HAMINA Tiistaina saatuamme Kotkilta viestikapulan aloitimme taipaleemme kohti Haminaa. Edessä oli pitkä matka, varsinkin kun emme olleet saaneet mistään aikuista luotsia, joka kuskaisi osan tavaroistamme autolla. Tämä tarkoitti sitä, että jouduimme kantamaan kaiken itse. Juomaveden kohdalla asiasta meinasi kehkeytyä ongelma, sillä reitillämme oli monen kymmenen kilometrin pätkiä, joiden varrella ei ollut sivistystä ollenkaan. Selvisimme kuitenkin täyttämällä pullomme aina kun oli mahdollista ja säännöstelemällä vesivarojamme ankarasti.
Vaellusreittimme Lappeenranta-Puumala koostui suurimmilta osin metsäisistä sorateistä ja haja-asutusalueista, mutta pari kylääkin osui matkan varrelle. Ylämaassa vierailimme jalokivimuseossa tutkimassa sen laajoja kokoelmia ja Miehikkälässä joimme kahvit eräässä pikkuravintolassa. Myös parinsadan metrin pätkä isompaa autotietä tuli käveltyä, mutta selvisimme pikaisella reittimuutoksella.
Matkasimme neljän päivän ajan 25 kilometriä päivässä, löytäen telttapaikkoja metsänlaidoilta, umpeenkasvaneilta traktoripoluilta ja pellonreunoilta. Ruokapuoli koostui pitkälti vaelluksen sponsoreiden lahjoituksista ja itse hankituista aamu- sekä iltapaloista. Sää oli ensimmäisten parin päivän aikana pitkälti puolipilvistä ja välillä tihkusateista, mutta muuttui loppuvaelluksen ajaksi paahtavaksi auringonpaisteeksi, joka oli polttaa meidät elävältä. Ei ole vaikeaa sanoa, kumpi sää oli mukavampi. Päivän päätteeksi rinkka selässä kävely alkoi jo tuntua jaloissa, jolloin nukahtaminen ei ollut vaikeaa.
Sunnuntaina oli jäljellä enää 12 kilometriä Haminaan, ja kävelimme sen niin nopeasti kuin suinkin kykenimme. Puoli kahdeltatoista olimmekin perillä tuossa vanhassa satamakaupungissa. Pizzalla käynnin jälkeen meillä oli vähän aikaa tutkia kaupunkia ja sen komeita vanhoja rakennuksia, kunnes tuli aika luovuttaa viestikapula Miihkalille ja Mari Elisalle Haminan Reserviupseerikoulun edessä. Viesti jatkoi matkaa, ja me aloitimme kymmenen tunnin automatkan kotiin.