Nuoret nou­se­vat va­lo­kei­laan bän­di­kon­ser­tis­sa

Perunamarkkinoilla kuullaan tunnin mittainen musiikki-ilottelu Kirkkomännikön koulun salissa

Pietu Halonen opasti oppilaista soittimien virittelyssä. Iida Kontio (vas.) ja Iiris Lempelä työn touhussa. Bändikonserttia varten on treenattu huolella. Sanni-Maria Suutari (vasemmalla) ja Enni Saarela syntikoiden äärellä.
Pietu Halonen opasti oppilaista soittimien virittelyssä. Iida Kontio (vas.) ja Iiris Lempelä työn touhussa.
Pietu Halonen opasti oppilaista soittimien virittelyssä. Iida Kontio (vas.) ja Iiris Lempelä työn touhussa.
Kuva: Mirko Kovalainen

Tyrnävä Perunamarkkinoilla on hyödynnetty tänä vuonna entistä enemmän paikallisten nuorten osaamista. Markkinaohjelmiston osana nähdään Kuulammen koulun oppilaiden musisointia kokonaisen konsertin verran. Lisäksi yrittäjyysluokan ohjaaja Hanna Häkkisen oppilaat ovat päässeet luomaan tapahtumalle virallisen Instagram-tilin ja toimimaan myös sen ylläpitäjinä.

Kuulammen koulun musiikinopettaja Pietu Halosen mukaan markkinajärjestäjien kanssa on jo useampana vuonna puhuttu, että tapahtuma voisi toimia myös koululaisten musiikin esiintymisareenana. Tänä vuonna noista puheista tuli viimein totta. Taustalla on markkinoiden järjestämisvastuussa olevan LC Tyrnävän halu kehittää yhteistyötä koulujen kanssa.

– Nyt meillä on ensimmäisen kerran luvassa vajaan tunnin mittainen bändikonsertti Kirkkomännikön koulun salissa tasan kello kahdelta lauantaina, Halonen vinkkaa.

Lavalle nousee kaikkiaan seitsemän eri kokoonpanoa, joissa soittaa yläkouluikäisiä oppilaita. Bändien joukossa on myös Kingdom´s Hearts, joka voitti yläasterockin Suomen mestaruuden tänä keväänä.

Kuulammen koulun valinnaisen musiikin tunneilla ja bändiryhmässä on treenattu koko syyslukukauden ajan perunamarkkinoita silmällä pitäen. Maanantaina yhdeksäsluokkalaiset kerääntyivät viikoittaiseen tapaansa musiikkiluokkaan.

Osa oppilaista kertoi olleensa mukana koulun bänditoiminnassa aina viidenneltä luokalta lähtien, ja osalle oppilaista musiikin valinnaiset tunnit olivat tuttuja koko yläkouluajalta. Nyt oppilaat soittivat viimeistä peruskouluvuottaan yhdessä.

– Se on opettajankin dilemma, että kun päästään kunnolla vauhtiin niin sitten yhteinen taival päättyy siihen, Halonen mietti haikeana.

Treenaaminen aloitettiin soittimien virittämisellä ja tekniikan testaamisella. Opettaja seurasi touhua sivusta ja tarjoutui avuksi tarpeen tullen.

– Tavoitteena on, että oppilaat selviytyisivät valmisteluista itse. Eri soittimia harjoitellaan systemaattisesti seiskaluokalta lähtien. Monilla on jokin soitin, jossa he ovat harjaantuneempia, Halonen kertoili nuorten soundtsekatessa instrumenttejaan.

Tällä kertaa biisejä ei päästy harjoittelemaan täysissä kokoonpanoissa, sillä puolet ryhmästä oli parhaillaan tet-harjoittelussa. Tämä ei kuitenkaan himmentänyt nuorten soittointoa. Varsinaisen rumpalin puuttuessa Enni Saarela hyppäsi rumpusetin taakse ja Roosa Kylmäaho puolestaan otti käsiinsä sähkökitaran, Iida Kontio basson ja Katariina Soppela akustisen kitaran. Syntikan ääressä taituroivat Sanni-Maria Suutari ja Iiris Lempelä. Opettaja sai kunnian tuurata solistia.

Ysiluokkalaiset kertoivat, että musiikkiluokassa on heidän yhteisen opiskelutaipaleen aikana kuultu monenlaista musisointia aina espanjankielisestä tulkinnasta lähtien. Biisejä oli päästy myös tehtailemaan itse. Perunamarkkinoilla kuultaviin kappaleisiin valikoitui Roosa Kylmäahon mukaan cover-musiikkia laidasta laitaan.

– On sekä meneviä että rauhallisia kappaleita. Varsinkin valinnaisilla ryhmillä on vähän menevämpää musiikkia, hän totesi.

Enni Saarela puolestaan kertoi, että markkinapäivän konserttia varten valittiin vain sellaisia kappaleita, jotka olivat toteutuskelpoisia.

– Biisejä on aina treenattava niin kauan, että ne ovat valmiita, tytöt miettivät.

Nyt harjoitteluaika oli rajallinen, joten opettaja arvioi oppilaslähtöisesti tehdyt kappalevalinnat niiden toteutettavuuden puolesta.

Esiintyminen ei ole näille nuorille uutta.

He ovat päässeet näyttämään taitojaan erilaisissa koulun tapahtumissa, ja joukkoon on mahtunut myös julkisia keikkoja, kuten Tyrnävän torin avajaiset ja joulujuhlien jälkeiset iltamat.

– Perunamarkkinoilla esiintyminen ei jännitä, rutinoituneet musikantit miettivät.

Mainos
Rantalakeuden pelit

Pelaa Rantalakeuden digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä