LIMINKA Emolehmätiloilla eletään juuri nyt kriittisiä aikoja. Poikimiset käynnistyvät useilla tiloilla maalis-huhtikuussa, ja niin on myös liminkalaisella Marko Pietilän omistamalla Niemelän tilalla.
– Eilen syntyi juuri ensimmäinen vasikka tälle keväälle, mies myhäilee ja osoittaa emänsä vieressä seisovaa tuoretta tulokasta.
Kauan se ei kuitenkaan ennätä kotitilallaan asua ja elää. Vasikat Marko Pietilä myy loppukasvattajille syksyn jälkeen. Mutta lehmät, ne pysyvät kotonaan. Pietilä laskeskelee vanhimpien lehmien olevan jo 15-vuotiaita.
– Ei näistä raski luopua. Nämähän on minun työkavereitani, hän toteaa.
Niemelän tila on ollut Pietilän suvussa kauan. Marko Pietilä on tilallinen jo kolmannessa sukupolvessa. Hän aloitti tilanhoidon vuonna 2008, nuoremman veljensä siirtyessä muihin töihin.
– Olin itse kuljetusalalla, kun tuli aika palata kotitilalle. Teimme siis sukupolvenvaihdoksen, mutta toisin päin kuin yleensä, Marko Pietilä naurahtaa.
Kuten moni muukin emolehmätila, myös Niemelän tila oli ensin lypsylehmätila. Tuotantosuunta vaihtui 1990-luvun laman aikaan Marko Pietilän isän vielä hoitaessa tilaa.
– Siinä vaiheessa pieni lypsykarja ei enää tuottanut. Navettakin alkoi tulla tiensä päähän, Marko Pietilä kertoo.
Isän tekemä päätös ei Marko Pietilää harmita, päinvastoin. Emolehmien hoitaminen ei ole Pietilän mukaan läheskään yhtä sitovaa kuin lypsykarjan pitäminen. Kannattavuuskin on parantunut.
Nykyään pihattonavettana toimiva entinen navetta on riittävän iso 140 lehmälle. Talviaikana pääluku nousee 160:een. Se kuulostaa ahtaalta, mutta tilaa on 10 neliötä yhtä emoa ja vasikkaa kohden.
– Se on luomukriteerin mukainen pinta-ala, Pietilä huomauttaa.
Niemelän tilalla nimittäin siirryttiin viisi vuotta sitten luomutuotantoon.
Luomuviljely oli Marko Pietilälle käytännön sanelema ratkaisu. Yhden talven hän harkitsi navetan laajentamista, mutta hankkeen kustannukset arveluttivat.
– Luomuun siirtyminen olikin helppoa. Se ratkaisu ei ole myöskään kaduttanut. Ainoastaan valvontakäynnit ja paperitöiden määrä harmittaa joskus, hän tunnustaa nauraen.
Ympäristössä levittäytyvät laidunmaat ovat nekin luonnonmukaisesti hoidettuja, eikä niillä käytetä kasvinsuojeluaineita. Lisäksi emolehmien ja vasikoiden käytössä on tilan vieressä sijaitsevat rantalaitumet.
Lehmät viedään keväällä rantaan, ja syksyllä ne laiduntavat vielä omilla pelloilla.
– Ilman eläimiä Kempeleenlahti näyttäisikin aivan toiselta. Tässä tulee samalla suojeltua luonnon monimuotoisuutta. Linnutkin viihtyvät siitä syystä alueella. Mustapyrstökuiria ja monia muita lajeja pesii täällä paljon, Marko Pietilä kertoo.
Tulevaisuuden suunnitelmia emolehmätilallinen tekee harkiten. Pietilä on haaveillut oman suoramyyntipisteen perustamisesta. Sen kautta hän voisi myydä eteenpäin oman karjan lihaa.
Tosin jälleen siihen liittyvä byrokratia ja investointikustannukset arveluttavat häntä, vaikka suoramyynnin avulla tulojakin tulisi.
– Luomulihalla on kysyntää. Ruotsissa myös luonnonlaidunlehmän lihan suosio on noussut. Täällä se ei vielä ole pinnalla samalla tavalla, hän toteaa.
Emolehmätilan kasvateista saatavat tulot eivät Pietilän mukaan yksin tahdokaan kattaa kuluja. Yhdestä vasikasta hän sanoo saavansa 300-500 euroa. Sonnivasikasta hinta on kaksinkertainen.
– Byrokratiasta ja alhaisista tuottajahinnoista huolimatta olen tyytyväinen. Toimeen tullaan ja onhan tässä työssä oma vapautensa ja vaihtelunsa. Yksikään päivä ei ole samanlainen.