HELSINKI TYRNÄVÄ Eduskunnan työmaaruokalassa – siinä kuuluisassa kuppilassa – on iltaviiden aikaan tavallista hiljaisempaa. Joku tekee töitä kannettavan tietokoneensa äärellä. Parissa pöydässä kokoontuu muutama kansanedustaja.
Teeveestä tuttuja kasvoja vilahtelee siellä täällä.
Tyrnäväläisen, neljännen kauden kansanedustajan Tapani Töllin päivä on alkanut aamuseitsemän jälkeen. Edeltävä palaveri on venähtänyt — kuten niillä usein on tapana.
– Harvoin olen asunnolla ennen iltayhdeksää. Yleensä kokouksia on päivän mittaan viidestä kahdeksaan. Työtä on niin paljon kuin sitä itse haluaa ja jaksaa tehdä. Toki täällä voisi olla myös tekemättä paljon mitään, mutta sitä olisi vaikea selittää itselleen.
Töllin kohdalla se ei onnistuisi. Hän sanoo kokevansa työstään tyydytystä, kun näkee pystyneensä vaikuttamaan johonkin asiaan. Tosin hän huomauttaa, ettei taustatyö päädy kovinkaan usein julkisuuteen – eikä hän siihen tähtääkään.
– En voi julistaa jonkun asian olevan itseni hoitama, sillä päätöksiä tehdään enemmistöllä. Riittää, että itse tietää. Jos täällä aikoo vaikuttaa, pitää asioihin perehtyä. Pelkällä salissa käytettävällä retoriikalla ei ole paljon merkitystä, vaan sillä, että osaat jotain. Tiedät ja tunnet asioita.
Toisinaan kansanedustajien työpanosta mitataan täysistunnossa pidettyjen puheenvuorojen määrällä. Tähän Tölli hymähtää. Hän muistuttaa, ettei se ole oikea ahkeruuden mittari – toki istunnoissa pitää puheenvuoroja käyttää, mutta aikaansaannoksista ne eivät kerro.
Vaikuttaminen tapahtuu Töllin mukaan neuvotteluissa. Esimerkiksi kansanedustajan mukanaolo eri valiokunnissa on tärkeää. Samoin se, millainen painoarvo edustajalla on omassa ryhmässään.
Hän alleviivaa luottamuksen olevan politiikan kivijalka.
– Ensiksi pitää kysyä itseltä, voiko minuun luottaa? Jos siihen voi vastata kyllä, niin toisetkin rupeavat luottamaan sinuun. Luottamus on eri asia kuin samaa mieltä oleminen. Eri mieltäkin olevien ihmisten kanssa voi olla hyvin luottamukselliset välit.
Tapani Tölli toteaa pelisääntöjen olevan pitkälti samanlaiset kuin kunnanjohtajuudessa.
– Asioita hoidetaan ihmisten kanssa. Ei se sen ihmeellisempää ole. Neuvotteluissa pelkkä oma jyrkkä mielipide ei ole etu, vaan se, että voit perustella sen. Siksikin asioihin pitää perehtyä.
Julkisuus on osa kansanedustajan työtä, halusipa sitä tai ei. Tölli harmittelee, ettei julkisuuskuva aina ole totuudenmukainen.
Hän sanoo tämän päivän ihmisen elävän mielikuvien maailmassa. Kritiikkiä saa myös media.
– Uutisia tehdään hirveän nopeasti perehtymättä asiaan. Faktat jäävät sivuun, kun olennaista on vain klikkauksia tuova otsikko. Se on kuluttavaa.
Hän toivoisi uutisoinnista enemmän ratkaisukeskeistä.
– Kohut ja ongelmat nostetaan esille. Samalla ihmisten medialukutaito ja mediakriittisyys ovat heikentyneet. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa asiat saattavat elää aivan omaa elämäänsä, eikä niillä todellisuuden kanssa ole hirveästi tekemistä.
