Mummon kanssa kuljemme hiljaa,
hän jo ikivanha ja askel painaa,
askeleensa niin kovin lyhyt,
mielessä vanhuuden surut,
kehossa monet säryt, kivut,
näöstä ja kuulostakin jäljellä
enää häivä,
mutta ei muistella sitä, onhan
nyt juhlapäivä
Katson mummoa syvälle silmiin,
miten tarttuisin tuohon elämän filmiin,
kokemuksiinsa, muistoihinsa, viisauteensa?
Miten voisin koskaan ymmärtää
mummon elämää,
mummon avustaja olen heiveröinen,
tunnen itseni niin pieneksi mummon rinnalla,
sen sain kokea tämän juhlapäivän hinnalla
Aikaani mummoon tuhlaan,
olemme menossa hiljaa Vanhusten viikon
juhlaan
Kuinka rikas on tuo mummo ymmärryksessään
ja kuinka pieni minä hänen vierellään!