasti muutaman pelin verran.
