Kevätaurinko pilkistelee havupuiden oksien välistä, kun lumijokinen Heidi Lampela leikittää koiraansa Pamelaa sekä ystävänsä Halla-koiraa lumijokisessa metsämaastossa.
– Metsä on koiran lenkittämiseen paras paikka. Metsässä tulee vietettyä muutenkin paljon aikaa, Heidi kertoo.
Heidi kulkee metsässä sekä ystäviensä seurassa että itsekseen oman koiransa sekä hevostensa kanssa.
– Metsässä pääsee kaikelta hälyltä karkuun – metsän hiljaisuuteen. Se on rauhoittava paikka, hän kuvailee.
Vuoden 2015 syksyllä Heidin suhde metsään muuttui yllättäen: hänen isänsä menehtyi äkillisesti ja kotitila metsäpalstoineen siirtyi perintönä Heidin ja hänen veljensä omistukseen. Sisarukset päättivät, että on luontevin vaihtoehto, että Heidi muuttaa maatilalle asumaan.
– Minulla on hevosia ja pieni maatila mahdollistaa niiden pidon, selventää neljän hevosen ja yhden koiran kanssa tilalle muuttanut Heidi.
Heidi on halunnut jatkaa isänsä perintöä maatilan ja metsäpalstan hoitamisen muodossa. Uudenlaiseen elämäntyyliin paiskautuminen on vaatinut hiukan sulattelua ja opettelua.
Metsä on nykyisessä asuinpaikassa erityisen merkittävässä osassa, sillä vanhan kotipaikan ainoa lämmitysmuoto on puu.
– Puuhommia saa kyllä tehdä, eikä tarvitse kuntosalille lähteä. Ja mieluummin kuljenkin puuhommissa kuin kuntosalilla – siinä tulee hyvin oltua myös raittiissa ulkoilmassa, Heidi hymähtää.
Omasta metsäpalstasta on muodostunut muutenkin tärkeä paikka, jota Heidi käyttää monipuolisesti.
– Nykyisin huomaan kaipaavani metsää, jos en ole siellä pitkään aikaan päässyt käymään.
Vaikka Heidi on metsänomistajana vasta-alkaja, ei metsään liittyvät työt sinänsä ole hänelle uusia.
– Metsässä oleminen on minulle tuttua hommaa jo lapsuudesta. Kuljimme veljeni kanssa isän mukana metsätöissä: isä sahasi puut ja me veljen kanssa läjäsimme ne. Ajoimme puut kotiin ja teimme yhdessä polttopuita, hän muistelee.
Heidi kokee, että metsäpalsta on tuonut hänen elämäänsä lisäarvoa. Luonto on hänelle tärkeä, ja metsänomistajana arvostus sitä kohtaan on syventynyt entisestään. Hartioille on laskeutunut myös uudenlainen vastuu: vastuu siitä, että metsä pysyy elinvoimaisena.
Vielä toistaiseksi metsäpalstalla ei ole ennätetty tartuttua hoitotoimenpiteisiin.
– Isän kuolema tuli yllättäen. Nyt on vasta otettu nämä metsäasiat työn alle. Ensin on pitänyt saada peltohommat haltuun, ja nyt voin katsella seuraavaa työnsarka. Tässä vaiheessa metsänhoitotyöt ovat vähän hakusessa. Olen uuden edessä, kun joudun itse miettimään kaikki harvennukset ja hakkuut. Tarvitsen apua näiden hoitamiseen, ja onneksi onkin olemassa metsäalan asiantuntijoita, joilta voi kysyä apua.
Varsinaisia yllätyksiä ei metsänomistajuus ole kuitenkaan tuonut mukanaan.
– Ainoastaan se on ollut yllätys, miten oma aika ei riitä, kun on päivätyö ja aikaa vievät harrastukset, Heidi toteaa.