Someraivoonkin kansanedustaja on törmännyt. Tapani Tölli kuitenkin tietää, ettei keskusteluun ole aina järkeä lähteä mukaan. Sosiaalista mediaa on hänen mielestään hyvä seurata, mutta eduskunnan elämää sen ei tule hallita.
14 vuotta kansanedustajana on myös saanut tyrnäväläisen ”nahan paksuuntumaan”.
– Kritiikistä en heti hätkähdä. Jos vertaa aikaa kansanedustajan uran alkuun, niin nykyisin rohkenee esittää oman näkemyksensä miettimättä muiden ajatuksia. Toki kunnanjohtajavuodet Tyrnävällä olivat jo hyvä koulu kritiikin sietämiseen.
Vaikka monet kansanedustajien käsittelemät asiat ovat valtakunnallisia, tekevät valitut työtä myös kotiseutunsa yksittäisten hankkeiden eteen.
Tyrnävän monimuotolukion toiminnan uudelleen käynnistyminen on Töllille mieluinen uutinen, sillä oman pitäjän etälukiotoiminta oli aikoinaan hänelle tärkeä saavutus. Toiminnan jatkon eväämisen hän koki raskaana.
– Kyseinen päätös oli byrokratian kukkanen. Tyrnävän etälukio oli muun muassa Kuntaliiton ja Valtiovarainministeriön kuntaosaston esimerkki uudesta hyvästä toimintavasta. Hanke sai julkisen tunnustuksen. Tilaisuudessa mukana ollut Opetusministeriön virkamies, joka ei ollut valmistelutyössä ollut mukana, pisti kapulaa rattaisiin. Ongelma oli, että opetusta annettiin kuntarajan yli. Oulun kaupungilla oli näkemys, ettei jatkolupaa tarvita, koska hankkeella oli jo kokeilulupa. Toiminta oli tuloksellista ja valtionosuudet käytetty oikein.
– Asian olisi voinut hoitaa myös hallintomenettelylain mukaisesti. Ministeriö olisi ilmoittanut,e ttä ”anokaa lupaa, niin me annamme sen”.
Tölli kertoo viiden oman lapsensa kirjoittaneen Tyrnävän etälukiosta.
– Heillä kaikilla on siitä erinomaiset kokemukset. Etälukio antoi sellaisia valmiuksia, mitä normaalissa päivälukiossa ei välttämättä saa. Se opetti oppimaan, omatoimisuuteen ja sosiaalisuuteen.
Hän toteaa, ettei uudessa lupaprosessissa politiikalla ole ollut juuri sijaa.
– Opetushallituksen virkamiesten hyvälle valmistelulle nostan hattua. Asiantuntijoiden näkemys oli, että toimintaa pitää jatkaa.
Monimuotolukion uusia alku on Töllille siksin mieluinen asia, että hän sanoo alueellisen koulutuksen olevan pohjoiselle Suomelle keskeinen menestystekijä.
– Ei korkea oppiarvo ole itsetarkoitus, mutta kaikkien pitää opiskella jotain. Pohjois-Suomessa on hätkähdyttävän monella yrityksellä ongelmia työvoiman saannissa.
Tölli kiinnostui yhteiskunnallisista asioista jo pikkupoikana Sievissä. Poliiitikasta hän ei haaveillut, mutta työura vei pääkaupunkiin. Hän työskenteli 70-luvun loppupuolelta Helsingissä tullihallituksen ulkomaankauppaosastolla, valtiokonttorin henkilöstöhallinto-osastolla ja Suomen Työnantajain Keskusliitossa. Samalla tulivat tutuiksi niin eduskunta kuin päätöksentekojärjestelmä.
– Kunnanjohtajavuosina työkokemuksesta oli arvaamaton hyöty. Myös tässä työssä on ollut paljon etua siitä, että on työskennellyt muuallakin kuin politiikassa. Yhteistyöverkosto on laaja.
Hän toivoisi lapsia opetettavan vaikuttamiseen ja yhteisten asioiden hoitamiseen. Tölli miettii, voisiko esimerkiksi koulussa harjoitella päätöksentekoa ja vastuunkantoa nykyistä enemmän.
– Emme oppisi odottamaan valmista, vaan tekisimme itse.
Kun keskustelu kääntyy yksilön omaan vastuuseen, hän innostuu. Pitkän linjan valtiomies toivoo suomalaisten oppivan menneistä vuosikymmenistä. Kun reilu sata vuotta sitten muun muassa osuus- ja yhdistystoiminta innosti kansalaisia, oli itsensä kasvattamisella, oppimisella ja oman vastuun kehittämisellä iso rooli yhteiskunnassa.
Hän nostaa esille Santeri Alkion 1900-luvun alussa käyttämän ajatuksen: on toimittava ihmisten itseauttamiskyvyn vahvistamiseksi.
– Me passivoidumme liikaa. Odotamme, että joku toinen tekee asian puolestani tai houkuttelee johonkin mukaan. Voimme tehdä myös itse!
Tapani Tölli toivoisi meidän muistavan myös sodanjälkeisen aikakauden. Viisi vuotta sodassa olleen kansakunnan bruttokansantuotte oli puolet vähemmän kuin Ruotsissa, mutta elämisen halu valtava.
– Olen itsekin sotaveteraanin lapsi. Ei meitä opetettu katkeruuteen tai passiivisuuteen. Meitä ohjattiin työn tekemiseen ja tulevaisuudenuskoon. Sitä samaa toivoisin nykypolviltakin.
Tölli sanoo suomalaisilla olevan nyt näköalattomuutta. Se heijastuu myös päätöksentekokulttuuriin.
Näköalattomuutta voi synnyttää myös huono historian tuntemus.
– Kouluissa historiaa opetetaan liian vähän. Elämme hirveän pinnallisesti, jos emme tiedä keitä olemme.
Esimerkiksi se olisi hyvä muistaa, että sodassa turvattiin itsenäisyytemme lisäksi myös päätöksentekojärjestelmämme.
– Se säilyi koskemattomana, aivan kuten oikeuslaitoksemme. Suomi oli ensimmäinen sodassa mukana olleista maista, missä järjestettiin eduskuntavaalit. Ne pidettiin jo vuoden 1945 keväällä. Parlamentaarinen järjestelmämme alkoi heti toimia ja loi pohjan jälleenrakentamiselle. Kumousvoimatkin sidottiin parlamentarismiin. Se oli aivan poikkeuksellista.
Eduskunta palasi syksyllä remontoituun toimitaloonsa. Peruskorjauksen hintalappu on herättänyt kritiikkiä. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on ihmetelty kansanedustajien ”liian prameaa työpaikkaa”.
Tapani Tölli huomauttaa, ettei taloa tehty ensisijaisesti kansanedustajille vaan Suomen kansalle.
– Eduskunta julistautui marraskuun 15. päivä 1917 korkeimman vallan haltijaksi. Tässä talossa kokoontuvat korkeimman vallan haltijat. Sitä valtaa ei pidä antaa kenellekään muulle. Kansanedustajat tulevat ja menevät, mutta tämän graniittilinnan tulee säilyä. Se on itsenäisyytemme ja kansanvallan symboli.
– Jos moitimme tätä järjestelmää, potkimme samalla itseämme. On yhteinen tehtävämme vaalia päätöksentekojärjestelmäämme, Tölli kiteyttää.
Itsenäisyyspäivänä kansanedustajaa odottavat tutut edustustehtävät.
– Yksi juhlallisimmista hetkistä on itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen osallistuminen.
Omana perinteenä Tölli on säilyttänyt kynttilöiden sytyttämisen, mistä hänellä on kokemusta jo reilun 50 vuoden takaa kouluvuosilta.
– Meille jokaiselle annettiin oma luokka, missä sytytettyä kynttilää tuli päivystää.
– Nykyinen juhlatyyli sopii Suomeen. Itsenäisyyspäivä ei ole mikään vappu. Karnevaalia en siitä tekisi, sillä tapaamme juhlia ovat vaikuttaneet menneet kokemukset, hän päättää.
